VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET


Stonesoft Oyj Pörssitiedote 22.4.2010 klo 16.20

VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Stonesoft Oyj:n 22.4.2010 pidetty varsinainen yhtiökokous on vahvistanut
tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.2009-31.12.2009 sekä myöntänyt vastuuvapauden
hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen
esityksen mukaisesti, ettei osinkoa jaeta tilikaudelta 1.1.2009-31.12.2009.

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten määräksi viisi. Hallituksen jäseniksi
valittiin uudelleen Ilkka Hiidenheimo, Timo Syrjälä, Hannu Turunen ja Matti
Viljo sekä uutena jäsenenä Jukka Manner. Hallituksen jäsenten palkkioksi
vahvistettiin 2.000 euroa kuukaudessa ja 15.000 optio-oikeutta Optio-ohjelmasta
2008 (7.500 kappaletta luokista C ja D). Hallituksen puheenjohtajan palkkioksi
vahvistettiin 4.000 euroa kuukaudessa ja 15.000 optio-oikeutta Optio-ohjelmasta
2008 (7.500 kappaletta luokista C ja D). Lisäksi päätettiin, että Stonesoft
Oyj:n pääomistajiin kuuluville hallituksen jäsenille ei makseta palkkiota
hallituksen jäsenyydestä.

Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö Ernst & Young Oy,
päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Bengt Nyholm.

Yhtiöjärjestyksen 8 §:ään sisältyviä yhtiökokouksen kutsuaikaa ja kutsun
toimittamistapaa koskevia yhtiöjärjestysmääräyksiä muutettiin siten, että kutsu
yhtiökokoukseen on julkaistava yhtiön verkkosivuilla aikaisintaan kolme (3)
kalenterikuukautta ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta,
kuitenkin viimeistään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää.
Hallitus voi lisäksi harkintansa mukaan julkaista kutsun yhdessä valitsemassaan
sanomalehdessä.

Valtuutuspäätös

Päätettiin valtuuttaa yhtiön hallitus päättämään yhdestä tai useammasta
osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta
siten, että uusien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä saa olla enintään
11.450.000 kappaletta.

Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää osakeannista osakkeenomistajille
siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita sekä suunnatusta
osakeannista taikka suunnatusta optio-oikeuksien tai muiden erityisten
oikeuksien antamisesta silloin, kun siihen on yhtiön kannalta painava
taloudellinen syy, kuten yrityskauppojen rahoittaminen, muu yhtiön
liiketoiminnan tai pääomarakenteen kehittämiseen liittyvä järjestely tai
henkilöstön kannustaminen.

Hallitus valtuutetaan päättämään osakeannin ja optio-oikeuksien sekä muiden
erityisten oikeuksien antamisen muista ehdoista. Valtuutus on voimassa vuoden
2011 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen asti.


Stonesoft Oyj


Ilkka Hiidenheimo
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Ilkka Hiidenheimo, toimitusjohtaja, Stonesoft Oyj
puh. (09) 47 67 11
e-mail: ilkka.hiidenheimo@stonesoft.com
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.stonesoft.com


[HUG#1407025]


Attachments

Stonesoft Oyj varsinaisen yhtiokokouksen paatokset.pdf