PÖYRY OYJ Tilinpäätöstiedote 4.2.2009 klo 8:30 PÖYRY OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 Pöyry-konsernin vuoden 2008 liikevaihto oli 821,7 miljoonaa euroa ja voitto ennen veroja 103,2 miljoonaa euroa. Tilikauden osakekohtainen tulos oli 1,21 euroa. Sijoitetun pääoman tuotto ylitti sille asetetun strategisen tavoitteen ja oli 45,4 prosenttia. Konsernin taseasema on vahva; konsernin velkaantumisaste oli -38,5 prosenttia. Tilauskanta oli tilikauden lopussa 539,1 miljoonaa euroa. Hallitus esittää osingoksi 0,65 euroa osakkeelta. Konsernin tulos ja tase Hyvän kysynnän, Pöyry-konsernin vahvan markkina-aseman ja eräiden projektien onnistuneen loppuunsaattamisen seurauksena konsernin liikevaihto kasvoi 821,7 miljoonaan euroon ja voitto ennen veroja parani tilikaudella selvästi. Konsernin voitto ennen veroja oli 103,2 (edellisvuonna 76,5) miljoonaa euroa eli 12,6 prosenttia liikevaihdosta. Konsernin tilikauden voitto oli 72,6 (52,8) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 1,21 (0,88) euroa ja se parani tilikaudella 37,5 prosenttia. Konsernin sijoitetun pääoman tuottotavoite on keskimäärin 20 prosenttia tai enemmän. Vuoden 2008 toteutunut sijoitetun pääoman tuotto oli 45,4 (42,4) prosenttia. Konsernin taseasema on vahva. Omavaraisuusaste on 41,7 (50,7) prosenttia. Konsernin maksuvalmius on hyvä. Vuoden lopussa rahavarat olivat 203,7 (98,7) miljoonaa euroa. Korolliset velat olivat 122,5 (8,9) miljoonaa euroa. Velkaantumisaste oli -38,5 (-47,4) prosenttia. Tilauskanta oli vuoden 2008 lopussa 539,1 miljoonaa euroa, kun se vuoden 2007 lopussa oli 562,8 miljoonaa euroa. Tilauskannan katetaso on normaali. Tulevaisuuden näkymät Pöyry-konsernin liikevaihdon vuonna 2009 arvioidaan laskevan ja tuloksen ennen veroja heikkenevän merkittävästi vuoteen 2008 verrattuna. Arviossa ei ole huomioitu mahdollisia yrityskauppoja vuonna 2009. Tilintarkastuskertomus on annettu 3.2.2009 Osinko Pöyry-konsernin emoyhtiön Pöyry Oyj:n tilikauden 2008 voitto oli 56 179 095,45 euroa ja aikaisemmat käyttämättömät voittovarat ovat 7 200 671,63 euroa, eli voitonjakokelpoiset voittovarat ovat yhteensä 63 379 767,08 euroa. Pöyry Oyj:n hallitus esittää maaliskuun 10. päivänä 2009 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa vuodelta 2008 jaetaan 0,65 (vuodelta 2007 0,65) euroa osakkeelta. Ulkona olevien osakkeiden määrä on 58 483 602, eli osinko yhteensä 38 014 341,30 euroa. Tämä vastaa 53,7 (73,9) prosenttia tilikauden osakekohtaisesta tuloksesta. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 20.3.2009. Varsinainen yhtiökokous Pöyry Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään 10.3.2009 Finlandia-talossa Helsingissä. Yhtiökokouskutsu julkaistaan kokonaisuudessaan erillisellä tiedotteella 4.2.2009 klo 9:00. Vuosikertomus Pöyry Oyj julkaisee vuoden 2008 vuosikertomuksen viikolla 9. Liitteet Hallituksen toimintakertomus 1.1.-31.12.2008 Konsernin tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma, oman pääoman muutokset, vastuut, lähipiiritapahtumat, tunnusluvut ja yrityshankinnat PÖYRY OYJ Heikki Malinen toimitusjohtaja Teuvo Salminen toimitusjohtajan sijainen Lisätietoja antavat: Heikki Malinen, toimitusjohtaja, Pöyry Oyj puh. 010 33 21307 Teuvo Salminen, toimitusjohtajan sijainen, Pöyry Oyj puh. 010 33 22872 Satu Perälampi, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, Pöyry Oyj puh. 010 33 23002 www.poyry.com JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet PÖYRY-KONSERNI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2008 Konsernin tulos ja tase Hyvän kysynnän, Pöyry-konsernin vahvan markkina-aseman ja eräiden projektien onnistuneen loppuunsaattamisen seurauksena konsernin liikevaihto kasvoi 821,7 miljoonaan euroon ja voitto ennen veroja parani tilikaudella selvästi. Konsernin voitto ennen veroja oli 103,2 (edellisvuonna 76,5) miljoonaa euroa eli 12,6 prosenttia liikevaihdosta. Konsernin tilikauden voitto oli 72,6 (52,8) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 1,21 (0,88) euroa ja se parani tilikaudella 37,5 prosenttia. Konsernin taloudellisena tavoitteena on kasvattaa osakekohtaista tulosta keskimäärin 15 prosenttia vuodessa. Konsernin sijoitetun pääoman tuottotavoite on keskimäärin 20 prosenttia tai enemmän. Vuoden 2008 toteutunut sijoitetun pääoman tuotto oli 45,4 (42,4) prosenttia. Konsernin taseasema on vahva. Omavaraisuusaste on 41,7 (50,7) prosenttia. Konsernin maksuvalmius on hyvä. Vuoden lopussa rahavarat olivat 203,7 (98,7) miljoonaa euroa. Tämän lisäksi konsernilla oli pitkäaikaisia käyttämättömiä luottolimiittejä 93,1 miljoonaa euroa. Korolliset velat olivat 122,5 (8,9) miljoonaa euroa. Velkaantumisaste oli -38,5 (-47,4) prosenttia. Konsernin viimeisen neljänneksen voitto ennen veroja oli 26,9 (23,3) miljoonaa euroa. Voittoon sisältyy osakkuusyhtiö Polartest Oy:n osakkeiden myynnistä saatu 6,0 miljoonan euron kertaluontoinen erä. Vuoden 2008 alussa Pöyry-konserni tiedotti arvioivansa voiton ennen veroja paranevan vuoteen 2007 verrattuna. Kesäkuussa 2008 konserni tiedotti vuoden 2008 tulosarvion täsmentämisestä siten, että voiton arvioitiin paranevan selvästi vuonna 2008. Tulosarvion parantaminen johtui Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän hyvästä tuloskehityksestä tammi-toukokuussa ja kevään aikana saaduista tilauksista, jotka antoivat hyvän kuormitusasteen Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmälle myös loppuvuodeksi. Konsernin tunnusluvut, milj. euroa 2008 2007 2006 Liikevaihto 821,7 718,2 623,3 Voitto ennen veroja 103,2 76,5 50,2 Tilikauden voitto, josta emoyhtiön omistajien osuus 72,6 52,8 34,8 70,8 51,3 33,6 Tulos/osake, euroa 1,21 0,88 0,58 Sijoitetun pääoman tuotto, % 45,4 42,4 31,9 Omavaraisuusaste 41,7 50,7 49,2 Rahavarat 203,7 98,7 74,9 Korolliset velat 122,5 8,9 13,6 Velkaantumisaste, % -38,5 -47,4 -37,6 Liiketoimintaryhmien toiminta ja tulos Pöyry-konsernin emoyhtiö on Pöyry Oyj. Emoyhtiö vastaa muun muassa konsernin strategian kehittämisestä ja sen toteutuksen valvonnasta, rahoituksesta, konsernin synergiaetujen toteutumisesta ja toiminnan yleisestä koordinoinnista. Emoyhtiö on veloittanut liiketoimintaryhmiltä konsernin yleiset hallinnointikulut ja emoyhtiön kulut. Veloitettu suhteellinen osuus perustuu liiketoimintaryhmien henkilöstökustannuksiin. Pöyry-konsernin liiketoiminnasta vastasi vuonna 2008 kolme liiketoimintaryhmää: Energia, Metsäteollisuus sekä Infrastruktuuri & ympäristö. Liiketoimintaryhmät vastaavat globaalisti omasta liiketoiminnastaan. Kaikki kolme liiketoimintaryhmää tarjoavat palveluitaan asiakkaiden liiketoiminnan koko elinkaaren eri vaiheisiin konsultoinnissa, investointien suunnittelussa ja toteutuksessa sekä kunnossapidon suunnittelussa ja tuotannon tehostamisessa. Energia Energia-alan palvelujen kysyntä vuonna 2008 oli Euroopassa hyvä ja säilyi vakaana muilla maantieteellisillä alueilla. Ympäristölainsäädäntö edisti uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävien palvelujen kysyntää. Primääripolttoaineiden hintojen epävakaus, Euroopan energiamarkkinoiden rakennemuutos ja yritysten energiahuollon monipuolisuuden turvaamiseen liittyvät pitkän tähtäimen toimenpiteet myötävaikuttivat liikkeenjohdon konsultointipalvelujen kysynnän kasvuun. Energia-alan investoinnit ovat viime vuosina kasvaneet voimakkaasti ja alan toteutuskapasiteetti ei ole täysin kyennyt vastaamaan kysyntään. Tämä on vaikuttanut myös investointien kustannusten kasvuun. Nämä tekijät ovat johtaneet eräiden projektien toteutuksen siirtymiseen. Rahoitusmarkkinoiden viimeaikaisilla häiriöillä on toistaiseksi ollut suhteellisen pieni vaikutus energia-alan investointikysyntään. Energia-liiketoimintaryhmän liikevaihto vuonna 2008 oli 241,3 (217,5) miljoonaa euroa. Liikevoitto parani merkittävästi ja oli 32,0 (21,0) miljoonaa euroa. Polartest Oy:n osakkeiden myynnistä saatu kertaluontoinen myyntivoitto paransi liiketoimintaryhmän neljännen vuosineljänneksen ja koko vuoden liikevoittoa 6,0 miljoonaa euroa. Vuoden lopun tilauskanta säilyi vakaana ja oli 196,4 (212,7) miljoonaa euroa. Vuoden merkittävimmät uudet projektit olivat PetroVietnam Nhon Trach 2 Power JS Companyn sopimus suunnittelupalveluista uudessa 750 MW:n kombivoimalaitoshankkeessa Vietnamissa (3,8 miljoonaa euroa), toteutussuunnittelupalvelusopimukset Stora Enson voimalaitoshankkeissa Belgiassa ja Saksassa (3 miljoonaa euroa), sopimus suunnittelupalveluista PT Makmur Sejahtera Wisesan kanssa uuden 