NIMITYKSIÄ HKSCANIN JOHTORYHMÄSSÄ


HKScan Oyj              PÖRSSITIEDOTE    14.1.2009, klo 14.40


NIMITYKSIÄ HKSCANIN JOHTORYHMÄSSÄ

HKScanin johto-organisaatiossa toteutetaan 14.1.2009 alkaen seuraavat
nimitykset. 

HKScanin talous- ja rahoitusjohtajaksi (CFO) ja konsernin johtoryhmän jäseneksi
on nimitetty ekonomi Irma Kiilunen (55). Hän toimii samalla myös HKScan Oyj:n
hallituksen sihteerinä. Irma Kiilunen siirtyy talous- ja rahoitusjohtajaksi
HKScan-konsernin rahoitusjohtajan paikalta, missä hän on vuodesta 2001 lähtien
vastannut muun muassa konsernin ulkoisesta laskennasta ja rahoitustoiminnoista.
Sitä ennen hän on työskennellyt rahoituksen ja taloushallinnon tehtävissä
konsernin eri yhtiöissä vuodesta 1977 lähtien. 

Yhtiön strategia- ja kehitysjohtajaksi on nimitetty MMM Tero Hemmilä (41).
Hemmilä vastaa HKScanissa liiketoiminnan strategisesta suunnittelusta
painopisteenä konsernisynergiat ja konsernin strategiaprosessin johtaminen.
Hänen vastuualueeseensa kuuluvat myös yhtiön yritysvastuuasiat. Tero Hemmilä on
toiminut aiemmin HK Ruokatalon strategisesta suunnittelusta vastaavana
johtajana, lihaliiketoiminnan johtajana sekä LSO Foodsin toimitusjohtajana.
Konsernin palvelukseen Hemmilä on tullut vuonna 1997. 

HKScan Oyj:n johtoryhmän muodostavat 14.1.2009 alkaen puheenjohtaja,
toimitusjohtaja Matti Perkonojan lisäksi talous- ja rahoitusjohtaja Irma
Kiilunen, strategia- ja kehitysjohtaja Tero Hemmilä, HK Ruokatalo Oy:n
toimitusjohtaja Jari Leija, Scan AB:n toimitusjohtaja Magnus Lagergren sekä
Baltia-ryhmän johtaja Olli Antniemi. Johtoryhmän sihteerinä toimii HKScanin
johdon assistentti Marjukka Hujanen. 

Yhtiön toimitusjohtajan varamiehinä toimivat talous- ja rahoitusjohtaja Irma
Kiilunen ja strategia- ja kehitysjohtaja Tero Hemmilä. 


HKScan Oyj


Matti Perkonoja
toimitusjohtaja


Lisätietoja:
HKScanin toimitusjohtaja Matti Perkonoja, jolle voi jättää soittopyynnön
Marjukka Hujasen kautta p. 010 570 6218. 



JAKELU:
Nasdaq OMX, Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.hkscan.com