IXONOS PERUSTAA PALVELUKESKUKSEN KIINAAN


IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.11.2008                                             

IXONOS PERUSTAA PALVELUKESKUKSEN KIINAAN                                        
                                                                                
Varautuakseen lähivuosien kasvuun Ixonos kasvattaa voimakkaasti                 
palvelukapasiteettiaan perustamalla ohjelmistotuotannon ja ohjelmistotestauksen 
palvelukeskuksen Kiinaan. Toiminta käynnistyy Pekingissä kuluvan                
vuosineljänneksen aikana. Ixonosin tavoitteena on kasvattaa                     
asiantuntijahenkilöstön määrä Kauko-Idässä useampaan sataan henkilöön parin     
ensimmäisen toimintavuoden kuluessa.                                            

Palvelutuotannon käynnistäminen Kiinassa toteuttaa Ixonosin strategiaa, jonka   
mukaan yhtiö pyrkii globaalisti toimimaan lähellä kumppaniasiakkaitaan          
joustavasti ja kustannustehokkaasti. Samalla yhtiö tavoittelee asiakaskuntansa  
laajentamista. Kiinan toimipiste tulee tuottamaan asiantuntijapalveluita
sekä paikallisille tietoliikennealan toimijoille että konsernin muille          
kansainvälisille telekommunikaatialan asiakkaille.                              

”Olemme parin viime vuoden aikana perustaneet ulkomaiset palvelukeskukset Viroon
ja Slovakiaan kyetäksemme kasvattamaan asiantuntijahenkilöstömme määrää kysyntää
vastaavasti sekä ylläpitääksemme kilpailukykyämme globaalistuvassa kilpailussa. 
Laajentuminen Kiinaan on luonnollista jatkoa strategiamme toteuttamiselle”, Kari
Happonen, konsernin toimitusjohtaja sanoo. ”Läsnäolo Kiinassa tarjoaa           
mahdollisuuden sekä syventää olemassaolevia asiakkuuksiamme että hyödyntää      
asiantuntijuuttamme uusissa kansainvälisissä asiakkuuksissa”, Happonen jatkaa.  
                                                                                
Ixonos Oyj on tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluyritys, joka tuottaa    
asiakkailleen joustavia, näiden kilpailukykyä ja riskienhallintaa tukevia       
teknologiakonsultoinnin, ohjelmistokehityksen, ohjelmistojen ylläpidon ja       
projektijohtamisen ratkaisuja. Ixonosin asiakaskunta koostuu johtavista         
kansainvälisillä markkinoilla toimivista matka- ja älypuhelinvalmistajista,     
mobiiliverkkotoimittajista ja teleoperaattoreista sekä kotimaisista finanssi-,  
teollisuus- ja palvelualan yrityksistä ja julkishallinnon organisaatioista.     

Ixonosilla on Suomessa toimipaikat Helsingissä, Jyväskylässä, Kemissä, Oulussa, 
Salossa, Tampereella ja Turussa. Ulkomaiset toimipisteet sijaitsevat Kosicessa  
Slovakiassa ja Tallinnassa Virossa. Konsernin palveluksessa on yli 900 henkilöä,
joista yli 150 työskentelee Kocisessa ja Tallinnassa.                           

IXONOS OYJ                                                                      
Kari Happonen                                                                   
toimitusjohtaja                                                                 


LISÄTIETOJA ANTAA:                                                              
toimitusjohtaja Kari Happonen, puh. 0424 2231, gsm 0400 700 761,                
kari.happonen@ixonos.com                                                        

JAKELU:                                                                         
NASDAQ OMX Helsinki                                                             
Keskeiset tiedotusvälineet

Attachments

xnsf1521011.pdf