Danske Bank Oyj : Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2013


Danske Bank Oyj:n tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2013

Helsinki, Suomi, 6.2.2014 


DANSKE BANK OYJ -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMI-JOULUKUU  2013
Toimitusjohtaja Risto Tornivaara: Tulosparannus haastavassa toimintaympäristössä

Danske Bank toteutti vuonna 2013 liiketoiminnoissaan merkittäviä uudistuksia. Strategian mukaisesti kehitimme voimakkaasti sähköistä pankkiasiointia ja avasimme kokonaan uusia palveluja, kuten yritysten omat mobiili- ja tabletpankit sekä Suomessa uudenlaisen älypuhelinmaksusovelluksen eli MobilePayn. Sekä henkilö- että yritysasiakkaitten verkkopankit uudistuivat, ja niihin tuotiin uusia ominaisuuksia, joista keskeisimpiä ovat henkilöasiakkaiden Verkkotapaaminen sekä omien tulojen ja menojen seurantaväline.  

Konttoriverkosto supistui edelleen vastaamaan muuttunutta asiakkaiden pankkipalvelujen käyttöä, jossa korostui yhä voimakkaammin asiakkaiden halu mobiili- ja tabletpankkien hyödyntämiseen, konttorikäyntien ja osittain myös perusverkkopankkiasioinnin kustannuksella. Alkuvuodesta julkistettu henkilöasiakkaitten Verkkotapaaminen laina- ja sijoitusasioissa osoittautui nopeasti suosituksi.  

Taloudellisesti vuosi 2013 oli pankkitoiminnalle hyvin haastava taantuman ja alhaisten markkinakorkojen vuoksi. Danske Bank Oyj:n korkokate heikkeni 11 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Lisäksi kustannukset kasvoivat hieman edellisen vuoden tasosta pankin verkoston ja toimintatavan muutosten aiheuttamista kertaluonteisista kustannuksista sekä pankkiverosta johtuen.

Danske Bank Oyj -konsernin voitto ennen veroja parani kuitenkin 199,7 miljoonaan euroon, kun viime vuoden vastaavana aikana se oli 156,8 miljoonaa euroa.  Tuloksen parantumiseen vaikuttivat ennen muuta arvonalentumisten vähentyminen ja palkkiotuottojen hyvä kehitys. Pankin tavoitteena on jatkossa edelleen parantaa kannattavuuttaan.

Danske Bank Oyj -konserni on edelleen hyvin vakavarainen. Vakavaraisuussuhdelukumme 17,2 (15,8) prosenttia ylittää selvästi viranomaisten asettaman vaatimuksen. Sääntelyn jatkuvan tiukentumisen sekä Eurooppa-tasoisen tulevan valvonnan kautta pankkien vakavaraisuus tulee jatkossakin olemaan tärkeä mittari pankkien hyvinvoinnin arvioinnissa.

Danske Bank Oyj maksoi viime vuonna tuloksestaan tuloveroa yhteensä 34,1 miljoonaa euroa ollen edelleen yksi suurimmista veronmaksajista Suomessa.

Konsernin avainluvut

7-12/2013 7-12/2012 1-12/2013 1-12/2012
Tuotot yhteensä Milj. e 316 306 622 637
Voitto ennen veroja Milj. e 99 80 200 157
Tase kauden päättyessä Milj. e 26 680 31 813 26 680 31 813
Henkilöstön määrä (FTE) kauden lopussa 1 776 2 252