2x30 MW:n hiilivoimalaitosprojektin toteuttamiseksi Kalimantaniin Indonesiassa (2 miljoonaa euroa), Itävallan sähkönsiirtoverkon ohjauskeskuksen suunnittelu- ja asennussopimus itävaltalaisen voimayhtiön Verbund Austrian Power Gridin kanssa (2,4 miljoonaa euroa), EDF Groupin ja AREVA NP:n tytäryhtiön SOFINEL S.A.:n ydinvoimalaitosprojekti Kiinassa (2,8 miljoonaa euroa), raamisopimus espanjalaisen Técnicas Reunidasin kanssa suunnittelupalveluista kokonaistoimitusprojekteihin (15 miljoonaa euroa), Woodside Energyn sopimus suunnittelupalveluista osana laajaa Länsi-Australiassa rakenteilla olevaa Pluto-nimistä nesteytetyn maakaasun tuotantoprojektia (2,7 miljoonaa euroa) sekä suunnittelupalveluja Stora Enson voimalaitoshankkeeseen Puolassa (3,3 miljoonaa euroa). Energia, milj. euroa 2008 2007 2006 Liikevaihto 241,3 217,5 197,4 Liikevoitto 32,0 21,0 14,6 Liikevoitto, % 13,2 9,7 7,4 Tilauskanta 196,4 212,7 204,9 Henkilöstö vuoden lopussa 1870 1838 1692 Metsäteollisuus Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän tulos parani selvästi vuonna 2008. Tämä johtui kapasiteetin tehokkaasta käyttöasteesta, eräiden isojen projektien onnistuneesta loppuunsaattamisesta sekä Latinalaisen Amerikan hyvästä kysyntätilanteesta ja tuloskehityksestä. Metsäteollisuuden investoinnit ovat kohdistuneet pääosin kehittyville markkinoille. Kemian teollisuuden palvelujen kysyntä oli hyvällä tasolla ja paikallispalveluiden kysyntä säilyi vakaana vuonna 2008. Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän liikevaihto vuonna 2008 oli 318,2 (276,9) miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi selvästi ja oli 54,0 (39,0) miljoonaa euroa. Maailmanlaajuisesta rahoituskriisistä alkanut talouden taantuma on vuoden 2008 lopussa heijastunut selkeästi Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän toimintaan. Taantuma on heikentänyt metsäteollisuusyritysten kannattavuutta ja vaikeuttanut investointirahoituksen saatavuutta globaalisti. Tästä syystä hankkeita on lykätty, uusien hankkeiden valmistelu on hidastunut ja konsultointitoimeksiantojen määrä on pienentynyt. Pöyryn Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän palvelujen kysyntä on vähentynyt ja kysynnän elpymistä on vaikea ennakoida. Liiketoimintaryhmän tilauskanta laski ja oli 89,1 (123,8) miljoonaa euroa. Merkittävimmät uudet projektit olivat suunnittelusopimus Propapier GmbH:n kanssa uuteen sijoituspaikkaan Eisenhüttenstadtiin Saksaan rakennettavasta paperikoneesta (10 miljoonaa euroa), Roal Oy:n kanssa solmittu EPCM-palvelusopimus Rajamäen entsyymitehtaan jatkokehitysprojektissa (3 miljoonaa euroa), suunnittelupalvelusopimus Mondin Syktyvkarin sellutehtaan uusintahankkeessa Venäjällä (10 miljoonaa euroa), Amcorin Botanyn tehtaan uusi B9-lainerikartonkikoneprojekti Australiassa, Vietnam Paper Corporationin sellutehdasprojekti Vietnamissa, sopimus esisuunnittelupalveluiden sekä EPCM-palveluiden toimittamiseksi Ovako Wire Oy Ab:n Koverharissa sijaitsevan terästehtaan modernisointiprojektiin ja toimeksianto ruotsalaiselta SunPine AB:ltä suunnitella liikenteessä käytettävää uusiutuvaa polttoainetta valmistava laitos Piteån kaupunkiin Ruotsissa (1,3 miljoonaa euroa). Metsäteollisuus, milj. euroa 2008 2007 2006 Liikevaihto 318,2 276,9 224,9 Liikevoitto 54,0 39,0 22,9 Liikevoitto, % 17,0 14,1 10,2 Tilauskanta 89,1 123,8 111,4 Henkilöstö vuoden lopussa 3158 2961 2418 Infrastruktuuri & ympäristö Kysyntä infrastruktuuri- ja ympäristömarkkinoilla pysyi vuonna 2008 vakaana, lukuun ottamatta heikentynyttä toimisto- ja liikerakentamista Suomessa, Baltiassa ja Venäjällä. Liiketoimintaryhmä jatkoi asemansa vahvistamista paikallisilla ja kansainvälisillä markkinoilla. Infrastruktuuri & ympäristö -liiketoimintaryhmän vuoden 2008 liikevaihto oli 262,2 (222,5) miljoonaa euroa. Liikevoitto parani selvästi ja oli 20,1 (16,8) miljoonaa euroa. Vuoden lopun tilauskanta kasvoi ja oli 253,2 (226,3) miljoonaa euroa. Merkittävimmät uudet projektit olivat jatkosopimus konsultointipalveluista Metro de Maracaibo C.A.:n joukkoliikennehankkeessa Venezuelassa (5,5 miljoonaa euroa), konsultointitoimeksiannot kolmessa Maailmanpankin rahoittamassa vesihuoltohankkeessa Nigeriassa Länsi-Afrikassa (3 miljoonaa euroa), sveitsiläisen Transtec Gotthard Consortiumin rautatien suunnittelupalvelusopimus Gotthard-tunneliprojektissa (10 miljoonaa euroa), Ratahallintokeskuksen toimeksianto pääkaupunkiseudun kehäratahankkeessa (7,5 miljoonaa euroa), Melamchi Water Supply Development Boardin vesihuoltoprojekti Nepalissa (7 miljoonaa euroa), Instituto de Desarollo Urbanon linja-autojärjestelmän suunnittelutoimeksianto Kolumbiassa (3 miljoonaa euroa), Metro de Maracaibo C.A.:n metroliikennejärjestelmähankkeen jatkosopimus (5,2 miljoonaa euroa), sopimus Tsekin Government River Board Corporationin kanssa tulvantorjuntahankkeessa Tsekissä (4 miljoonaa euroa), sopimus Sansibarin Ministry of Communications and Transportin kanssa Norjan kehitysyhteistyöjärjestön rahoittamassa Pemba-saaren maanteiden kunnostushankkeessa Sansibarissa (1 miljoona euroa) sekä sopimukset PKP Polskie Linie Kolejowe S.A.:n kanssa Varsovan kehäradan modernisoinnin detaljisuunnittelusta ja tarjouspyyntöasiakirjojen laatimisesta (8,9 miljoonaa euroa) sekä E75-rautatien Rail Baltican investointitutkimuksesta Puolassa (1,1 miljoonaa euroa). Infrastruktuuri & ympäristö, milj. euroa 2008 2007 2006 Liikevaihto 262,2 222,5 201,8 Liikevoitto 20,1 16,8 13,0 Liikevoitto, % 7,7 7,5 6,4 Tilauskanta 253,2 226,3 191,0 Henkilöstö vuoden lopussa 2779 2378 2207 Liiketoimintaryhmien taloudelliset tavoitteet Konsernin liiketoimintaryhmien kannattavuustavoitteena on saavuttaa keskipitkällä tähtäimellä vähintään 8 prosentin liikevoitto. Pitkän tähtäimen kannattavuustavoite liiketoimintaryhmille on 10 prosenttia. Konsernirakenteen kehittäminen Toimenpiteet konsernin juridisen ja hallinnollisen rakenteen yksinkertaistamiseksi ovat jatkuneet. Tavoitteena on toimia mahdollisimman monessa maassa yhden juridisen ja hallinnollisen yksikön nimissä. 1.1.2009 lähtien Pöyryn Infrastruktuuri & ympäristö -liiketoimintaryhmä on jaettu kolmeen osaan: Liikennejärjestelmät, Vesi & ympäristö sekä Rakentamisen palvelut -liiketoimintaryhmiksi. Infrastruktuuri & ympäristö -liiketoimintaryhmään kuului kolme asiakaspohjaltaan sekä markkina- ja kasvualueiltaan osittain erilaista liiketoiminta-aluetta, jotka eriytetään omiksi liiketoimintaryhmikseen. Uudistus luo entistä selkeämmän yhteyden Pöyryn pitkän tähtäimen kasvustrategian ja liiketoimintarakenteen välille. Samalla se auttaa sijoittajia ymmärtämään paremmin Pöyryn infrastruktuuri- ja ympäristöliiketoiminnan eri osa-alueita. Energia-liiketoimintaryhmän rakenne säilyy ennallaan. Liiketoimintaryhmä on Euroopan markkinajohtaja alallaan sekä konsultoinnissa että suunnittelussa. Myös Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän rakenne säilyy muuttumattomana lukuun ottamatta noin 250 hengen rakennesuunnitteluyksikön siirtymistä uuteen Rakentamisen palvelut -liiketoimintaryhmään. Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmä on alansa globaali markkinajohtaja sekä konsultoinnissa että suunnittelussa. Uudet liiketoimintaryhmät ja pro forma -tiedot Liikennejärjestelmät -liiketoimintaryhmä keskittyy erityisesti raideliikennejärjestelmiin sekä tie-, tunneli- ja siltahankkeisiin. Lisäksi palvelut käsittävät muita liikenne- ja kuljetustoiminnan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluita. Vertailukelpoinen liikevaihto oli 105,5 miljoonaa euroa vuonna 2008. Vesi & ympäristö -liiketoimintaryhmä tarjoaa kokonaisvaltaisia vesi- ja ympäristötekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluja. Vertailukelpoinen liikevaihto oli 87,6 miljoonaa euroa vuonna 2008. Rakentamisen palvelut -liiketoimintaryhmä tarjoaa suunnittelun ja projektinjohdon palvelukokonaisuuksia liikerakennus- ja teollisuusprojekteihin. Vertailukelpoinen liikevaihto oli 92,8 miljoonaa euroa vuonna 2008. Uuden liiketoimintaryhmäjaon mukaiset vertailukelpoiset segmenttitiedot sisältyvät tilinpäätökseen. Yritysostot Maaliskuussa 2008 Pöyry osti 30 prosenttia pietarilaisen CJSC"Giprobum-Pöyryn" (aiemmin ZAO Giprobum Engineering) osakekannasta. Pöyry omistaa nyt yhtiön koko osakekannan. Yhtiö konsolidoitiin 100-prosenttisesti Pöyryn Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmään vuonna 2007. Yhtiö on Venäjän johtava metsäteollisuuden insinööritoimisto, jonka palveluksessa on noin 250 