Suomalaiset hyppäsivät Koneen hissiin


Suomalaiset hyppäsivät Koneen hissiin

Helsingin pörssin vaihto nousi tammikuussa noin 40 % verrattuna
joulukuuhun. Suomalaiset säästäjät ja sijoittajat tankkasivat Konetta,
Elisaa ja Metsoa. Nokian nettomyyntiarvo kääntyi negatiiviseksi, vaikka
piensijoittajat ostivat edelleen Nokiaa.

Tammikuussa suomalaiset säästäjät ja sijoittajat ovat käyneet eniten
kauppaa Nokian, Sampon, Metson, UPM:n ja Koneen osakkeilla. Etenkin
Nokian osavuosikatsauspäivänä sekä Nokialla kauppaa käyneiden
suomalaisten lukumäärä että vaihdetuimpien osakkeiden kappalemäärä
nousivat korkeiksi. Pörssikauppa on selvästi piristynyt, vaikka
Helsingin pörssin indeksin nousu oli maltillinen moniin kansainvälisiin
indekseihin verrattuna. Mielenkiintoinen ilmiö on myös suomalaisten
säästäjien ja sijoittajien hieman laantunut innostus Nokian osaketta
kohtaan.

”Luminen talvi ei ole hidastanut suomalaisten intoa säästää osakkeisiin.
Suomalaisilla on vankka luottamus kotimaisiin yhtiöihin ja kevään
osinkomahdollisuudet kiinnostavat. Näemme tilastoista myös, että
aktiivisimmat asiakkaamme ovat myyneet Nokian osakkeitaan, kun taas
säästäjät luottavat edelleen Nokiaan”, toteaa Nordnetin piensijoittajien
asiamies Juha Raumolin.

Kone on suomalaisten uusi suosikki

Havaitsemme ostetuimpien yhtiöiden listalla, että kestosuosikki Nokia on
pudonnut pois ja Kone, Elisa, Metso ja Fortum ovat kärjessä. Koneen
ostajia on kappalemääräisesti noin tuplasti enemmän kuin myyjiä.
Myydyimpien osakkeiden kärjessä komeilee UPM-Kymmenen osake ja
ensimmäistä kertaa pitkään aikaan myös Nokian osake.

”Koneen osake oli tammikuussa alennusmyynnissä, kun suomalaiset ostivat
osaketta kurssipudotuksen jälkeen. UPM-Kymmenen osakekurssin viime
kuukausien railakas nousu sai suomalaiset selvästi myyntilaidalle ja
osakkeen myyntilistan kärkeen. Piensijoittajat jatkoivat ostoja Nokian
osakkeella, mutta ostojen kappalemäärät eivät riittäneet pitämään Nokiaa
ostetuimpien yhtiöiden joukossa”, kertoo Raumolin.

Lisätietoja antaa:
Juha Raumolin, piensijoittajien asiamies Nordnet

+358 9 681 78 676, +358 50 500 4525

Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjille Nordnet,
Nordea, UB, FIM ja Saxo-E*Trade

                        Tammikuu 2011                 Tammikuu 2010  
Muutos ed.  Joulukuu 2010   Muutos ed.
Välittäjä               Vaihto (EUR)          %       Vaihto (EUR)   
vuoteen     Vaihto (EUR)    kuukauteen
Nordnet                 1 201 172 929         4,70    1 044 888 018  
+15,0 %     855 189 900     +40,6 %    
Nordea                  1 593 527 230         6,24    1 265 991 219  
+25,9 %     1 274 621 381   +25,0 %
UB                      131 354 209           0,51    129 415 260    
+1,5 %      83 848 753      +56,7 %
FIM Pankki              904 552 503           3,54    947 401 824    
-4,5 %      621 097 559     +45,6 %
Saxo-E*Trade*           133 480 647           0,52    62 503 485     
+113,6 %    87 102 606      +53,2 %
Yhteensä                3 964 087 518         15,51   3 450 199 806  
+14,9 %     2 921 860 199   +35,7 %
OMXH Vaihto (yhteensä)        25 538 841 827  100,00  24 350 521 223 
+4,9 %      18 185 640 733  +40,4 %

                        Tammikuu 2011                 Tammikuu 2010  
Muutos ed.  Joulukuu 2010   Muutos ed.
Välittäjä               Kaupat (kpl)          %       Kaupat (kpl)   
vuoteen     Kaupat (kpl)    kuukauteen
Nordnet                 209 650               7,06    188 368        
+11,3 %     160 098         +31,0 %
Nordea                  225 300               7,59    166 740        
+35,1 %     181 091         +24,4 %
UB                      9 236                 0,31    10 377         
-11,0 %     7 785           +18,6 %
FIM Pankki              96 217                3,24    76 019         
 +26,6 %    65 360          +47,2 % 
Saxo-E*Trade*           14 589                0,49    4 533          
+221,9 %    10 443          +39,7 %
Yhteensä                554 992               18,69   446 037        
+24,4 %     424 777         +30,6 %
OMXH Kaupat (yhteensä)  2 970 100             100,00  2 525 484      
+17,6 %     2 215 202       +34,1 %

 * ETraden tammikuun 2011 luvut sisältävät myös Saxon markkinaosuuden
vertailuluvuista poiketen.
Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta
- tammikuu 2010

Yhtiö  Nordnet  UB      FIM    E*Trade  Nordea  Yhteensä
Nokia  37 630   28 616  2 139  9 055    2 181   79 621
Sampo  8 146    11 114  598    4 859    1 251   25 968
Metso  7 728    8 848   66     4 232    933     21 807
UPM    7 928    9 576   480    3 032    345     21 361
KONE   6 188    8 114   670    4 734    466     20 172

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta -
tammikuu 2010

Ostetuimmat osakkeet                    Myydyimmät osakkeet
Yhtiö           Netto-ostoarvo (EUR)    Yhtiö        Nettomyyntiarvo
(EUR)
KONE            31 554 384              UPM          - 39 710 972
Elisa           25 327 509              Nokia        - 38 465 986
Metso           24 695 790              M-Real B     - 15 911 588
Fortum          22 115 984              Amer Sports  - 13 097 945
Nokian Renkaat  17 944 964              Neste Oil    - 11 567 397
Talvivaara      11 929 782              Nordea       - 11 311 765
Stockmann B     11 534 294              Pohjola      - 6 099 373
Outokumpu       8 755 383               Tieto        - 4 634 663
Outotec         8 600 269               Huhtamäki    - 2 472 967
Wärtsilä        8 343 267               Cramo        - 2 076 051

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

Attachments

02042077.pdf