         
Toimintaympäristön kehitys

Maailman talouskasvu hiipui kolmatta vuotta peräkkäin vuonna 2013. Kansainvälinen valuuttarahasto arvioi vuoden 2013 kasvun jääneen maailmassa 2,9 prosenttiin edellisvuoden 3,2 prosentista. Talouskasvu jäi odotuksia heikommaksi Euroopassa, USA:ssa ja Kiinassa, mutta Japanissa kasvu vauhdittui voimakkaan rahapoliittisen elvytyksen ansiosta. Talouden toimiessa vajaateholla on inflaatio pysynyt matalana ympäri maailmaa, mikä aiheutti painetta jatkaa kevyttä rahapolitiikkaa. Heikon alkuvuoden jälkeen Eurooppa siirtyi taantumasta hentoon kasvuun kevään aikana. Työttömyys pysyi kuitenkin yhä korkealla ja yritysten sekä kotitalouksien lainakannat laskivat euroalueella Etelä-Euroopan vetämänä. Yhdysvalloissa veronkorotukset ja valtion menoleikkaukset jarruttivat kasvua, mutta vuoden jälkipuoliskolla kasvu piristyi ja asuntomarkkinat toipuivat. Kehittyvillä markkinoilla kasvu oli yleisesti länsimaita ripeämpää, mutta kasvuvauhti hiipui aiemmasta. Kiinassa kasvu pysytteli vajaassa 8 prosentissa. Raaka-aineiden viennistä riippuvaiset Venäjä ja Brasilia ovat kärsineet vaimeasta hintakehityksestä vuoden aikana. Talouden matalasuhdanteessa raaka-aineiden hintapaineet pysyivät vähäisinä. Öljyn ja elintarvikkeiden maailmanmarkkinahinnat laskivat vuodesta 2012.

Talouden heikko tila ja matala inflaatio pakottivat Euroopan keskuspankin (EKP) laskemaan ohjauskoron ensin toukokuussa 0,5 prosenttiin ja marraskuussa ennätyksellisen matalalle 0,25 prosenttiin. Ohjauskoron laskut eivät merkittävästi vaikuttaneet markkinakorkoihin, ja euriborit nousivat aavistuksen pankkien likviditeetin supistuessa vuoden lopulla. 12 kuukauden euribor oli vuodenvaihteessa 0,56. Suomessa pankkien marginaalit nousivat aavistuksen vuoden aikana, mutta matala korkotaso on painanut nettokorkotuottoja.

Euroalueen luottokelpoisimpien valtioiden, kuten Saksan ja Suomen, korot pysyivät vuoden 2013 aikana matalalla, vaikkakin korot hieman nousivat vuoden puolivälistä alkaen. Alkuvuonna epävarmuutta aiheutti Kyproksen ajautuminen maksukriisiin ja taantuman jatkuminen monissa euromaissa. Loppuvuonna kasvu koheni, epävarmuudet hälvenivät ja odotus USA:n kireämmästä rahapolitiikasta sai myös Euroopan pitkät korot maltilliseen nousuun. Euroalueen talouspoliittinen integraatio eteni verkkaisesti. Kesäkuussa 2012 käynnistetty hanke kohti Euroopan laajuista pankkiunionia eteni askeleen eteenpäin, kun EU:n valtiovarainministerit pääsivät joulukuussa sopuun pankkien kriisinratkaisumekanismista. Tarkoituksena on perustaa 55 miljardin euron suuruinen rahasto kriisitilanteita varten. Vuoden 2014 aikana EKP ottaa vastuun euroalueen suurimpien pankkien valvonnasta. Ennen varsinaisen toiminnan alkua suorittaa keskuspankki stressitestit pankkien toimintakyvystä ja määrittelee mahdolliset pääomitustarpeet. Suomesta EKP:n suoraan valvontaan tulevat Danske Bank, Nordea ja OP-Pohjola.

Suomen bruttokansantuote (BKT) supistui vuonna 2013 noin prosentin edellisvuodesta. Yksityinen kulutus supistui ja investoinnit laskivat. Nettovienti toi hieman helpotusta BKT-lukuihin tuonnin supistuessa ja viennin pysyessä likimain edellisvuoden tasolla. Rakennusalalla oli haastava vuosi tuotannon supistuessa ja aloitusten sekä rakennuslupien jatkaessa laskua. Niukka asuntotuotanto toi vakautta heikosta suhdannetilanteesta kärsiville asuntomarkkinoille. Sekä asuntojen hintojen nousu että kuluttajahintainflaatio olivat noin 1,5 prosenttia. Inflaatiota kohottivat arvonlisäverokantojen korotukset vuoden alussa 2013. Yritysten konkurssien määrä kasvoi tammi-marraskuussa noin 5 prosenttia edellisvuodesta, mutta luottohäiriöiden määrä pysyi heikkoon suhdannetilanteeseen nähden maltillisena.