asiantuntijaa. Vuonna 2007 hankittu IDP Consult Incorporated Filippiineillä konsolidoitiin Pöyryyn vuoden 2008 alussa. Yhtiö työllistää 30 asiantuntijaa ja sen liikevaihto vuonna 2008 oli 0,4 miljoonaa euroa. Toukokuussa Pöyry laajensi liikennejärjestelmätoimintaansa ja infrastruktuurisektorin markkinoitaan ostamalla 100 prosenttia romanialaisen Consilier Construct S.R.L.:n osakekannasta. Consilier Construct on johtava suunnittelu- ja konsultointiyritys, jonka palveluksessa on noin 220 asiantuntijaa. Yhtiön toiminnan painopiste on liikennejärjestelmissä, erityisesti tie- ja rautatiesektoreiden hankkeissa. Consilier Constructilla on vahva asema liikennejärjestelmämarkkinoilla, ja se toimii aktiivisesti myös vesi- ja ympäristösektoreilla sekä rakentamisessa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2008 oli 10,0 miljoonaa euroa. Yrityskauppa merkitsee Pöyryn liikennejärjestelmätoiminnalle tärkeää askelta kehitettäessä yhtiön asemaa Itä-Euroopan markkinoilla. Consilier Constructilla tulee olemaan aktiivinen rooli myös muiden Pöyry-konsernin toimintojen laajentuessa Itä-Eurooppaan. Toukokuussa Pöyry laajensi myös arkkitehtisuunnitteluun liittyvää toimintaansa ostamalla Espoossa toimivan Arket Oy:n koko osakekannan. Yhtiön palveluksessa on yhdeksän arkkitehtia ja sen liikevaihto vuonna 2007 oli 0,8 miljoonaa euroa. Arket Oy tarjoaa asiakkailleen arkkitehtisuunnittelupalveluja. Arket Oy on fuusioitu Pöyry Architects Oy:hyn 31.12.2008. Infrastruktuuri & ympäristö -liiketoimintaryhmän toimintaa vahvistettiin edelleen toukokuussa hankkimalla 100 prosenttia jyväskyläläisen Geopale Oy:n osakkeista. Yritys on erikoistunut kallioperän näytekairauksiin. Yhtiö työllistää 14 asiantuntijaa ja sen liikevaihto oli 1,1 miljoonaa euroa vuonna 2007. Geopale Oy on fuusioitu Pöyry Environment Oy:hyn 31.12.2008. Pöyry laajensi kiinteistöalan konsultointi- ja suunnittelutoimintaansa Kiinassa ostamalla elokuussa Shanghai Kang Hong Construction Ltd:n koko osakekannan. Shanghaissa toimivan yhtiön palveluksessa on 29 asiantuntijaa. Shanghai Kang Hong Construction tarjoaa projektinjohtopalveluja teollisuuden sekä toimisto- ja liikerakentamisen kiinteistökehitys- ja rakennushankkeissa. Yrityskauppa astuu voimaan siihen vaadittavien Kiinan viranomaislupien myöntämisen jälkeen. Lokakuussa Pöyry laajensi liikennejärjestelmätoimintaansa ostamalla espanjalaisen ETT Proyectos S.L.:n koko osakekannan. Madridissa sijaitsevan yhtiön palveluksessa on 45 asiantuntijaa ja sen liikevaihto vuonna 2007 oli 3,2 miljoonaa euroa. ETT Proyectos tarjoaa sekä perinteisen raideliikenteen että luotijunajärjestelmien suunnittelu- ja konsultointipalveluja. Yrityskauppa tukee Pöyryn strategiaa laajentaa liikennejärjestelmätoimintaansa Espanjan markkinoille, samalla kun se tuo synergiaa Pöyryn vakaaseen asemaan tällä alalla Latinalaisessa Amerikassa. Joulukuussa Pöyry laajensi toimintaansa Sveitsin infrastruktuuri- ja ympäristömarkkinoilla ostamalla Kündig & Partner AG -nimisen suunnittelu- ja konsultointiyhtiön. Kündig & Partnerin palveluksessa on kymmenen asiantuntijaa ja sen liikevaihto vuonna 2007 oli 1,5 miljoonaa euroa. Tilauskanta Tilauskanta oli vuoden 2008 lopussa 539,1 miljoonaa euroa, kun se vuoden 2007 lopussa oli 562,8 miljoonaa euroa. Tilauskannan katetaso on normaali. Konsultoinnin sekä käyttö- ja kunnossapitotoimeksiantojen osuus konsernin toiminnasta kasvoi. Nämä toimeksiannot ovat lyhytkestoisia ja tuloutuvat osittain liikevaihtoon ilman kirjautumista tilauskantaan. Tilauskanta, milj. euroa 2008 2007 2006 Konsultointi ja suunnittelu 538,6 551,4 500,8 Kokonaistoimitukset 0,5 11,4 6,8 Tilauskanta yhteensä 539,1 562,8 507,6 Henkilöstö Henkilöstön rakenne Konsernin henkilöstön määrä kasvoi vuonna 2008. Konsernin palveluksessa oli vuoden aikana keskimäärin 7702 henkilöä, mikä vastaa 12,4 prosentin kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Henkilöstömäärä vuoden lopussa oli 7924. Yrityskauppojen myötä asiantuntijoiden määrä lisääntyi 328 henkilöllä. Operatiivisissa projektitehtävissä toimi 91 prosenttia henkilökunnasta, josta noin 600 henkilöä toimi liikkeenjohdon konsultoinnissa. Määräaikainen toimisopimus oli 5 prosentilla. Henkilöstö, pro forma 2008 2007 2006 Energia 1870 1838 1692 Metsäteollisuus 2917 2734 2300 Liikennejärjestelmät 1073 798 797 Vesi & ympäristö 976 926 920 Rakentamisen palvelut 971 881 608 Muut 117 92 73 Henkilöstö vuoden lopussa 7924 7269 6390 Henkilöstö keskimäärin 7702 6852 6038 Henkilöstökulut Pöyry-konsernissa palkan ja palkkion sekä tulospalkkion määräytymisen perusteina ovat paikalliset kollektiiviset ja yksilölliset sopimukset, tehtävässä suoriutuminen sekä tehtävän vaativuus. Konsernissa on käytössä peruspalkkaa täydentäviä tulospalkkiojärjestelmiä, jotka on suunnattu ensisijaisesti yhtiöiden linjajohdolle, mutta jotka enenevässä määrin kohdistuvat myös esimerkiksi projektityössä toimiviin yksittäisiin asiantuntijoihin. Vuonna 2008 palkkojen kokonaissumma oli 433,8 miljoonaa euroa. Henkilöstökulut, milj. euroa 2008 2007 2006 Palkat ja palkkiot 337,6 297,8 262,3 Tulospalkkiot 18,4 15,6 11,1 Osakepohjaisten kannustinjärjestelmien kulukirjaus 1,8 0,5 0,7 Sosiaalikulut 76,0 62,0 53,6 Henkilöstökulut, yhteensä 433,8 375,9 327,7 Henkilöstöjohtaminen Vuosi 2008 oli Pöyrylle jälleen kasvun vuosi. Loppuvuodesta koettiin kuitenkin taantumasta johtuva kysynnän muutos, joka selvimmin ilmeni metsäteollisuuden ja rakentamisen palveluissa. Hyödyntääkseen parhaalla mahdollisella tavalla olemassa olevat resurssinsa projektityössä ja pitääkseen toiminta-asteen korkeana, yhtiö tehosti resurssien jakamista sekä liiketoimintayksiköiden että maantieteellisten alueiden kesken. Jotta Pöyry-konsernin osaaminen kehittyisi liiketoiminnan muuttuvia tarpeita vastaavasti, siihen liittyvät periaatteet ja toimenpiteet osaamisen kehittämiseksi määritellään osana konsernin vuotuista strategiaprosessia. Johtamistaitojen kehittäminen ja kannustaminen työkiertoon organisaation sisällä olivat edelleen keskeisiä alueita. Liiketoiminnan uuden rakenteen myötä toteutuikin merkittävää työkiertoa. Tämä on tärkeä askel kohti entistäkin monipuolisemman ja monitaitoisemman esimiesreservin kehittämistä. Konsernin henkilöstötoiminnon verkostoa vahvistettiin rekrytoinneilla useissa toiminnan kannalta tärkeissä maissa ja kehittämällä liiketoiminnan sekä lyhyen että pitkän tähtäimen tavoitteiden mukaista toimintasuunnitelmaa. Esimerkkejä uusista konserninlaajuisista prosesseista, joita on toteutettu onnistuneesti, ovat henkilöstökysely 'Pöyry Pulse' ja esimies-alaiskeskustelu 'Pöyry Dialogue'. Yhtenäisen Pöyry-identiteetin ja yhtenäisten toimintatapojen hyödyt ovat jo selkeästi nähtävissä. Tutkimus- ja kehitystoiminta Pöyry-konsernin tutkimus- ja kehitysyhteistyöryhmä koostuu liiketoimintaryhmien, IT-asiantuntijoiden ja yhtiön johdon edustajista. Ryhmän päätavoitteena on edistää sisäistä tutkimus- ja kehitysyhteistyötä, auttaa lisärahoituksen hankinnassa ja asiakkaiden kytkemisessä kehitysprosesseihin sekä varmistaa yhteys strategisiin tavoitteisiin. Pöyry-konsernissa on vuosittain meneillään lukuisia tutkimus- ja kehitysprojekteja, jotka perustuvat henkilöstön osaamiseen, kokemukseen ja innovatiivisuuteen. Eri yhteistyökumppaneiden kanssa tutkitaan ja kehitetään ideoita hyödyntämällä konsernin poikkitieteellistä tekniikka- ja teknologiaosaamista. Kehitystoiminnan tavoitteena on parantaa omaa ja asiakkaiden kilpailukykyä. Tutkimus- ja kehitystoiminnasta aiheutuneet tuotot ja kulut ovat pääosin osa asiakastyötä ja siten niiden rahallista arvoa ei voi määrittää. Tuotot ja kulut on tilikaudella kirjattu tulosvaikutteisesti. Pöyry käynnisti vuoden 2009 alusta uuden Knowledge Management -kehitysohjelman. Ohjelman tavoitteena on koota yhteen konsernin erityisosaamista ja tietämystä sekä organisoida, analysoida ja tarjota sitä koko henkilöstön käytettäväksi. Ohjelman käynnistyessä keskitytään ensisijaisesti laajaan tiedon keräämiseen haastatteluilla. Tämän pohjalta valitaan lähestymistapa, jota lähdetään kehittämään lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteita kohti. Investoinnit ja poistot Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 19,6 miljoonaa euroa. 