AFFECTO ON SOPINUT MYYVÄNSÄ CONTEMPUS AS:N BASWARELLE


AFFECTO OYJ                PÖRSSITIEDOTE                 5.9.2008 klo 09.10
AFFECTO ON SOPINUT MYYVÄNSÄ CONTEMPUS AS:N BASWARELLE

Affecto  Oyj on sopinut myyvänsä Contempus AS:n Baswarelle. Contempus  on  osa
Affecton  Norjan  toimintoja  ja tuottaa ohjelmistoratkaisuja  hankintojen  ja
ostolaskujen  hallinnan  sekä  dokumenttienhallinnan  alueilla.  Contempus  on
kehittänyt oman Contempus-tuoteperheen ja ohjelmistomyynnin lisäksi yhtiö myös
asentaa niihin perustuvia ratkaisuja.

Contempus  oli osa Component Software Group ASA:a, jonka Affecto  osti  vuonna
2007.  Vuonna 2007 Contempuksen liikevaihto oli 69,3 MNOK (noin 8,7  MEUR)  ja
EBITA oli noin 6,8 MNOK (noin 0,85 MEUR). Contempuksella oli 55 työntekijää ja
noin   17   MNOK   (noin   2,1  MEUR)  nettokäteisvarat  30.6.2008.   Affecton
raportoinnissa Contempus on sisältynyt Operational Solutions ja Norja&Tanska -
segmentteihin.

Kauppahinta,  joka  maksetaan käteisellä kaupan toteutuspäivänä,  on  70  MNOK
(noin   8,8   MEUR)   sekä  enintään  15  MNOK  (noin  1,9   MEUR)   suuruinen
lisäkauppahinta.    Kauppa   on   ehdollinen   Norjan    kilpailuviranomaisten
hyväksynnälle. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2008 aikana, kun tarvittavat
viranomaishyväksynnät on saatu.

"Affecto   on  luonteeltaan  IT-palvelutoimittaja,  kun  Contempus  on   omaan
ohjelmistoon  perustuvaa tuoteliiketoimintaa. Contempuksen divestointi  auttaa
meitä keskittymään ydinliiketoimintaamme, Business Intelligence -ratkaisuihin.
Me uskomme, että Contempuksella on hyvä tulevaisuus osana Baswarea", kommentoi
Affecton toimitusjohtaja Pekka Eloholma.


Affecto Oyj
Pekka Eloholma
toimitusjohtaja



Lisätietoja:
Pekka Eloholma, toimitusjohtaja,  puh. 0205 777 737
Hannu Nyman, johtaja, M&A, IR,  puh. 0205 777 761


www.affecto.com