Työttömyysaste nousi kausitasoitettuna tammikuun 8 prosentista 8,5 prosenttiin marraskuussa. Helpotusta kotitalouksien taloustilanteeseen toivat poikkeuksellisen matalana pysytelleet korot. Suomessa kotitalouksien maksamat asuntolainakorot olivat euromaista alhaisimmat keskikoron ollessa lokakuussa 1,46 prosenttia. Vaikka Euroopassa yritysten ja kuluttajien luottamusmittarit kohenivat vuoden loppua kohti, vaihtui vuosi Suomessa varovaisissa tunnelmissa. Huolimatta yritysten ja kuluttajien luottamuksen hienoisesta noususta joulukuussa, pysyivät näkemykset Suomen talouden kehityksestä yhä tavallista heikompina vuoden 2013 lopussa.

Liikevaihdon kehitys

Heinä- joulukuu

Tarkastelujakson liiketoiminnan tuotot kasvoivat 3,3 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajanjaksosta ollen 315,7 miljoonaa euroa (305,5 milj. euroa). Tarkastelujakson korkokate oli  155,1 miljoonaa euroa (169,4 milj. euroa), jossa laskua edellisen vuoden viimeiseen vuosipuoliskoon verrattuna 8,4 prosenttia. Korkotuottojen laskuun vaikutti niin markkinakorkojen kehitys kuin taseen volyymien kehitykset.

Konsernin palkkiotuotot kasvoivat selvästi edellisen vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Myös konsernin liiketoiminnan muut tuotot kasvoivat viimeisen vuosipuoliskon aikana edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvu johtuu kertaluonteisista eristä, noin 12 miljoonaa euroa, joita vastaavia ei edellisen tilikauden aikana ollut. Arvopaperi- ja valuuttatoiminnan nettotuotot pysyivät edellisen vuoden viimeisen vuosipuoliskon tasolla.

Tammi-joulukuu

Tilikauden liiketoiminnan tuotot yhteensä jäivät hieman edellisen vuoden tasosta ollen 621,7 miljoonaa euroa (637,5 milj. euroa). Tilikauden korkokate oli 318,3 miljoonaa euroa, jossa laskua edelliseen vuoteen verrattuna oli 11 prosenttia (358,1 milj. euroa). Korkokatteen laskuun vaikutti ennen kaikkea markkinakorkojen kehitys sekä otto- ja antolainauksen volyymien kehitykset.

Konsernin palkkiotuotot kasvoivat 17 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta ollen 229,9 miljoonaa euroa (196,4 milj. euroa). Konserni on tasaisesti pystynyt kasvattamaan muista pankkipalveluista perittäviä palkkiotuottoja. Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot laskivat 16 prosenttia edellisestä vuodesta ollen 34,9 miljoonaa euroa (41,6 milj. euroa). Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan vertailuvuoden nettotuottoihin sisältyy pankin omistamien Suomen Luotto-osuuskunnan osuuksien merkittävä positiivinen arvonmuutos osuuskunnan myytyä Luottokunta Oy:n koko osakekannan elokuussa 2012. Konsernin liiketoiminnan muut tuotot laskivat 4 prosenttia edellisestä vuodesta ollen 37,6 miljoonaa euroa (39,1 milj. euroa). Muiden tuottojen laskun taustalla on pääasiassa huoltoleasingtuottojen väheneminen.

Henkilö- ja yritysasiakasliiketoiminta

Henkilö- ja yritysasiakasliiketoiminnan tuotot yhteensä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 5,8 prosenttia ollen 481,9 miljoonaa euroa (455,6 milj. euroa). Merkittävin positiivinen vaikutus tuottoihin oli nettopalkkiotuotoilla, jotka kasvoivat edellisestä tilikaudesta 18,6 %. Korkokate puolestaan laski edellisestä vuodesta laina- ja talletustaseiden laskun johdosta, vaikka marginaaleja saatiin nostettua. Trading-tuotot ja muut tuotot laskivat hieman edellisestä vuodesta johtuen mm. huoltoleasing-kannan alenemisesta.