10,7 miljoonan euron investoinneista pääosa oli tietokoneohjelmistoja ja -laitteita sekä tietojärjestelmiä. Yritysostoihin kohdistuneet investoinnit olivat 8,9 miljoonaa euroa. Investoinnit ja poistot, milj. euroa 2008 2007 2006 Investoinnit, operatiiviset 10,7 9,1 9,8 Investoinnit, osakkeet 8,9 44,2 27,9 Investoinnit yhteensä 19,6 53,3 37,7 Poistot 9,0 8,4 7,8 Rahoitus Konsernin velkaantumisaste oli vuoden lopussa -38,5 (-47,4) prosenttia. Rahoitustilanne parani tilikaudella merkittävästi. Vuoden lopussa rahavarat olivat 203,7 (98,7) miljoonaa euroa. Tämän lisäksi konsernilla oli pitkäaikaisia käyttämättömiä rahoituslimiittejä 93,1 miljoonaa euroa. Korolliset velat olivat 122,5 (8,9) miljoonaa euroa. Konsernin suomalaiset yhtiöt nostivat vuoden viimeisellä neljänneksellä eläkeyhtiöiltä TYEL-takaisinlainaukseen liittyen 97,8 miljoonan euron lainat. Konsernin omavaraisuusaste on 41,7 (50,7) prosenttia. Omavaraisuusasteen muutokseen vaikutti lainojen nosto. Rahoitus, milj. euroa 2008 2007 2006 Rahavarat 203,7 98,7 74,9 Korolliset velat 122,5 8,9 13,6 Käyttämättömät luottolimiitit 93.1 37,9 25,3 Velkaantumisaste, % -38,5 -47,4 -37,6 Rahavirta ennen rahoitusta 45.7 58,6 26,4 Arvio toiminnan riskeistä ja epävarmuustekijöistä Konsernin merkittävimmät katsauskaudella tunnistetut riskit ja epävarmuustekijät liittyvät maailmanlaajuiseen rahoituskriisiin ja siitä alkaneeseen talouden taantumaan. Talouden taantuma on selkeästi heijastunut Pöyryn Metsäteollisuus- ja Rakentamisen palvelut -liiketoimintaryhmien toimintaan. Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän palvelujen kysyntä on vähentynyt. Rakentamisen palvelut -liiketoimintaryhmän kysyntä on heikentynyt sen toiminta-alueilla Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Kysynnän elpymistä on vaikea ennakoida kummankaan liiketoimintaryhmän osalta. Pöyry aloitti tammikuussa 2009 sopeuttamistoimenpiteet Metsäteollisuus- ja Rakentamisen palvelut -liiketoimintaryhmissä. Sopeutustoimet käsittävät henkilöstön lomauttamisia, irtisanomisia ja muita sopeuttamistoimenpiteitä. Lisäksi Pöyry käynnisti syksyllä 2008 toimenpideohjelman, jonka tavoitteena on säilyttää konsernin kannattavuus mahdollisimman hyvänä. Ohjelma kohdistuu myyntiin, resursseihin, kustannusrakenteeseen ja investointeihin sekä rahoitukseen. Rahoituskriisi on heikentänyt velkarahoituksen saatavuutta. Pöyry on huomioinut tämän vahvistamalla merkittävästi konsernin jo ennestään vahvaa rahoitusasemaa ja likviditeettiä. Pöyryn riskienhallinta Pöyryllä riskejä hallitaan konsernin riskienhallintapolitiikan ja -ohjeiden mukaisesti. Liiketoimintaan liittyviä riskejä seurataan ulkoisiin ja sisäisiin jaettavan riskiluokittelun mukaan. Sisäisiin riskeihin kuuluvat strategiset ja toiminnalliset riskit sekä rahoitusriskit. Toteutuessaan tunnistetuilla riskeillä saattaisi olla merkittävä haitallinen vaikutus Pöyryn liiketoimintaan, tulokseen, taloudelliseen asemaan tai maineeseen. Kaikki tunnistetut olennaiset riskit on arvotettu ja niiden hallitsemiseksi on määritelty tarvittavat toimenpiteet. Konsernissa seurataan riskienhallintatoimenpiteiden toteuttamista säännöllisesti. Tarkempi kuvaus Pöyryn riskienhallinnan periaatteista ja liiketoiminnalle tyypillisistä riskeistä on kuvattu tilinpäätöksen riskienhallinta-osiossa. Osakepääoma ja osakkeet Pöyry Oyj:n osakepääoma on 14 588 478 euroa. Osakkeiden määrä oli vuoden 2007 lopussa 58 652 614 osaketta. Pöyry Oyj:n vuoden 2004 optio-ohjelmaan kuuluvilla optioilla 2004A ja 2004B merkittiin vuoden 2008 aikana 225 988 uutta osaketta. Merkintöjen seurauksena yhtiön rekisteröity osakkeiden lukumäärä on 58 878 602 osaketta. Osakeantivaltuutus Varsinainen yhtiökokous 10.3.2008 valtuutti yhtiön hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Osakeanti voidaan toteuttaa maksullisena tai maksuttomana antina hallituksen määräämin ehdoin ja maksullisen osakeannin osalta hallituksen määräämään hintaan. Uusia osakkeita voidaan antaa enintään 11 600 000 kappaletta. Yhtiön hallussa olevia omia osakkeita voidaan luovuttaa enintään 5 800 000 kappaletta. Valtuutus on voimassa kolme vuotta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Valtuutusta ei ole käytetty vuoden 2008 aikana. Yhtiökokouksen päätös on kokonaisuudessaan julkaistu 10.3.2008 päivätyllä pörssitiedotteella. Omien osakkeiden hankkimisvaltuutus Varsinainen yhtiökokous 10.3.2008 antoi hallitukselle valtuutuksen päättää yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön jakokelpoisilla varoilla päätöksessä määritellyin ehdoin. Osakkeiden hankinta alentaa yhtiön jakokelpoista vapaata omaa pääomaa. Osakkeita voidaan tarjoutua hankkimaan enintään 5 800 000 kappaletta. Osakkeita hankitaan hallituksen päätöksen mukaisesti, joko julkisessa kaupankäynnissä tai julkisella ostotarjouksella niille muodostuneeseen hankintahetken käypään arvoon. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Yhtiökokouksen päätös on kokonaisuudessaan julkaistu 10.3.2008 päivätyllä pörssitiedotteella. Varsinainen yhtiökokous 5.3.2007 antoi hallitukselle valtuutuksen päättää enintään 5 800 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Hallitus päätti 10.12.2007 ottaa valtuutuksen käyttöön osakepalkkiojärjestelmän 2008-2010 toteuttamiseksi. Valtuutuksen perusteella hankittiin 6.2.-7.3.2008 välisenä aikana 237 557 omaa osaketta. Hallitus päätti 10.3.2008 ottaa käyttöön vuoden 2008 varsinaisen yhtiökokouksen valtuutuksen omien osakkeiden hankkimisesta ja jatkaa omien osakkeiden ostoa edellä sanottuun tarkoitukseen. Tämän valtuutuksen perusteella hankittiin 18.3.-10.9.2008 välisenä aikana 148 529 omaa osaketta. Valtuutusten perusteella hankittujen omien osakkeiden hankintahinta on ollut keskimäärin 15,27 euroa. Lisäksi Pöyry Oyj:n tytäryhtiö omistaa 8914 Pöyry Oyj:n osaketta. Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden määrä vuoden 2008 lopussa oli siten yhteensä 395 000 kappaletta, joka vastaa 0,7 prosenttia koko osakemäärästä ja 0,7 prosenttia äänimäärästä. Optio-ohjelma 2004 Pöyry Oyj on vuonna 2004 antanut optio-oikeuksia Pöyry-konsernin johdolle ja Pöyry Oyj:n kokonaan omistamalle tytäryhtiölle. Optio-oikeuksien määrä on 550 000 ja kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään neljä Pöyry Oyj:n osaketta, eli yhteensä 2 200 000 osaketta. Osakkeiden merkintäajat ovat optio-oikeuksilla 2004A 1.3.2007-31.3.2010 (660 000 osaketta), 2004B 1.3.2008 - 31.3.2011 (660 000 osaketta) ja 2004C 1.3.2009 - 31.3.2012 (880 000 osaketta). Kaikki optio-oikeudet on annettu ja hyväksytty vastaanotetuiksi. Vuoden 2007 aikana merkittiin 43 442 optio-oikeudella 2004A yhteensä 173 768 uutta osaketta. Vuonna 2008 merkittiin 26 090 optio-oikeudella 2004A ja 30 407 optio-oikeudella 2004B yhteensä 225 988 uutta osaketta. Osakepalkkiojärjestelmä 2008-2010 Pöyry Oyj:n hallitus hyväksyi joulukuussa 2007 uuden, osakeomistukseen perustuvan kannustinjärjestelmän Pöyry-konsernin avainhenkilöstölle. Järjestelmä käsittää kolme ansaintajaksoa, jotka ovat kalenterivuodet 2008, 2009 ja 2010. Palkkio maksetaan osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana vuosina 2009, 2010 ja 2011. Palkkiona saadut osakkeet voidaan luovuttaa aikaisintaan noin kahden vuoden kuluttua niiden saamisesta. Palkkiota ei makseta, mikäli työsuhde päättyy ennen ansaintajakson päättymistä. Maksettu palkkio on palautettava yhtiölle, mikäli työsuhde päättyy aikaisemmin kuin kahden vuoden kuluttua ansaintajakson päättymisestä. Palkkiojärjestelmän piiriin ensimmäisenä ansaintajaksona 2008 kuuluu 292 henkilöä. Järjestelmästä maksettavan palkkion määrä on sidottu konsernin osakekohtaiseen tulokseen (EPS) ja liikevaihdon kasvuun. Ansaintajaksolla 2008 palkkion suhdeluku oli 181,89 prosenttia, joka vastaa 431 151 osakkeen arvoa. Maksu suoritetaan henkilöille huhtikuussa 2009, kun yhtiökokous on vahvistanut tilinpäätöksen. Vuoden 2008 aikana myönnettiin 93,1 prosenttia ja palautettiin 3,1 prosenttia ansaintajakson 2008 palkkio-oikeuksista. Hallituksen esitys yhtiökokoukselle Pöyry-konsernin emoyhtiön Pöyry Oyj:n tilikauden 2008 voitto oli 56 179 095,45 euroa ja aikaisemmat käyttämättömät voittovarat ovat 7 200 671,63 euroa, eli voitonjakokelpoiset voittovarat ovat yhteensä 63 379 767,08 euroa. Pöyry Oyj:n hallitus esittää maaliskuun 10. päivänä 2009 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa vuodelta 2008 jaetaan 0,65 (vuodelta 2007 0,65) euroa osakkeelta. Ulkona olevien osakkeiden määrä on 58 483 602, eli osinko yhteensä 38 014 341,30 euroa. Tämä vastaa 53,7 (73,9) prosenttia tilikauden osakekohtaisesta tuloksesta. