RUUKKI GROUP VAHVISTAA TALONRAKENNUSLIIKETOIMINTAANSA


Ruukki Group Oyj, pörssitiedote, 11.9.2008 klo 09:41                            

Globaaliin ferrokromiliiketoimintaan siirtymiseen tähtäävien valmistelutoimien  
lisäksi Ruukki Group Oyj:n hallitus on päättänyt vahvistaa nykyistä             
talonrakennussegmentin liiketoimintaa ostamalla kaikki vähemmistöosakkaan       
osakkeet tytäryhtiössään ja ostamalla Gloria House Finland Oy:n liiketoiminnan. 

Ruukki Group Oyj on tehnyt sopimuksen osakekaupasta, jolla Ruukki Group ostaa   
välittömästi 9,9 prosenttia Pohjolan Design-Talo Oy:n osakkeista yhtiön         
toimitusjohtajalta Kimmo Kurkelalta. Kaupan jälkeen Ruukki Group Oyj omistaa    
kaikki Pohjolan Design-Talo Oy:n osakkeet. Kauppahinta maksetaan                
kokonaisuudessaan käteisellä, ja se on noin 6,1 miljoonaa euroa, josta suurin   
osa maksetaan kaupantekohetkellä. Kimmo Kurkela jatkaa toimitusjohtajana        
siirtymäkauden, kunnes Pohjolan Design-Talo Oy:lle valitaan uusi                
toimitusjohtaja, jonka jälkeen Kurkela jatkaa Design-Talon hallituksen jäsenenä.
Vuoden 2008 ensimmäisellä vuosipuoliskolla Ruukki Groupin talonrakennussegmentin
liikevaihto oli 24,8 miljoonaa euroa (1-12/2007: 62,4 miljoonaa euroa) ja       
liikevoitto vastaavasti 1-6/2008 yhteensä 4,9 miljoonaa euroa (1-12/2007: 13,3  
miljoonaa euroa).                                                               

Samassa yhteydessä Pohjolan Design-Talo Oy on tehnyt esisopimuksen Gloria House 
Finland Oy:n liiketoiminnan, mukaan lukien kaikki siihen liittyvät aineettomat  
oikeudet, ostamisesta vuoden 2008 loppuun mennessä kiinteällä 0,3 miljoonan     
euron kauppahinnalla. Esa ja Hannele Kurkela omistavat Gloria House Finland     
Oy:n, joka suunnittelee ja rakennuttaa nykyaikaisia puutaloja                   
pilari-palkki-järjestelmällä yksityiseen ja julkiseen käyttöön. Kyseisen yhtiön 
liiketoiminta on tutkimus- ja kehitysvaiheessa, ja sillä on joitakin jo         
toteutettuja talohankkeita muun muassa asuntomessuilla. Gloria Housen           
liikevaihto tilikaudella 2007 oli 0,0 miljoonaa euroa (1-12/2006: 0,3 miljoonaa 
euroa) ja liikevoitto 0,0 miljoonaa euroa (1-12/2006: 0,0 miljoonaa euroa).     

Lisäksi on sovittu, että Pohjolan Design-Talo Oy aloittaa aluerakentamiseen     
liittyvien liiketoimintamahdollisuuksien analysoinnin tavoitteena rakentaa      
useiden omakotitalojen kokonaisuuksia, joita myydään tai vuokrataan             
yksityisasiakkaille.                                                            

Ruukki Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Alwyn Smitin mukaan:               
“Muuttovalmiiden omakotitalojen markkinoilla on pitkän aikavälin mahdollisuuksia
sekä kotimaassa että ulkomailla, vaikka markkinatunnelma ja kysyntä ovat        
parhaillaan heikkenemässä. Pohjolan Design-Talon taloudellinen menestys on ollut
historiallisesti vahvaa, ja sen kilpailukykyä on mahdollista hyödyntää myös     
laskukaudella. Siksi etsimme aktiivisesti tapoja vahvistaa ja uudelleen         
positioida Ruukki Groupin talonrakennussegmentin toimintaa, mihin toimialan     
oletetut uudelleenjärjestelytarpeet luovat mahdollisuuksia.”                    

RUUKKI GROUP OYJ                                                                

ALWYN SMIT                                                                      
HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA                                                       

Ruukki Group Oyj:n osake on listattu OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingin         
keskisuurten yhtiöiden kategoriassa, teollisuustuotteet ja -palvelut            
toimialaryhmässä.                                                               

Lisätietoja:                                                                    

Alwyn Smit                                                                      
Hallituksen puheenjohtaja                                                       
Ruukki Group Oyj                                                                
Puhelin 050 442 1663 / +41 7960 19094                                           
www.ruukkigroup.fi                                                              

Antti Kivimaa                                                                   
Toimitusjohtajan varamies, kotimaan liiketoiminnat                              
Ruukki Group Oyj                                                                
Puhelin 0400 501 780                                                            
www.ruukkigroup.fi                                                              

Kimmo Kurkela                                                                   
Toimitusjohtaja                                                                 
Pohjolan Design-Talo Oy                                                         
Puhelin 050 379 6900                                                            
www.designtalo.fi                                                               

Tämä pörssitiedote on laadittu suomeksi ja käännetty englanniksi. Mikäli        
kieliversioiden välillä on eroavaisuuksia, epäjohdonmukaisuuksia tai            
virheellisyyksiä, suomenkielinen versio on ratkaiseva.