Henkilö- ja yritysasiakasliiketoiminnan saamisten arvonalentumiset olivat tilikaudella ainoastaan 0,2 miljoonaa euroa heijastaen parempaa luottolaatua, kun edellisellä tilikaudella arvonalentumiset olivat 48,3 miljoonaa euroa. Edellisvuoden arvonalentumisia rasittivat kirjausmalleihin tehdyt parametrien muutokset. Vuonna 2013 saamisten arvonalentumisia pienensi puolestaan tilikauden aikana tehty perintäsaamisten myynti.

Tilikauden aikana pankin liiketoiminnassa saatiin päätökseen merkittävä toiminnan uudistusohjelma, joka aloitettiin jo edellisen tilikauden puolella. Uusi toimintamalli vastaa haasteisiin, joita niin asiakaskäyttäytymisen muutos kuin finanssialan toimintaympäristössä tapahtuvat muutoksetkin pankeilta edellyttävät. Uudelleenorganisoimisesta johtuen tilikaudelle kirjattiin lähes 16 miljoonan euron kertaluonteiset kulut.

Henkilö- ja yritysasiakasliiketoiminnan asiakastyytyväisyys jäi alle tavoitteiden. Pankin tavoitteena on olla ykkös- tai kakkospankki tavoiteasiakkaiden keskuudessa. Uskomme saavuttavamme tavoitteen keskittymällä asiakassuhteiden parantamiseen ja toimiviin verkkopalveluihin.

Toimintamallin muutosten jälkeenkin henkilöasiakkaita, yksityispankin asiakkaita ja yritysasiakkaita palvellaan edelleen pankin 62 toimipisteessä. Henkilökohtaisen palvelun saatavuutta on laajennettu mm. pidentämällä asiantuntijoiden palveluaikoja klo 20 asti sekä mahdollistamalla tapaamiset myös kotoa käsin Verkkotapaamisen avulla. Verkkotapaamisessa asiakas voi neuvotella pankin asiantuntijan kanssa paikasta riippumatta, kunhan verkkopankkiyhteys ja puhelin ovat käytettävissä. Käteisnostoja asiakkaat voivat tehdä käteisautomaattien lisäksi K-ruokakauppojen kassoilta ostosten yhteydessä. Uusien TalletusOtto-automaattien avulla myös talletusten tekeminen on mahdollista ilman konttorissa asiointia.

Tilikauden aikana tuotekehityksessä on keskitytty ennen kaikkea verkko- ja mobiilipalveluihin. Henkilöasiakkaille ennestään tutut mobiili- ja tablettipankki tuotiin omina sovelluksinaan myös yritysasiakkaiden käyttöön. Joulukuussa lanseerattiin henkilöasiakkaille MobilePay -älypuhelinsovellus, jonka avulla rahansiirrot kahden henkilön välillä ovat mahdollisia nopeasti ja vaivattomasti. Kolmen viikon aikana ennen vuoden vaihdetta sovellus ehdittiin ladata noin 40 000 älypuhelimeen. Tilikaudella toteutettiin myös henkilöasiakkaiden pitkään odottama uudistus, jonka ansiosta Javaa ei enää tarvita verkkopankin käyttämiseen. Lisäksi verkkopankissa lanseerattiin loppuvuodesta Tulot ja menot -näkymä henkilöasiakkaille.

Corporates & Institutions

Corporates & Institutions -liiketoiminta (C&I) sisältää konsernin Markets-toiminnot, Corporate and Institutional Banking -liiketoiminnot (CIB) sekä Transaction Banking -liiketoiminnan. C&I -liiketoiminnon tuotot yhteensä kasvoivat noin 8 prosenttia edelliseen tilikauteen verrattuna ollen 99,5 miljoonaa euroa (92,3 milj. euroa).