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 20.3.2009. Hallitus ja toimitusjohtaja Pöyry Oyj:n hallitukseen valittiin varsinaisessa yhtiökokouksessa Henrik Ehrnrooth (puheenjohtaja), Heikki Lehtonen (varapuheenjohtaja), Pekka Ala-Pietilä, Alexis Fries, Harri Piehl, Karen de Segundo ja Franz Steinegger. Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut DI Erkki Pehu-Lehtonen 31.5.2008 asti ja 1.6.2008 lähtien KTM, MBA Heikki Malinen. Toimitusjohtajan sijaisena on toiminut KTM Teuvo Salminen. Tilintarkastaja Yhtiön tilintarkastajana on toiminut KHT-yhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Sixten Nyman. Tulevaisuuden näkymät Energia Maailman energiarakenteeseen kohdistuvien muutosten ja erityisesti EU:ssa jatkuvan energialainsäädäntötyön odotetaan lisäävän kysyntää strategisille liikkeenjohdon konsultointipalveluille. Vesivoimasektorin hankkeiden pitkästä toimitusajasta johtuen näiden kysyntään voi joillakin markkinoilla tulla muutoksia lyhyellä aikavälillä, mutta keskipitkän tähtäimen näkymät erityisesti kehittyvillä markkinoilla ovat suotuisat. Ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävä ympäristölainsäädäntö lisää jatkossakin uudistuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen liittyvien palveluiden kysyntää. Energian kysynnän erityisesti Kiinassa, Aasiassa, Lähi-idässä ja eteläisessä Afrikassa arvioidaan säilyvän, mutta asiakkaiden investointihalukkuuteen lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä vaikuttavat energiahuollon monipuolisuuden takaaminen ja energian toimitusvarmuus. Lämpövoimasektorin voimakkaan investointitahdin arvioidaan hidastuvan keskipitkällä aikavälillä, mikä vaikuttaa myönteisesti investointeihin, kun laitehinnat alenevat ja toimitusajat lyhenevät. Sähkö- ja lämpösektorin aktiviteetin odotetaan lisääntyvän. Ydinvoima kokee voimakasta uutta tulemista, sekä Euroopassa että myös uusilla markkinoilla, kuten Lähi-idässä ja Aasiassa. Epävakaus raakaöljyn hinnoittelussa jatkunee lyhyellä aikavälillä. Öljy-yhtiöiden tarve tehostaa toimintaansa ja turvata uusien varantojen saatavuus lisää jatkossakin öljy- ja kaasusektorin liiketoimintamahdollisuuksia Aasian Tyynenmeren maissa, Lähi-idässä ja Pohjanmeren markkinoilla. Liiketoimintaryhmä on säilyttänyt vahvan markkina-asemansa ja sen tilauskanta on vakaa. Energia-liiketoimintaryhmän liikevoiton arvioidaan pysyvän vakaana vuonna 2009, kun vuoden 2008 tulosta parantavaa kertaluontoista Polartest Oy:n osakkeiden myyntivoittoa ei huomioida liikevoitossa. Metsäteollisuus Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän markkina-asema on vakaa. Tilauskanta on pienentynyt vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä uusien sellu- ja paperitehdasprojektien rahoituksen kärsiessä globaalista rahoituskriisistä. Lähes kaikki merkittävämmät suunnitteilla olleet hankkeet on pysäytetty. Uusien investointihankkeiden esisuunnittelu jatkuu yhä tietyillä alueilla, erityisesti Venäjällä. Latinalaisen Amerikan investointivolyymi alenee merkittävästi vuonna 2009. Kemianteollisuuden hankkeiden tilauskanta on vakaa, mutta myös tällä sektorilla monet suuremmat hankkeet on jäädytetty. Paikallispalveluiden kysyntä metsäteollisuussektorilla on vähentynyt ja säilynyt vakaana muilla teollisuuden aloilla. Liikkeenjohdon konsultointipalvelujen kysyntä on heikentynyt ja kohdistuu lisääntyvässä määrin metsäteollisuusyritysten kilpailukyvyn parantamiseen, mukaan lukien liiketoiminnan kehittäminen ja energiansäästö. Sellu- ja paperiteollisuuden uudelleenstrukturointi saattaa lisätä liikkeenjohdon konsultointi- ja investointipankkipalvelujen kysyntää. Liiketoimintaryhmän useassa yksikössä on käynnistetty sopeuttamistoimenpiteet, joiden vaikutus alkaa vuoden 2009 toisella neljänneksellä. Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän liikevoiton arvioidaan laskevan merkittävästi vuonna 2009. Liikennejärjestelmät Lähes kaikkialla maailmassa vallitsevasta vaikeasta talouden tilasta huolimatta investoinnit liikennejärjestelmäsektorilla ovat jatkuneet vakaana aiempien vuosien tapaan. Toiminta on säilynyt vilkkaana erityisesti Itä-Euroopan markkinoilla, jossa uusille jäsenmaille on saatavilla rahoitusta EU-rahastoista, sekä myös Latinalaisessa Amerikassa ja Intiassa. Läntisessä Euroopassa investointitaso on vakaa lukuun ottamatta Saksaa. Useat näistä uusista investoinneista kohdistuvat uusien teiden sekä rautatie- ja metrojärjestelmien rakentamiseen, ja tunnelirakentamiseen. Kaikki mainitut investointikohteet ovat liiketoimintaryhmän avainalueita. Liikennejärjestelmät-liiketoimintaryhmän toiminnan arvioidaan siten jatkuvan vakaana ja liikevoiton paranevan vuonna 2009. Vesi & ympäristö Maailmantalouden taantuma vaikuttaa Vesi & ympäristö -liiketoimintaryhmän toimintaan varsin rajoitetusti, koska ainoastaan pieni osuus palveluista toimitetaan yksityissektorin asiakkaille. Kysyntä palveluista vedenhuollon, jätehuollon ja ympäristötutkimusten alueilla säilyy vilkkaana. Useiden maiden hallitukset esim. Saksassa, Abu Dhabissa ja Kiinassa ovat tuoneet julki merkittäviä maailman taloustaantuman hillitsemiseen tähtääviä ohjelmia. Kaikki ohjelmat sisältävät huomattavan osuuden investointeja julkiseen infrastruktuuriin, johon sisältyy vesi- ja jätevesihuolto. Ihmishenkien menetykseen ja infrastruktuurin tuhoutumiseen johtaneet poikkeukselliset sääolosuhteet vahvistuvat ilmastonmuutoksen myötä. Tästä johtuen julkinen sektori lisää korjaus- ja jälleenrakentamiseen kohdistuvia menojaan. Nämä seikat tuovat liiketoimintaryhmälle uusia työmahdollisuuksia ympäri maailmaa. Vesi ja ympäristö -liiketoimintaryhmän liikevoiton arvioidaan paranevan vuonna 2009. Rakentamisen palvelut Rahoituskriisin vaikutukset ovat havaittavissa liike- ja toimistorakentamisessa Rakentamisen palvelut -liiketoimintaryhmän markkina-alueilla. Myös teollisuussektorilla useat hankkeet on peruttu tai niitä on siirretty. Liiketoimintaryhmän tilauskanta pienentyi vuoden 2008 neljännellä neljänneksellä, ja kysynnän elpymistä on vaikea ennakoida. Useimmissa liiketoimintaryhmän yksiköissä on aloitettu sopeuttamistoimenpiteet, joiden vaikutus alkaa vuoden 2009 toisella neljänneksellä. Vakaa tai myönteinen kehitys jatkunee infrastruktuurihankkeissa ja konsultointipalveluissa, joissa liiketoimintaryhmän markkina-asema on vahva. Rakentamisen palvelut -liiketoimintaryhmän liikevoiton arvioidaan laskevan selvästi vuonna 2009. Konserni Maailmanlaajuisesta rahoituskriisistä alkanut talouden taantuma on selkeästi vaikuttanut investointikysyntään globaalisti. Pöyry-konsernissa vaikutukset ovat selkeimmin kohdistuneet Metsäteollisuus- ja Rakentamisen palvelut -liiketoimintaryhmien toimintaan vuoden 2008 lopulla ja vuoden 2009 alussa. Taantuman edetessä Pöyry käynnisti syksyllä 2008 toimenpideohjelman, jonka tavoitteena on säilyttää konsernin kannattavuus mahdollisimman hyvänä. Ohjelma kohdistuu myyntiin, resursseihin, kustannusrakenteeseen ja investointeihin sekä rahoitukseen. Pöyry on ryhtynyt kattaviin toimiin myynnin tehostamiseksi ja sisäisen verkostoitumisen ja resurssien jakamisen edistämiseksi. Lisäksi määräaikaisia työsuhteita ja alihankintaa vähennetään meneillään olevien projektien päättyessä. Osana sopeuttamistoimenpiteitä on tammikuussa 2009 käynnistetty yt-neuvottelut Metsäteollisuus- ja Rakentamisen palvelut -liiketoimintaryhmien Suomen yksiköissä. Yt-neuvottelut koskevat henkilöstön lomauttamisia, irtisanomisia ja muita sopeuttamistoimenpiteitä. Yksityiskohtainen lomautustarve ja lomautusten pituus, mahdolliset irtisanomiset sekä muut sopeutustoimet täsmentyvät neuvottelujen kuluessa. Toimenpiteiden arvioidaan koskevan noin 350 henkilön kapasiteettia Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmässä ja noin 250 henkilön kapasiteettia Rakentamisen palveluissa. Metsäteollisuuden Brasilian yksikössä vähennetään arviolta noin 200 henkilön kapasiteetti muiden paikallisten sopeuttamistoimenpiteiden lisäksi. Näiden toimenpiteiden lisäksi on Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän Pohjois-Amerikan yksiköissä käynnistetty sopeuttamistoimenpiteitä vuoden 2009 alussa. Energia-, Liikennejärjestelmät- ja Vesi & ympäristö -liiketoimintaryhmien palvelujen kysyntä on pysynyt vakaana ja julkisen sektorin elvytysohjelmien seurauksena kysynnän arvioidaan paranevan etenkin liikennejärjestelmien alueella. Talouden taantuman kestoa ja kaikkia sen vaikutuksia on vaikea ennakoida. Pöyryn tavoitteena on jatkaa toimintansa kehittämistä eri tavoin. Pöyry hyödyntää toimistoverkostoaan 49 maassa myynnin ja resurssien ohjaamiseksi