STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 18.3.2009 klo 9.00 Stora Enso odottaa selkeästi heikompaa tulosta ilman kertaluonteisia eriä ja käyvän arvon muutoksia vuoden 2009 ensimmäiselle neljännekselle vuoden 2008 viimeiseen neljännekseen verrattuna. Tämä johtuu asiakkaiden varastojen tyhjentämisistä sekä kysynnän heikkoudesta, erityisesti puutuotteissa ja hienopaperissa. Stora Enson liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä ja käyvän arvon muutoksia oli 28,4 milj. euroa vuoden 2008 neljännellä neljänneksellä. Stora Enso on edelleen sitoutunut turvaamaan rahavirran suurten tuotannonrajoitusten, tiukan käyttöpääoman hallinnan ja muiden keinojen avulla, huolimatta tuotannonrajoitusten negatiivisesta vaikutuksesta tulokseen. Tuotannonrajoitusten arvioidaan olevan vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä noin 20 % paperin ja kartongin kapasiteetista. Stora Enso on myös päättänyt supistaa vuoden 2009 investointeja aikaisemmin ilmoitetusta 500 milj. eurosta 400 milj. euroon. Stora Enso on lisäksi yhdessä yhteisyrityskumppaninsa Aracruzin kanssa päättänyt siirtää Veracel II hanketta ainakin vuodella sekä leikata vastaavasti vuoden 2009 yhteisyrityksen investointeja maanostoihin, puuviljelmiin ja kannattavuustutkimukseen tämänhetkisten ja lyhyen aikavälin markkinanäkymien takia. Julkaistessaan koko vuoden 2008 tuloksensa, Stora Enso sanoi, että toimintaympäristö ainakin vuoden 2009 alussa on yhtä haastava kuin vuoden 2008 lopussa. Euroopassa konsernin kaikkien tuotteiden kysynnän ennustetaan pysyvän heikkona ja selkeästi huonompana kuin vuotta aiemmin ainakin vuoden 2009 ensimmäisen puoliskon ajan talouden taantuman vuoksi. Lisätietoja: Markus Rauramo, talousjohtaja, puh. 02046 21121 Keith B Russell, johtaja, sijoittajasuhteet, puh. +44 20 7121 0910 Ulla Paajanen-Sainio, johtaja, sijoittajasuhteet ja talousviestintä, puh. 02046 21242 www.storaenso.com www.storaenso.com/investors Stora Enso on maailmanlaajuisesti toimiva metsäteollisuusyhtiö, jonka päätuotteet ovat sanomalehti- ja kirjapaperi, aikakauslehti- ja hienopaperi, kuluttajapakkauskartonki, teollisuuspakkaukset sekä puutuotteet. Konsernin palveluksessa on 32 000 henkilöä ja sillä on noin 85 tehdasta ja tuotantolaitosta. Toimintaa on yli 35 maassa. Stora Enson osakkeet noteerataan Helsingin ja Tukholman arvopaperipörsseissä. Stora Enso vuotuinen tuotantokapasiteetti on 12,7 miljoonaa tonnia paperia ja kartonkia, 1,5 miljardia neliömetriä aaltopahvia ja 6,9 miljoonaa kuutiometriä puutuotteita, josta 3,2 miljoonaa kuutiometriä on jatkojalosteita. Konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli 11,0 miljardia euroa. STORA ENSO OYJ p.p. Leena Bergqvist Jukka Marttila
Stora Enso odottaa vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen tuloksensa olevan selkeästi vuoden 2008 viimeisen neljänneksen tulosta heikompi
| Source: Stora Enso Oyj