CIB -liiketoiminnossa sekä korkokate että palkkiotuotot kasvoivat tilikaudella selvästi verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Vaikka asiakkaiden tekemät yleiset investoinnit olivat melko vähäisiä, uudelleenrahoitukset ja muut rakennejärjestelyt tukivat liiketoimintayksikön tuottojen kasvua. CIB -liiketoiminnan tilikauden tulos ennen veroja muodostui selvästi paremmaksi kuin edellisenä vuonna. CIB saavutti myös ykkössijan Prosperan asiakastyytyväisyyskyselyssä (Overall Performance, Corporate Banking Finland, December 2013).

Danske Bank Markets -toiminnon vuotta 2013 kuvasi markkinoiden epävarmuuden asteittainen väistyminen keväällä olleesta Kyproksen kriisistä huolimatta. Asiakasaktiivisuus pysyi eri tuotteissa pääsääntöisesti hyvällä tasolla, mutta etenkin valuuttakauppa sekä ja valtionlainojen jälkimarkkinakauppa vilkastuivat selvästi edellisvuodesta. Vuoden aikana yksikkö sai tunnustusta useissa eri asiakastyytyväisyystutkimuksissa ja on markkinaosuudeltaan usealla tuotealueella vakiinnuttanut asemansa kahden suurimman toimijan joukkoon suomalaisten asiakkaiden keskuudessa.

Tarkastelujaksolla Danske Bank Markets -liiketoimintayksikkö oli järjestämässä joukkovelkakirjalainoja Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Irlannin valtion lisäksi suomalaisille ja pohjoismaisille suuryrityksille, joita olivat muun muassa DNA Oy, Sponda Oyj, Elisa Oyj, Finnair Oyj, Ramirent Oyj, Sanitec Oyj, VVO-Yhtymä Oyj sekä Tallink Group A/S. Danske Bank Markets järjesti myös Aspo Oyj:n hybridilainan liikkeeseenlaskun. Edellä mainittujen transaktioiden lisäksi Danske Bank Markets oli mukana neuvonantajana joukkovelkakirjalainoihin liittyen sekä Metso Oyj:n että YIT Oyj:n jakautumishankkeissa.

Muut toiminnot

Muut toiminnot sisältää konsernin Capital- ja Treasury -liiketoiminnat, konsernin palvelukeskuksen sekä muut tukitoiminnot. Muut toiminnot -segmentin tuotot yhteensä olivat 40,3 miljoonaa euroa (86,2 milj. euroa).

Capital -liiketoiminta käsittää Danske Capital omaisuudenhoitotoiminnot sekä Danske Invest Rahastoyhtiö Oy:n. Capital -liiketoiminta kehittyi tilikaudella markkinatilanne huomioiden hyvin. Liiketoimintayksikön tuotot yhteensä olivat 36,2 miljoonaa euroa (29,1 milj. euroa). Danske Capital hoitaa instituutioasiakkaita, yksityispankin valtakirjasalkkuja sekä pääosaa Danske Invest Rahastoyhtiön rahastoista. Danske Capital on Scandinavian Financial Research Ltd:n tutkimuksen perusteella Suomen suosituin instituutioiden omaisuudenhoitaja.

Danske Invest Rahastoyhtiö Oy on kolmanneksi suurin rahastoyhtiö Suomessa 13,6 prosentin markkinaosuudella. Danske Invest Rahastoyhtiön hallinnoimat varat olivat joulukuun lopussa 10,2 miljardia euroa (9,1 miljardia euroa 31.12.2012). Suomeen rekisteröityjen rahastoyhtiöiden nettomerkinnät aikavälillä tammikuu-joulukuu olivat 4 624,1miljoonaa euroa. Samalla aikavälillä Danske Invest Rahastoyhtiön nettomerkinnät olivat 565,2 miljoonaa euroa.