niihin palveluihin ja markkinoihin, joissa on kysyntää. Toiminnan tehostamista jatketaan myös investoimalla tietämyksen hallintaan, sisäiseen verkottumiseen ja resurssien hallintaan sekä toimintaa edistävien IT-sovellusten kehittämiseen. Myös henkilökunnan osaamisen kehittämistä jatketaan sisäisillä koulutusohjelmilla. Talouden taantuma luo myös hyviä mahdollisuuksia kehittää Pöyryn toimintaa yritysostoin. Pöyryn erinomainen likviditeettitilanne mahdollistaa aktiivisen osallistumisen tähän konsolidoitumisprosessiin. Pöyry-konsernin liikevaihdon vuonna 2009 arvioidaan laskevan ja tuloksen ennen veroja heikkenevän merkittävästi vuoteen 2008 verrattuna. Arviossa ei ole huomioitu mahdollisia yrityskauppoja vuonna 2009. PÖYRY-KONSERNI TULOSLASKELMA 10-12/ 10-12/ 1-12/ 1-12/ Milj. euroa 2008 2007 2008 2007 LIIKEVAIHTO 213,6 205,5 821,7 718,2 Liiketoiminnan muut tuotot 6,1 0,6 6,6 2,5 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista +0,0 +0,0 +2,2 +0,4 Materiaalit ja tarvikkeet -3,7 -5,4 -15,3 -14,3 Ulkopuoliset palvelut, alikonsultointi -28,8 -25,7 -101,0 -89,5 Henkilöstökulut -113,6 -103,9 -433,8 -375,9 Poistot -2,6 -2,2 -9,0 -8,4 Liiketoiminnan muut kulut -44,3 -46,7 -170,8 -159,2 LIIKEVOITTO 26,7 22,2 100,6 73,8 % liikevaihdosta 12,5 10,8 12,2 10,3 Rahoitustuotot +2,3 +1,4 +6,3 +4,3 Rahoituskulut -1,8 -0,1 -3,5 -1,3 Kurssierot -0,2 -0,1 -0,1 -0,2 Arvonalentumiset -0,1 -0,1 -0,1 -0,1 VOITTO ENNEN VEROJA 26,9 23,3 103,2 76,5 % liikevaihdosta 12,6 11,3 12,6 10,7 Tuloverot -6,6 -6,7 -30,6 -23,7 TILIKAUDEN VOITTO 20,3 16,6 72,6 52,8 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille 19,8 15,9 70,8 51,3 Vähemmistölle 0,5 0,7 1,8 1,5 Tulos/osake, emoyhtiön omistajille kuuluva osuus, euroa 0,34 0,27 1,21 0,88 Laimennusvaikutuksella korjattu 0,34 0,27 1,19 0,86 TASE Milj. euroa 31.12.2008 31.12.2007 VASTAAVAA PITKÄAIKAISET VARAT Liikearvo 95,9 95,6 Aineettomat hyödykkeet 6,2 6,6 Aineelliset hyödykkeet 18,8 17,8 Osakkeet, osakkuusyhtiöt 5,8 5,2 Osakkeet, muut 1,7 2,4 Lainasaamiset 0,1 0,1 Laskennalliset verosaamiset 6,2 5,7 Eläkesaatavat 0,3 0,6 Muut pitkäaikaiset saamiset 5,0 4,9 Yhteensä 140,0 138,9 LYHYTAIKAISET VARAT Keskeneräiset työt 69,3 64,5 Myyntisaamiset 143,5 141,9 Lainasaamiset 0,8 0,6 Muut saamiset 10,3 15,6 Siirtosaamiset 12,7 10,9 Rahavarat 203,7 98,7 Yhteensä 440,3 332,2 YHTEENSÄ 580,3 471,1 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA EMOYHTIÖN OMISTAJILLE KUULUVA OMA PÄÄOMA Osakepääoma 14,6 14,6 Ylikurssirahasto 32,4 32,4 Vararahasto 20,5 19,5 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 5,8 4,6 Muuntoero -22,4 -13,9 Kertyneet voittovarat 152,5 125,4 Yhteensä 203,4 182,6 Vähemmistön osuus 7,7 6,9 Oma pääoma yhteensä 211,1 189,5 VELAT PITKÄAIKAISET VELAT Korolliset pitkäaikaiset velat 100,8 1,9 Eläkevelvoitteet 6,7 6,6 Laskennallinen verovelka 4,7 3,3 Muut pitkäaikaiset velat 5,0 9,4 Yhteensä 117,2 21,2 LYHYTAIKAISET VELAT Korollisten pitkäaikaisten velkojen lyhennykset 20,5 2,6 Lyhytaikaiset korolliset velat 1,2 4,4 Varaukset 5,8 5,0 Saadut projektiennakot 73,6 97,3 Ostovelat 21,8 22,9 Muut lyhytaikaiset velat 43,0 38,3 Kauden verotettavaan tulokseen perustuvat verovelat 3,6 13,7 Siirtovelat 82,5 76,2 Yhteensä 252,0 260,4 YHTEENSÄ 580,3 471,1 RAHAVIRTALASKELMA 10-12/ 10-12/ 1-12/ 1-12/ Milj. euroa 2008 2007 2008 2007 LIIKETOIMINTA Tilikauden voitto 20,3 16,6 72,6 52,8 Poistot ja arvonalentumiset +2,7 +2,2 +9,1 +8,4 Käyttöomaisuuden myyntivoitot -6,3 -1,6 -6,3 -2,3 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista +0,6 -0,0 -1,6 -0,4 Rahoitustuotot ja -kulut -0,1 -1,1 -2,5 -2,7 Tuloverot +6,6 +6,7 +30,6 +23,7 Keskeneräisten töiden muutos +12,3 +9,1 -4,8 -11,7 Myynti- ja muiden saamisten muutos +3,9 -11,0 +1,9 -5,6 Saatujen projektiennakoiden muutos +2,5 +8,3 -23,7 +27,4 Osto- ja muiden velkojen muutos -5,5 +7,1 +8,6 +13,1 Saadut rahoitustuotot +2,2 +1,4 +6,2 +4,3 Maksetut rahoituskulut -1,4 -0,3 -3,0 -1,5 Maksetut tuloverot -5,8 -4,7 -30,5 -19,1 Liiketoiminnan nettorahavirta +32,0 +32,7 +56,6 +86,4 INVESTOINNIT Investoinnit konserniyhtiö- osakkeisiin vähennettynä hankinta- hetken rahavaroilla -3,4 -3,0 -8,7 -23,4 Myydyt konserniyhtiöosakkeet +0,0 +0,3 +0,0 +0,3 Investoinnit käyttöomaisuuteen -2,9 -4,0 -10,7 -9,9 Myydyt osakkuusyhtiöosakkeet +6,9 +1,8 +6,9 +1,8 Myydyt muut osakkeet -0,3 +1,6 +0,4 +2,2 Käyttöomaisuuden myynti +0,1 +0,5 +1,2 +1,2 Investointien nettorahavirta +0,4 -2,8 -10,9 -27,8 Nettorahavirta ennen rahoitusta +32,4 +29,9 +45,7 +58,6 RAHOITUS Uudet lainat +97,7 +0,0 +118,2 +0,0 Lainojen lyhennykset -0,8 -0,8 -2,6 -2,6 Lyhytaikaisen rahoituksen muutos -7,6 -19,0 -3,7 -2,2 Pitkäaikaisten sijoitusten muutos +0,0 +0,5 +0,0 +0,5 Maksetut osingot -0,0 -0,5 -39,1 -30,0 Omien osakkeiden hankinta -0,0 -0,0 -5,9 -0,0 Osakemerkintä +0,4 +0,2 +1,2 +0,9 Rahoituksen nettorahavirta +89,7 -19,6 +68,1 -33,4 Rahavarojen muutos +122,1 +10,3 +113,8 +25,2 Rahavarat kauden alussa 88,1 89,8 98,7 74,9 Valuuttakurssien muutosten vaikutus -6,5 -1,4 -8,8 -1,4 Rahavarat 31.12. 203,7 98,7 203,7 98,7 OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET Milj. euroa Sijoi- Yli- tetun Osa- kurs- vapaan ke- si- Vara- oman Muun- Voit- Vähem- Oma pää- ra- ra- pääoman to- to- mistön pääoma Milj. euroa oma hasto hasto rahasto erot varat Yht. osuus yht. Oma pääoma 1.10.2007 14,6 32,1 19,3 4,6 -12,2 109,5 167,9 6,1 174,0 Suoraan omaan pää- omaan kir- jatut nettotulot 0,0 0,0 Muuntoerot -1,7 -1,7 -1,7 Tilikauden tulos 15,9 15,9 0,7 16,6 Tilikaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä -1,7 15,9 14,2 0,8 15,0 Suunnattu osakeanti 0,0 0,0 Optioilla merki- tyt osakkeet 0,3 0,3 0,3 Osingonjako 0,0 0,0 Siirto, voittovarat 0,2 -0,2 0,0 0,0 Kannustin- järjestel- mien kulukirjaus 0,1 0,1 0,1 Muut muutokset yhteensä 0,3 0,2 0,0 0,0 0,4 0,0 0,4 Oma pääoma 31.12.2007 14,6 32,4 19,5 4,6 -13,9 125,4 182,6 6,9 189,5 Oma pääoma 1.1.2007 14,5 31,5 19,1 0,0 -10,9 102,6 156,8 6,1 162,9 Suoraan omaan pää- omaan kir- jatut nettotulot 0,0 0,0 Muuntoerot -2,9 -2,9 -2,9 Tilikauden tulos 51,3 51,3 1,5 52,8 Tilikaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä -2,9 51,3 48,4 1,5 49,9 Suunnattu osakeanti 4,6 0,4 5,0 5,0 Optioilla merki- tyt osakkeet 0,1 0,9 1,0 1,0 Osingonjako -29,1 -29,1 -0,7 -29,8 Siirto, voittovarat 0,4 -0,4 0,0 0,0 Kannustin- järjestel- mien kulukirjaus 0,5 0,5 0,5 Muut muutokset yhteensä 0,9 0,4 4,6 -28,5 -22,6 -0,7 -23,4 Oma pääoma 31.12.2007 14,6 32,4 19,5 4,6 -13,9 125,4 182,6 6,9 189,5 Oma pääoma 1.10.2008 14,6 32,4 20,2 5,4 -16,0 132,5 189,1 7,4 196,5 Suoraan omaan pää- omaan kir- jatut nettotulot 0,0 0,0 Muuntoerot -4,0 -4,0 -0,1 -4,1 Tappio netto- sijoituksen suojauksesta -2,4 -2,4 -2,4 Tilikauden tulos 19,8 19,8 0,5 20,3 Tilikaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä -6,4 19,8 13,4 0,4 13,8 Suunnattu osakeanti Optioilla merki- tyt osakkeet 0,4 0,4 0,4 Osingonjako 0,0 0,0 Omien osakkeiden hankinta 0,0 0,0 0,0 Siirto, voittovarat 0,3 -0,3 0,0 0,0 Kannustin- järjestel- mien kulukirjaus 0,4 0,4 0,4 Vähemmistön muutos 0,0 0,0 Muut muutokset yhteensä 0,3 0,4 0,1 0,8 0,0 0,8 Oma pääoma 31.12.2008 14,6 32,4 20,5 5,8 -22,4 152,5 203,4 7,7 211,1 Oma pääoma 1.1.2008 14,6 32,4 19,5 4,6 -13,9 125,4 182,6 6,9 189,5 Suoraan omaan pää- omaan kir- jatut nettotulot 0,0 0,0 Muuntoerot -6,1 -6,1 -0,1 -6,2 Muuntoerot pääoman suojauksesta -2,4 -2,4 -2,4 Tilikauden tulos 70,8 70,8 1,8 72,6 Tilikaudella kirjatut tuotot ja kulut yhteensä -8,5 70,8 62,3 1,7 64,0 Suunnattu osakeanti 0,0 0,0 Optioilla merkityt osakkeet 1,2 1,2 1,2 Osingonjako -38,0 -38,0 -1,0 -39,0 Omien osakkeiden hankinta -5,9 -5,9 -5,9 Siirto, voittovarat 1,0 -1,0 0,0 0,0 Kannustin- järjestel- mien kulukirjaus 1,2 1,2 1,2 Vähemmistön muutos -0,1 -0,1 0,1 0,0 Muut muutokset yhteensä 1,0 1,2 -43,8 -41,6 -0,9 -42,5 Oma pääoma 31.12.2008 14,6 32,4 20,5 5,8 -22,4 152,5 203,4 7,7 211,1 KANNATTAVUUS- JA MUUT TUNNUSLUVUT 10-12/ 10-12/ 1-12/ 1-12/ 2008 2007 2008 2007 Sijoitetun pääoman tuotto, % 45,4 42,4 Oman pääoman tuotto, % 38,7 31,9 Omavaraisuusaste, % 41,7 50,7 Velkaantumisaste, % -38,5 -47,4 Nettovelat, milj. euroa -81,2 -89,9 Maksuvalmius 1,7 1,3 Konsultointi ja suunnittelu, milj. euroa 538,6 551,4 Kokonaistoimitukset, milj. euroa 0,5 11,4 Tilauskanta yhteensä, milj. euroa 539,1 562,8 Bruttoinvestoinnit, operatiiviset, milj. euroa 2,9 3,1 10,7 9,1 Osuus liikevaihdosta, % 1,4 1,5 1,3 1,3 Bruttoinvestoinnit osakkeisiin, milj. euroa 3,6 7,9 8,9 44,2 Osuus liikevaihdosta, % 1,7 3,8 1,1 6,2 Henkilöstö konserniyhtiöissä keskimäärin 7702 6852 Henkilöstö osakkuusyrityksissä keskimäärin 267 271 Henkilöstö konserniyhtiöissä 31.12. 