Hallituksen päätökset maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen ja suunnatusta maksuttomasta osakeannista osakepalkkiojärjestelmässä


Oriola-KD Oyj pörssitiedote 20.2.2008 klo 14.05


Hallituksen päätökset maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen
ja suunnatusta maksuttomasta osakeannista osakepalkkiojärjestelmässä

Oriola-KD Oyj:n hallitus on varsinaisen yhtiökokouksen 13.3.2007
antaman valtuutuksen nojalla päättänyt tänään


 1. antaa osakeyhtiölain 9 luvun 20 §:n tarkoittamalla maksuttomalla
    osakeannilla yhtiölle itselleen 650.000 uutta B-osaketta.
    Päätöksen tarkoitus on mahdollistaa omien osakkeiden luominen
    käytettäväksi yhtiön ylimmän johdon kannustinjärjestelmässä. Nämä
    osakkeet edustavat noin 0,46 % yhtiön kaikista osakkeista ja noin
    0,06 % kokonaisäänimäärästä.



 1. suunnatusta maksuttomasta osakeannista, jossa luovutetaan
    arviolta 26.3.2008 yhteensä 156.048 kappaletta yhtiön hallussa
    olevia omia B-osakkeita yhtiön toimitusjohtajalle ja muille
    Oriola-KD Oyj:n konsernin johtoryhmän jäsenille osana konsernin
    ylimmän johdon osakepalkkiojärjestelmää. Nämä osakkeet edustavat
    noin 0,11 % yhtiön kaikista osakkeista ja noin 0,01 %
    kokonaisäänimäärästä.


Oriola-KD Oyj


Eero Hautaniemi
toimitusjohtaja

Henry Haarla
lakiasiainjohtaja

Jakelu:
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Julkaisija:
Oriola-KD Oyj
Konserniviestintä
Orionintie 5
02200 Espoo
www.oriola-kd.com