Danske Invest pärjäsi erinomaisesti sijoitusrahastojen tuottoja pidemmällä aikavälillä vertailtaessa. Danske Invest Euro High Yield otti ensimmäisen sijan omassa luokassaan (korkorahastot, Eurooppa) kolmen vuoden tuotolla mitattuna tuottaen 8,8 % p.a.

Danske Invest Emerging Markets Debt -rahasto oli luokkansa paras (korkorahastot, kehittyvät osakemarkkinat) viiden vuoden tuotolla mitattuna tuottaen 14,8 % p.a.

Danske Invest Global Tech -rahasto ylsi ensimmäiselle sijalle omassa luokassaan (osakerahastot, teknologia ja telekommunikaatio) viiden vuoden tuotolla mitattuna vuosituoton ollessa 23,9 %. Rahasto oli ensimmäisenä myös kymmenen vuoden tuotolla mitattuna 9,3 % vuosituotolla.

Danske Invest Yhteisökorko oli luokkansa (korkorahastot, muut lyhyen koron rahastot) paras kymmenen vuoden tuotolla mitattuna tuottaen 2,9 % p.a.

Danske Invest Kompassi 25 -rahasto on pääomilla mitattuna Suomen suurin yhdistelmärahasto lähes 900 miljoonan euron rahastopääomalla. Osuudenomistajia Danske Invest Kompassi 25 -rahastolla on yli 63 000.

Konsernin Treasuryn korkokate pieneni tilikauden aikana johtuen laina- ja talletuskannan muutoksista. Myös likviditeettipuskurin arvonmuutos heikensi Treasuryn tulosta. Näiden johdosta Treasuryn tulos laski verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Tuloksen ja kulurakenteen kehitys

Heinä-joulukuu

Danske Bank Oyj -konsernin toisen vuosipuoliskon voitto ennen veroja oli 99,0 miljoonaa euroa (80,4 milj. euroa). Konsernin toisen vuosipuoliskon kustannukset pysyivät melkein samalla tasolla edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ollen 207,2 miljoonaa euroa (206,6 milj. euroa). Luottojen arvonalentumiskirjaukset pienenivät noin 9 miljoonalla eurolla edellisen vuoden viimeiseen vuosipuoliskoon verrattuna.

Tammi-joulukuu

Danske Bank Oyj -konsernin voitto ennen veroja tilikaudelta oli 199,7 miljoonaa euroa (156,8 milj. euroa). Tulos oli 145,3 miljoonaa euroa (115,3 milj. euroa).  Tuloksen kehitykseen positiivisesti vaikuttivat ennen kaikkea saamisten arvonalentumisten kääntyminen hieman palautusten puolelle ja palkkiotuottojen kasvu. Vastaavasti korkokatteen lasku sekä kertaluonteiset kustannukset vaikuttivat tuloskehitykseen alentavasti.

Saamisten arvonalentumiset olivat palautusten puolella 2,7 miljoonaa euroa (-63,9 milj. euroa). Sopimuskohtaisten arvonalentumiskirjausten ja lopullisten luottotappiokirjausten yhteismäärä oli 49,5 miljoonaa euroa (63,6 milj. euroa). Ryhmäkohtaisia varauksia peruutettiin 13,6 miljoonaa euroa (-18,9 milj. euroa) ja luottotappioiden palautukset olivat 38,6 miljoonaa euroa (18,5 milj. euroa). Vertailukaudella konserni muutti arvonalentumiskirjausten malleissa käytettyjä parametrejä, joiden vaikutuksesta tehtiin noin 12 miljoonan kertaluonteinen lisäkirjaus saamisista. Tarkastelujaksolla saamisten arvonalentumisia puolestaan pienentää saamisten myynti. Arvonalentumiset ja luottotappiot koostuivat pääosin muutamasta yritysasiakkaasta.