7924 7269 Henkilöstö osakkuusyrityksissä 31.12. 142 277 OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT 10-12/ 10-12/ 1-12/ 1-12/ 2008 2007 2008 2007 Tulos/osake, euroa 0,34 0,27 1,21 0,88 Laimennusvaikutuksella korjattu 0,34 0,27 1,19 0,86 Oma pääoma/osake, euroa 3,45 3,11 Osingonjako, milj. euroa 38,0 1) 38,1 Osinko/osake, euroa 0,65 1) 0,65 Osinko/tulos, % 53,7 73,9 Efektiivinen osinkotuotto, % 8,3 3,8 Hinta/voitto -suhde (P/E) 6,5 19,7 Osakkeiden osakeantioikaistu kurssikehitys, euroa Keskikurssi 13,86 16,08 Ylin kurssi 18,34 20,14 Alin kurssi 6,90 11,37 Vuoden lopun kurssi 7,82 17,31 Osakekannan markkina-arvo, ulkona olevat osakkeet, milj. euroa 457,3 1 015,3 omat osakkeet, milj. euroa 3,1 Osakkeiden vaihto Osakkeet, 1000 kpl 17 420 17 326 Vaihdon osuus kokonaismäärästä, % 29,8 29,7 Ulkona olevien osakkeiden osakeanti-oikaistu lukumäärä, 1000 kpl Keskimäärin vuoden aikana 58 540 58 323 Vuoden lopussa 58 879 58 653 1) Hallituksen ehdotus. AINEETTOMIEN HYÖDYKKEIDEN MUUTOS Milj. euroa 10-12/2008 10-12/2007 1-12/2008 1-12/2007 Kirjanpitoarvo kauden alussa 6,4 7,1 6,6 7,9 Hankitut yhtiöt 0,7 0,2 0,7 0,9 Investoinnit -0,4 0,6 1,4 1,4 Vähennykset 0,0 0,0 0,0 0,0 Poistot ja kulukirjaukset -0,7 -1,2 -2,5 -3,5 Muuntoero 0,2 -0,1 0,0 -0,1 Kirjanpitoarvo kauden lopussa 6,2 6,6 6,2 6,6 Aineellisten hyödykkeiden muutos Kirjanpitoarvo kauden alussa 18,6 17,6 17,8 17,0 Hankitut yhtiöt 0,0 0,0 0,7 0,6 Investoinnit 3,3 1,9 9,3 7,1 Vähennykset -1,1 -0,1 -2,2 -0,8 Poistot -2,0 -1,5 -6,6 -6,0 Muuntoero 0,0 -0,1 -0,2 -0,1 Kirjanpitoarvo kauden lopussa 18,8 17,8 18,8 17,8 VASTUUSITOUMUKSET Milj. euroa 31.12.2008 31.12.2007 Muusta omasta sitoumuksesta Pantatut arvopaperit 0,1 0,3 Muut vastuut 45,2 40,4 Yhteensä 45,3 40,7 Muiden puolesta Pantatut arvopaperit 0,1 0,1 Muut vastuut 0,1 0,1 Yhteensä 0,2 0,2 Vuokra- ja leasingvastuut 118,2 113,6 LÄHIPIIRITAPAHTUMAT 2008 2007 Milj. euroa Pöyry-konsernin lähipiiriin kuuluvat tytär- ja osakkuusyhtiöt, hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja, toimitusjohtajan sijainen ja johtoryhmän jäsenet. Lähipiiriin kuuluu lisäksi Corbis S.A. Hallituksen, toimitusjohtajan, toimitusjohtajan sijaisen ja johtoryhmän henkilöstöetuudet Palkat, tulospalkkiot ja muut lyhytaikaiset 3,4 3,2 henkilöstöetuudet Lähipiirin osake- ja optio-oikeusomistukset, optio-ohjelma 2004 Hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja, toimitusjohtajan sijainen ja johtoryhmän jäsenet omistivat 31.12.2008 yhteensä 167 437 osaketta ja 150 679 optio-oikeutta (joulukuun 2007 lopussa 207 107 osaketta ja 236 975 vuoden 2004 optio-oikeutta). Optiot oikeuttavat merkitsemään 602 716 osaketta, mikä vastaa 1,0 prosenttia yhtiön osakemäärästä ja äänimäärästä. Osakepalkkiojärjestelmä 2008-2010 Hallitus on joulukuussa 2007 hyväksynyt osakeomistukseen perustuvan kannustinjärjestelmän Pöyry-konsernin avainhenkilöstölle. Järjestelmä käsittää kolme ansaintajaksoa jotka ovat kalenterivuodet 2008, 2009 ja 2010. Optio-ohjelma 2004 ja osakepalkkiojärjestelmä 2008-2010 on kuvattu hallituksen toimintakertomuksessa. Omat osakkeet Pöyry Oyj omistaa 386 086 omaa osaketta ja konserniin kuuluva tytäryhtiö omistaa 8914 osaketta, eli yhteensä 395 000 osaketta, mikä vastaa 0,7 prosenttia yhtiön osakemäärästä. Lähipiiritapahtumat osakkuusyhtiöiden kanssa Liiketapahtumat osakkuusyhtiöiden kanssa tapahtuvat käypään markkinahintaan. Myynti osakkuusyhtiöille 0,3 0,1 Lainat osakkuusyhtiöille 0,1 0,1 Myyntisaamiset osakkuusyhtiöiltä 0,0 0,0 LIIKETOIMINTASEGMENTIT Milj. euroa 1-12/2008 1-12/2007 LIIKEVAIHTO Energia 241,3 217,5 Metsäteollisuus 318,2 276,9 Infrastruktuuri & ympäristö 262,2 222,5 Kohdistamaton 0,0 1,3 Yhteensä 821,7 718,2 LIIKEVOITTO JA KAUDEN VOITTO Milj. euroa/osuus liikevaihdosta % % % Energia 32,0 13,2 21,0 9,7 Metsäteollisuus 54,0 17,0 39,0 14,1 Infrastruktuuri & ympäristö 20,1 7,7 16,8 7,5 Kohdistamaton -5,5 -3,0 LIIKEVOITTO YHTEENSÄ 100,6 12,2 73,8 10,3 Rahoituserät 2,6 2,7 VOITTO ENNEN VEROJA 103,2 76,5 Tuloverot -30,6 -23,7 KAUDEN VOITTO 72,6 52,8 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille 70,8 51,3 Vähemmistölle 1,8 1,5 TILAUSKANTA Energia 196,4 212,7 Metsäteollisuus 89,1 123,8 Infrastruktuuri & ympäristö 253,2 226,3 Kohdistamaton 0,4 0,0 Yhteensä 539,1 562,8 Konsultointi ja suunnittelu 538,6 551,4 Kokonaistoimitukset 0,5 11,4 Yhteensä 539,1 562,8 LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN Pohjoismaat 234,3 201,1 Eurooppa 363,1 307,8 Aasia 72,6 67,3 Pohjois-Amerikka 27,7 34,2 Etelä-Amerikka 89,5 82,2 Muut 34,5 25,6 Yhteensä 821,7 718,2 HENKILÖSTÖ Energia 1 870 1 838 Metsäteollisuus 3 158 2 961 Infrastruktuuri & ympäristö 2 779 2 378 Kohdistamaton 117 92 Yhteensä 31.12. 7 924 7 269 LIIKETOIMINTASEGMENTIT Milj. euroa 1-3/08 4-6/08 7-9/08 10-12/08 LIIKEVAIHTO Energia 58,1 62,1 56,8 64,3 Metsäteollisuus 76,8 88,4 74,4 78,6 Infrastruktuuri & ympäristö 60,9 67,1 62,1 72,1 Kohdistamaton 0,4 0,4 0,6 -1,4 Yhteensä 196,2 218,0 193,9 213,6 LIIKEVOITTO JA KAUDEN VOITTO Energia 5,6 8,3 6,3 11,8 Metsäteollisuus 12,8 17,7 13,3 10,2 Infrastruktuuri & ympäristö 4,4 5,4 4,0 6,3 Kohdistamaton -0,8 -1,4 -1,7 -1,6 LIIKEVOITTO YHTEENSÄ 22,0 30,0 21,9 26,7 Rahoituserät 0,6 0,5 1,3 0,2 VOITTO ENNEN VEROJA 22,6 30,5 23,2 26,9 Tuloverot -7,1 -9,4 -7,5 -6,6 KAUDEN VOITTO 15,5 21,1 15,7 20,3 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille 15,1 20,5 15,4 19,8 Vähemmistölle 0,4 0,6 0,3 0,5 LIIKEVOITTO, % Energia 9,6 13,4 11,1 18,3 Metsäteollisuus 16,6 20,0 17,9 13,0 Infrastruktuuri & ympäristö 7,3 8,0 6,4 8,7 Yhteensä 11,2 13,8 11,3 12,5 TILAUSKANTA Energia 205,8 195,8 216,1 196,4 Metsäteollisuus 135,6 126,7 122,4 89,1 Infrastruktuuri & ympäristö 232,5 232,8 255,6 253,2 Kohdistamaton 0,4 0,4 0,4 0,4 Yhteensä 574,3 555,7 594,5 539,1 Konsultointi ja suunnittelu 568,5 551,5 592,5 538,6 Kokonaistoimitukset 5,8 4,2 2,0 0,5 Yhteensä 574,3 555,7 594,5 539,1 LIIKETOIMINTASEGMENTIT Milj. euroa 1-3/ 4-6/ 7-9/ 10-12/ 2007 2007 2007 2007 LIIKEVAIHTO Energia 51,4 51,8 51,6 62,7 Metsäteollisuus 64,6 67,4 65,2 79,7 Infrastruktuuri & ympäristö 50,8 53,4 55,6 62,7 Kohdistamaton 0,2 0,4 0,3 0,4 Yhteensä 167,0 173,0 172,7 205,5 LIIKEVOITTO JA KAUDEN VOITTO Energia 5,3 4,6 5,7 5,4 Metsäteollisuus 7,8 8,6 9,9 12,7 Infrastruktuuri & ympäristö 3,7 3,5 4,4 5,2 Kohdistamaton -0,8 -0,4 -0,7 -1,1 LIIKEVOITTO YHTEENSÄ 16,0 16,3 19,3 22,2 Rahoituserät 0,5 0,5 0,6 1,1 VOITTO ENNEN VEROJA 16,5 16,8 19,9 23,3 Tuloverot -5,3 -5,4 -6,3 -6,7 KAUDEN VOITTO 11,2 11,4 13,6 16,6 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille 10,9 11,0 13,5 15,9 Vähemmistölle 0,3 0,4 0,1 0,7 LIIKEVOITTO, % Energia 10,3 8,9 11,0 8,6 Metsäteollisuus 12,1 12,8 15,2 16,0 Infrastruktuuri & ympäristö 7,3 6,6 7,9 8,2 Yhteensä 9,6 9,4 11,2 10,8 TILAUSKANTA Energia 214,8 233,8 223,7 212,7 Metsäteollisuus 154,1 140,2 143,3 123,8 Infrastruktuuri & ympäristö 198,4 204,6 216,7 226,3 Kohdistamaton 0,3 0,3 0,0 0,0 Yhteensä 567,6 578,9 583,7 562,8 Konsultointi ja suunnittelu 553,1 558,1 566,2 551,4 Kokonaistoimitukset 14,5 20,8 17,5 11,4 Yhteensä 567,6 578,9 583,7 562,8 LIIKETOIMINTASEGMENTIT, PROFORMA Milj. euroa 1-12/2008 1-12/2007 LIIKEVAIHTO Energia 241,3 217,5 Metsäteollisuus 294,5 260,6 Liikennejärjestelmät 105,5 91,7 Vesi ja ympäristö 87,6 78,5 Rakentamisen palvelut 92,8 68,6 Kohdistamaton 0,0 1,3 Yhteensä 821,7 718,2 LIIKEVOITTO JA KAUDEN VOITTO Milj. euroa/osuus liikevaihdosta % % % Energia 32,0 13,2 21,0 9,7 Metsäteollisuus 50,8 17,2 36,3 13,9 Liikennejärjestelmät 9,2 8,7 7,2 7,8 Vesi ja ympäristö 4,2 4,8 3,5 4,5 Rakentamisen palvelut 9,9 10,7 8,8 12,9 Kohdistamaton -5,5 -3,0 LIIKEVOITTO YHTEENSÄ 100,6 12,2 73,8 10,3 Rahoituserät 2,6 2,7 VOITTO ENNEN VEROJA 103,2 76,5 Tuloverot -30,6 -23,7 KAUDEN VOITTO 72,6 52,8 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille 70,8 51,3 Vähemmistölle 1,8 1,5 TILAUSKANTA Energia 196,4 212,7 Metsäteollisuus 86,3 119,6 Liikennejärjestelmät 130,9 107,0 Vesi ja ympäristö 76,8 72,4 Rakentamisen palvelut 48,3 51,1 Kohdistamaton 0,4 0,0 Yhteensä 539,1 562,8 Konsultointi ja suunnittelu 538,6 551,4 Kokonaistoimitukset 0,5 11,4 Yhteensä 539,1 562,8 LIIKETOIMINTASEGMENTIT, PROFORMA Milj. euroa 1-3/ 4-6/ 7-9/ 10-12/ 2008 2008 2008 2008 LIIKEVAIHTO Energia 58,1 62,1 56,8 64,3 Metsäteollisuus 70,8 81,9 69,3 72,5 