NEUVOTTELUT UUDEN LIIKETOIMINNAN HANKKIMISESTA JATKUVAT - TAVOITTEENA JÄRJESTELYN TOTEUTTAMINEN Q1 2013 AIKANA


GEOSENTRIC OYJ      PÖRSSITIEDOTE 26.2.2013 klo 15:20

 

 

NEUVOTTELUT UUDEN LIIKETOIMINNAN HANKKIMISESTA JATKUVAT - TAVOITTEENA JÄRJESTELYN TOTEUTTAMINEN Q1 2013 AIKANA

 

GeoSentric Oyj tiedotti 30.1.2013 allekirjoittaneensa aiesopimuksen Sinophi Healthcare Limitedin hankintaan liittyen. Tiedotteen julkaisuajankohtana GeoSentric odotti, että kutsu transaktiosta päättävään ylimääräiseen yhtiökokoukseen tultaisiin julkaisemaan seuraavien päivien aikana tiedotteen päivämäärästä. Neuvottelujen edistymisen perusteella osapuolet ovat nyt kuitenkin sopineet, että ne laativat lopulliset sopimukset transaktiosta ennen ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumista. Tällä tavoin varmistetaan, että kaikki järjestelyä koskevat merkitykselliset yksityiskohdat ovat saatavilla kutsun julkaisuajankohtana.

 

Osapuolten tarkoituksena on edelleen toteuttaa järjestely Q1 2013 aikana, edellyttäen ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksyntää ja lopullisiin sopimuksiin sisällytettävien toteuttamisen edellytysten täyttymistä.

 

GEOSENTRIC OYJ

 

Hallitus

 

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeinen media