TeliaSonera saattoi päätökseen TEO:n osakkeiden oston East Capitalilta


Yhtiö jatkoi omistusosuutensa kasvattamista ostamalla osakkeita avoimilta
markkinoilta
Prosessi vapaaehtoisen ostotarjouksen esittämiseksi lopuista ulkona olevista
osakkeista jatkuu aiemmin ilmoitetulla tavalla.

Toukokuun 8. päivänä TeliaSonera ilmoitti sopineensa ostavansa 7,87 prosenttia
TEO LT:n osakkeista East Capitalilta ja maksavansa niistä 0,637 euroa (2,20
litiä) osakkeelta, ja 10. päivänä toukokuuta liiketoimi saatettiin päätökseen.

Toukokuun 8. päivän jälkeen TeliaSonera on lisäksi ostanut 6,55 prosenttia TEO
LT:n ulkona olevista osakkeista avoimilta markkinoilta samaan hintaan (0,637
euroa / 2,20 litiä), kuin mitä East Capitalille maksettiin. Yllämainittujen
liiketoimien tultua loppuunsaatetuiksi TeliaSoneran omistusosuus TEO LT:stä
kasvaa 82,71 prosenttiin.

Osakkeita pyritään edelleen hankkimaan avoimilla markkinoilla, ja myös prosessia
ilmoitetun vapaaehtoisen ostotarjouksen esittämiseksi lopuista ulkona olevista
TEO LT:n osakkeista jatketaan. Ostotarjous esitetään heti, kun tarvittavat
hyväksynnät on saatu. Kaikille TEO LT:n osakkeenomistajille tullaan tarjoamaan
osakkeista sama hinta eli 0,637 euroa (2,20 litiä) osakkeelta.

TeliaSonera on sitoutunut tarjoamaan samat mahdollisuudet kaikille
osakkeenomistajille, jotka haluavat myydä omistamansa TEO LT:n osakkeet.

TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedon Ruotsin arvopaperimarkkinalain (lagen om
värdepappersmarknaden) ja/tai Ruotsin rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun
lain (lagen om handel med finansiella instrument) perusteella. Tieto on annettu
julkaistavaksi 10.5.2012 klo 18.00 (CET).

Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta: +46-771 77 58 30

Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuden tilaa tai tapahtumia koskevat
lausumat, mukaan lukien toiminnan tulevaa tulosta ja muita ennusteita koskevat
lausumat, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Luonteensa mukaisesti
tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuutta, koska ne
liittyvät tuleviin tapahtumiin ja niiden toteutuminen riippuu olosuhteista
tulevaisuudessa. Ei ole varmuutta siitä, etteivätkö tulokset poikkeaisi
olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti
esitetyistä monien tekijöiden vuoksi, joista useisiin TeliaSonera ei voi
vaikuttaa.

TeliaSonera tarjoaa verkkoyhteyksiä ja televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja
Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan
lukien – sekä Espanjassa. TeliaSoneran palvelut auttavat ihmisiä ja yrityksiä
viestimään helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Yhtiön tavoitteena
on olla kaikilla markkinoillaan suurin tai toiseksi suurin operaattori
tarjoamansa parhaan asiakaskokemuksen ja korkealaatuisten verkkojen sekä
kustannustehokkaan toimintansa ansiosta. TeliaSonera on myös Euroopan johtava
tukkumyyntitoimittaja kokonaan omistamansa kansainvälisen verkon kautta. Vuonna
2011 TeliaSoneran liikevaihto oli 104 mrd. kruunua, käyttökate 36,9 mrd. kruunua
ja osakekohtainen tulos 4,20 kruunua. TeliaSoneran osake noteerataan NASDAQ
OMX:ssä Tukholmassa ja Helsingissä. Lue lisää osoitteesta www.teliasonera.com.

Attachments