Liikennejärjestelmät 23,7 26,5 26,3 29,0 Vesi ja ympäristö 20,3 21,6 20,3 25,4 Rakentamisen palvelut 22,9 25,4 20,6 23,9 Kohdistamaton 0,4 0,5 0,6 -1,5 Yhteensä 196,2 218,0 193,9 213,6 LIIKEVOITTO Energia 5,6 8,3 6,3 11,8 Metsäteollisuus 11,7 16,9 12,7 9,5 Liikennejärjestelmät 2,1 1,4 2,4 3,3 Vesi ja ympäristö 0,7 1,4 0,3 1,8 Rakentamisen palvelut 2,7 3,4 1,9 1,9 Kohdistamaton -0,8 -1,4 -1,7 -1,6 LIIKEVOITTO YHTEENSÄ 22,0 30,0 21,9 26,7 LIIKEVOITTO, % Energia 9,6 13,4 11,1 18,3 Metsäteollisuus 16,5 20,6 18,3 13,1 Liikennejärjestelmät 8,9 5,3 9,1 11,3 Vesi ja ympäristö 3,4 6,5 1,5 7,3 Rakentamisen palvelut 11,8 13,4 9,2 8,1 Yhteensä 11,2 13,8 11,3 12,5 TILAUSKANTA Energia 205,8 195,8 216,1 196,4 Metsäteollisuus 133,0 123,3 116,3 86,3 Liikennejärjestelmät 113,1 114,5 130,3 130,9 Vesi ja ympäristö 74,7 75,0 78,3 76,8 Rakentamisen palvelut 47,3 46,7 53,1 48,3 Kohdistamaton 0,4 0,4 0,4 0,4 Yhteensä 574,3 555,7 594,5 539,1 LIIKETOIMINTASEGMENTIT, PROFORMA Milj. euroa 1-3/ 4-6/ 7-9/ 10-12/ 2007 2007 2007 2007 LIIKEVAIHTO Energia 51,4 51,8 51,6 62,7 Metsäteollisuus 61,3 64,1 61,2 74,0 Liikennejärjestelmät 22,3 21,9 22,8 24,7 Vesi ja ympäristö 18,2 19,5 19,2 21,6 Rakentamisen palvelut 13,6 15,3 17,6 22,1 Kohdistamaton 0,2 0,4 0,3 0,4 Yhteensä 167,0 173,0 172,7 205,5 LIIKEVOITTO Energia 5,3 4,6 5,7 5,4 Metsäteollisuus 7,2 8,2 9,1 11,8 Liikennejärjestelmät 2,3 1,0 1,9 2,0 Vesi ja ympäristö 0,5 1,1 0,4 1,5 Rakentamisen palvelut 1,5 1,8 2,9 2,6 Kohdistamaton -0,8 -0,4 -0,7 -1,1 LIIKEVOITTO YHTEENSÄ 16,0 16,3 19,3 22,2 LIIKEVOITTO, % Energia 10,3 8,9 11,0 8,6 Metsäteollisuus 11,7 12,8 14,9 15,9 Liikennejärjestelmät 10,1 4,6 8,4 8,1 Vesi ja ympäristö 2,9 5,6 1,7 7,2 Rakentamisen palvelut 11,2 11,9 16,5 11,9 Yhteensä 9,6 9,4 11,2 10,8 TILAUSKANTA Energia 214,8 233,8 223,7 212,7 Metsäteollisuus 149,0 135,4 134,7 119,6 Liikennejärjestelmät 90,8 88,4 96,8 107,0 Vesi ja ympäristö 72,2 71,6 72,0 72,4 Rakentamisen palvelut 40,5 49,4 56,5 51,1 Kohdistamaton 0,3 0,3 0,0 0,0 Yhteensä 567,6 578,9 583,7 562,8 HANKITUT LIIKETOIMINNOT 2008 Yritykset ja liiketoiminta Hankittu Hankinta-ajankohta prosenttiosuus Arket Oy 7.5.2008 100 Yhtiö on erikoistunut sairaala-, liike-, toimisto- ja tuotantorakennusten arkkitehtisuunnittelupalveluihin. Yhtiö sijaitsee Espoossa ja työllistää yhdeksän henkilöä. Yhtiö on fuusioitu Pöyry Architects Oy:hyn. Geopale Oy 12.5.2008 100 Yhtiö on erikoistunut kallioperän näytekairauksiin. Yhtiö sijaitsee Jyväskylässä ja työllistää 14 henkilöä. Yhtiö on fuusioitu Pöyry Environment Oy:hyn. Consilier Construct S.R.L. 27.5.2008 100 Yhtiö on erikoistunut liikennejärjestelmiin, erityisesti tie- ja rautatiesektoreiden hankkeissa. Yhtiö sijaitsee Bukarestissa Romaniassa ja työllistää 220 henkilöä. ETT Proyectos S.L. Yhtiö tarjoaa sekä perinteisen 1.10.2008 100 raideliikenteen että luotijunajärjestelmien suunnittelu- ja konsultointipalveluja. Yhtiö sijaitsee Madridissa Espanjassa ja työllistää 45 henkilöä. Kündig & Partner AG 3.12.2008 100 Yhtiö on erikoistunut LVI-suunnitteluun, lisäksi sairaala- ja laboratoriotilojen suunnitteluun liittyvään alan erikoisosaamiseen. Yhtiö sijaitsee Bernissä Sveitsissä ja työllistää 10 henkilöä. Shanghai Kang Hong Construction Ltd 2008 100 Yhtiön toiminta käsittää ensisijaisesti projektinjohtopalveluja teollisuuden sekä toimisto- ja liikerakentamisen kiinteistökehitys- ja rakennushankkeissa. Yhtiö sijaitsee Shanghaissa, Kiinassa ja työllistää 29 henkilöä. Yrityskauppa astuu voimaan siihen vaadittavien viranomaislupien myöntämisen jälkeen. Yhtiötä ei ole konsolidoitu Pöyry-konserniin vuonna 2008, eikä se näin ollen sisälly allaoleviin lukuihin. HANKITUT LIIKETOIMINNOT 2007 Yritykset ja liiketoiminta Hankinta- Hankittu ajankohta prosentti- osuus Rakennuslaskenta NHL Oy 25.5.2007 100 Yhtiö on erikoistunut määrä- ja kustannuslaskentaan, rakennuttajakonsultointiin ja kuntoarvioihin. Yhtiö sijaitsee Turussa ja työllistää 23 henkilöä. Yhtiö on fuusioitu Pöyry Building Services Oy:hyn. CJSC "Giprobum-Pöyry" (ZAO Giprobum 15.6.2007 70 Engineering) 19.3.2008 30 Yhtiö on erikoistunut metsäteollisuuden investointiselvityksiin, viranomais- ja lupakonsultointiin, tehdassuunnittelun eri alueisiin sekä rakennuttamispalveluihin. Yhtiö sijaitsee Pietarissa Venäjällä ja työllistää 260 henkilöä. Pöyry Evata Oy (Evata Worldwide Oy) 27.6.2007 70 Yhtiö on erikoistunut arkkitehti- ja sisustussuunnitteluun, työympäristösuunnitteluun, liikepaikkakonsultointiin ja kiinteistökehitystoimintaan liittyviin palveluihin. Yhtiö sijaitsee Helsingissä ja työllistää 100 henkilöä. Pöyry AS (ECON Analyse AS) 27.8.2007 100 Yhtiö tarjoaa tutkimus- ja analyysipalveluja sekä strategista neuvonantoa energiamarkkinoihin ja toimintatapoihin liittyen. Lisäksi yhtiö tarjoaa energia- ja päästökauppamarkkinoiden seurantaan liittyviä palveluja ja moniasiakas- ja skenaarioselvityksiä. Yhtiö sijaitsee Oslossa, Stavangerissa, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa ja työllistää 85 henkilöä. Insinööritoimisto Pöysälä & Sandberg Oy 5.9.2007 100 Yhtiö on erikoistunut teollisuuden investointirakentamiseen sekä liike- ja toimistorakennusten rakennesuunnitteluun. Yhtiö sijaitsee Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa ja työllistää 100 henkilöä. Yhtiö on fuusioitu Pöyry Civil Oy:hyn. Ingenieurgemeinschaft Witzenhausen Fricke & 5.10.2007 100 Turk GmbH (IGW) Yhtiö on erikoistunut jätehuoltoon, erikoisalana kiinteän jätteen mekaaninen ja biologinen käsittely. Yhtiö sijaitsee Saksassa ja työllistää 20 henkilöä. Yhtiö on fuusioitu Pöyry Environment GmbH:han. Perforex Inc. 21.11.2007 100 Yhtiö on erikoistunut metsäteollisuuden liikkeenjohdon konsultointipalvelujen tarjontaan. Yhtiön päätoimipaikat sijaitsevat Torontossa Kanadassa ja Atlantassa ja Portlandissa (Oregon) USA:ssa ja se työllistää 35 henkilöä. Quatrocon Oy 30.11.2007 100 Yhtiö on erikoistunut LVI-suunnitteluun. Yhtiö sijaitsee Espoossa ja työllistää 14 henkilöä. Yhtiö on fuusioitu Pöyry Building Services Oy:hyn. IDP Consult Incorporated 18.12.2007 67 Yhtiö tarjoaa teknistä asiantuntemusta vesialan hankkeissa kansainvälisille rahoitusjärjestöille. Yhtiö sijaitsee Manilassa, Filippiineillä ja työllistää 30 henkilöä. IDP Consult Incorporated on konsolidoitu Pöyry-konserniin vuoden 2008 alusta eikä näin ollen sisälly vuoden 2007 lukuihin. Hankittujen yhtiöiden vaikutus Pöyry-konserniin Hankittujen liiketoimintojen yhteenlasketut tiedot Milj. euroa 2008 2007 Hankintameno Kiinteä hinta, maksettu 8,8 30,2 Kiinteä hinta, maksamatta 0,0 0,3 Lisähintakauppahinta 30 % hankinnoille, arvio 0,0 3,0 Arvio tuloskehityksen perusteella 0,2 5,4 Osakeanti 0,0 5,0 Arvio saaduista tilauksista 0,0 0,0 Juridiset ja tilintarkastuspalkkiot 0,1 0,2 Yhteensä 9,1 44,1 Hankintamenon allokointi Nettovarat 4,7 10,5 Käyvän arvon oikaisut: Asiakassuhteet 0,0 0,0 Tilauskanta 0,0 0,3 Muut erät 0,0 0,0 Yhteensä 4,7 10,8 Liikearvo (erotus) 4,4 33,3 Markkinajohtajuus, kokenut yritysjohto ja henkilöstö, sekä hankitun liiketoiminnan hyvä kannattavuus ovat vaikuttaneet liikearvon syntymiseen. Vaikutus Pöyry-konsernin tuloslaskelmaan Milj. euroa 2008 2007 Liikevoiton määrä joka sisältyy hankinta- ajankohdasta tilinpäätöspäivään 1,8 2,0 Liikevaihdon volyymi 12 kuukauden kalenterivuositasolla 17,4 50,1 Liikevoiton määrä 12 kuukauden kalenterivuositasolla 2,4 5,3 Vaikutus Pöyry-konsernin henkilömäärään 328 637 Vaikutus Pöyry-konsernin saamisiin ja velkoihin Milj. euroa 2008 2007 Kirjan- Yhdistä- Kirjan- Yhdistä- pitoarvot Käyvän misessä pitoarvot Käyvän misessä ennen arvon kirjatut ennen arvon kirjatut yhdis- oi- käyvät yhdis- oikai- käyvät Tase tämistä kaisut arvot tämistä sut arvot Liikearvo 0,0 0,0 0,0 0,0 -0,1 -0,1 Aineettomat hyödykkeet 0,1 0,0 0,1 0,7 0,3 1,0 Aineelliset hyödykkeet 0,8 0,1 0,9 0,5 0,0 0,5 Osakkeet 0,0 0,0 0,0 0,1 0,1 0,2 Keskeneräiset työt 0,9 0,6 1,5 1,6 1,6 Myyntisaamiset 4,6 0,0 4,6 6,5 6,5 Muut saamiset 1,6 -0,2 1,4 1,7 1,7 Rahavarat 2,5 0,0 2,5 8,9 -0,2 8,7 Vastaavaa yhteensä 10,5 0,5 11,0 20,0 0,1 20,1 Korolliset velat 0,5 0,5 0,4 0,4 Saadut projektiennakot 0,0 0,0 0,6 0,6 Ostovelat 1,7 0,0 1,7 1,1 1,1 Muut lyhytaikaiset velat 3,4 0,7 4,1 7,4 -0,2 7,2 Vastattavaa yhteensä 5,6 0,7 6,3 9,5 -0,2 9,3 Identifioitavissa olevien erien nettovarat 4,9 -0,2 4,7 10,5 0,3 10,8 Hankittujen liiketoimintojen hankintameno 9,1 44,1 Liikearvo 4,4 33,3 Rahana maksettu kauppahinta 8,8 30,4 Hankittujen liiketoimintojen rahavarat 2,5 8,7 Rahavirtavaikutus 6,3 21,7