JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ Pörssitiedote 19.3.2008 LAINOJEN LYHENNYKSET JA SIJOITUKSET LYHYEEN KORKOSALKKUUN JA YRITYSLAINOIHIN Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n hallitus on päättänyt likvidien varojensa sijoittamisesta seuraavaa: 1. lyhentää yhtiön lainoja 2. sijoittaa markkinatilanteen mukaan lyhyen ajan velkainstrumentteihin, kuten debentuureihin ja yrityslainoihin sekä talletuksiin. Yhtiön merkittävin lähiajan investointi tulee olemaan Econia Business Parkin rakentaminen. Tähän pitkäaikaiseen hankkeeseen pääomat sitoutuvat kuitenkin vasta vaiheittain. Tammikuussa 2008 Kauppakeskus Martinsillan myynnistä saaduilla varoilla yhtiö on jo lyhentänyt lainojaan 6,3 miljoonalla eurolla. Yhtiön hallitus on päättänyt lyhentää lainojaan vielä noin 8 miljoonalla eurolla sekä sijoittaa lyhyen ajan, mm. debentuureihin ja yrityslainoihin. Salkun kokonaisarvo on noin 26 miljoonaa euroa ja se koostuu mm. pankkien debentuurilainoista ja yrityslainoista. Näiden järjestelyjen jälkeen yhtiön ottamien luottojen määrä on noin 32 miljoona euroa ja yhtiön omavaraisuusaste on 62 %. Lisätietoja antaa toim.joht. Martti Leisti p. 0500-701019 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ Hallitus Jakelu: OMX Pohjoismainen Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet
LAINOJEN LYHENNYKSET JA SIJOITUKSET LYHYEEN KORKOSALKKUUN JA YRITYSLAINOIHIN
| Source: Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj