NEO INDUSTRIAL LASKEE LIIKKEESEEN 2016 ERÄÄNTYVÄN VAIHTOVELKAKIRJALAINAN


Helsinki,Suomi, 2011-11-23 13:47 CET (GLOBE NEWSWIRE) --  

Neo Industrial laskee liikkeeseen 2016 erääntyvän vaihtovelkakirjalainan

Neo Industrial Oyj ("Neo Industrial" tai "Yhtiö") on päättänyt laskea liikkeeseen senior-muotoisen vakuudettoman 2016 erääntyvän vaihtovelkakirjalainan ("Laina"), joka oikeuttaa osakkeen arvon mukaan määräytyvään käteissuoritukseen. Lainan pääoman alustava määrä on 6 miljoonaa euroa ja sitä tarjotaan institutionaalisille sijoittajille. Laina jakautuu 50.000 euron nimellisarvoisiin velkakirjoihin. Lainalla laajennetaan yhtiön rahoituspohjaa, pidennetään lainasalkun maturiteettijakaumaa sekä parannetaan likviditeettiasemaa.

Lainan pääomalle maksetaan arviolta 7,50 % kiinteää vuotuista korkoa, joka maksetaan vuosittain jälkikäteen alkaen 30. marraskuuta 2012. Laina ei oikeuta osakkeisiin, vaan Neo Industrialin B-osakkeen hinnan mukaan määräytyvään käteissuoritukseen, ellei sitä ole ennen eräpäivää lunastettu tai ostettu takaisin. Lainan käteissuorituksen perustana eli vaihtohintana on Neo Industrialin B-sarjan osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettu viiden päivän keskihinta NASDAQ OMX Helsinki –pörssissä (17.-23.11.2011), lisättynä 25 %:lla. Lainan merkintähinta on 100 % nimellisarvosta ja lainanhaltijat ovat oikeutettuja käteissuoritukseen, jolloin he saavat velkakirjoja nimellisesti vastaavien osakkeiden markkinahintaa vastaavan käteissuorituksen vaihtovelkakirjalainan ehtojen mukaisesti. Lainan vaihto-oikeus eli oikeus käteissuoritukseen alkaa 2. joulukuuta 2013. Lainan merkintäaika on 23. marraskuuta 2011 ja selvityspäivä 30. marraskuuta 2011.

Yhtiöllä on oikeus lunastaa Laina takaisin sen nimellisarvoon lisättynä kertyneellä korolla 1. joulukuuta 2014 jälkeen edellyttäen, että Neo Industrialin B-sarjan osakkeen päätöskurssi on määritellyllä ajanjaksolla ollut vähintään 150 % vaihtohinnasta sekä milloin tahansa, mikäli liikkeessä on vähemmän kuin 15 %:lla alun perin liikkeeseen lasketun Lainan pääomasta. Sijoittajilla on oikeus vaatia Yhtiötä lunastamaan laina takaisin nimellisarvoon lisättynä kertyneellä korolla 30. tammikuuta 2015.

Lainaa ei tulla hakemaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi.

Pohjola Corporate Finance Oy toimii liikkeeseenlaskun pääjärjestäjänä.

 

Neo Industrial Oyj 

Markku E. Rentto
toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Markku E. Rentto, Neo Industrial Oyj,  puh. 0207 209 191 
Toimitusjohtaja Timo Mäkeläinen, Pohjola Corporate Finance, puh. 050 307 8977

www.neoindustrial.fi

Neo Industrialin strategia on investoida pääasiassa teollista liiketoimintaa harjoittaviin ja keskenään synergiaetuja tarjoaviin yrityksiin. Yhtiön tavoitteena on kehittää ostettuja yrityksiä aktiivisella omistajuudella ja luoda niihin lisää arvoa. Tuottoa sijoitukselle syntyy osinkona ja arvonnousuna. Neo Industrialin B-osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä päämarkkinalla.

Neo Industrialin toimialat ovat Kaapeli (Reka Kaapeli, Expokabel, Nestor Cables), Viskoosikuidut (Avilon) sekä Pientaloteollisuus (Finndomo).