Danske Bank Oyj -konsernin liiketoiminnan kulut olivat yhteensä 424,7 miljoonaa euroa (416,7 milj. euroa), jossa kasvua edellisestä vuodesta melkein 2,0 prosenttia (8,0 milj. euroa). Konsernin tilikauden tulosta rasittaa joukko kertaluonteisia kustannuksia, reilu 16 miljoonaa euroa, joiden taustalla ovat konsernin toimintojen uudelleenjärjestelyn loppuunsaattamiseen liittyneet hankkeet. Lisäksi kulujen nousuun vaikuttaa pankkivero 20,4 miljoonaa euroa vuodelta 2013, joka merkittävästi rasittaa pankin tilikauden tulosta.

Tase ja rahoitus

Danske Bank Oyj -konsernin taseen loppusumma oli 26 679,9 miljoonaa euroa (31 812,8 milj. euroa). Lainat ja muut saamiset asiakkailta vähenivät 3 393,3 miljoonaa euroa ollen 22 278,6 miljoonaa euroa (25 672,0 milj. euroa). Rakenteellisten muutosten johdosta pankin asuntoluottokanta on pienentynyt 6,3 prosenttia edellisestä vuodesta. Talletukset vähenivät tarkastelujaksolla  364,7 miljoonaa euroa ollen 16 098,3 miljoonaa euroa (16 462,9 milj. euroa).

Rahoitus- ja likviditeettitilanne säilyi hyvänä ja lyhytaikainen varainhankinta toimi tarkastelujaksolla hyvin. Tilikauden aikana pankki on hankkinut sijoituksia likviditeettipuskuriinsa noin puolen miljardin edestä. Danske Bank Oyj on Finanssivalvonnan luvalla maksanut ennenaikaisesti pois ensisijaisiin omiin varoihin luettavaa debentuurilainaa 96,2 miljoonaa euroa. Lisäksi tilikauden aikana on ostettu takaisin 1 miljardin euron suuruinen liikkeeseen laskettu katettu joukkolaina.

Vakavaraisuus

Danske Bank Oyj -konserni soveltaa vakavaraisuuslaskennassa standardimenetelmää (luottoriskin ja operatiivisen riskin oman pääoman vaade) ja perusmenetelmiä (markkinariskien oman pääoman vaade). Danske Bank Oyj -konsernin vakavaraisuussuhdeluku oli 17,2 (15,8) prosenttia, mikä ylittää selvästi viranomaisten asettaman vaatimuksen. Ensisijaisten omien varojen suhde riskipainotettuihin saamisiin oli 17,2 (15,8) prosenttia. Vakavaraisuuteen luettavat omat varat olivat 31.12.2013 yhteensä 2 554,5 miljoonaa euroa (2 586,0 milj. euroa). Konsernin riskipainotetut saamiset olivat 14 885,9 miljoonaa euroa (16 324,7 milj. euroa).

Finanssivalvonta on myöntänyt luvan Danske Bank Oyj -konsernin 125 miljoonan euron debentuurilainan enneaikaiseen takaisinmaksuun. Laina oli laskettu liikkeeseen joulukuussa 2005. Danske Bank Oyj -konserni ei voi enää lukea debentuurilainaa omiin varoihin, joka heikensi Danske Bank Oyj -konsernin vakavaraisuutta 0,8 prosenttia.

VAKAVARAISUUS

Danske Bank Oyj -konserni Danske Bank Oyj
Omat varat 31.12.2013 31.12.2012 31.12.2013 31.12.2012
Milj. €
Ensisijaiset omat varat  1) 2 554,5 2 586,0 2 535,9 2 586,7
Osakepääoma 106,0 106,0 106,0 106,0
Vararahasto 271,1 271,1 261,7 261,7
Pääomalaina 225,0 350,0 225,0 350,0
Vapaa oma pääoma 2 006,3 2 001,0 1 995,0 2 010,4
Määräysvallattomien omistajien osuus 0,1 0,6 - -
Aineettomat hyödykkeet ja liikearvo -3,6 -2,7 -1,4 -1,4
Ehdotettu/maksettu osinko -50,4 -140,0 -50,4 -140,0
Muut vähennykset ensisijaisista omista varoista -0,1 -0,1 -0,1 -0,1
Toissijaiset omat varat - - - -
Omat varat yhteensä 2 554,5 2 586,0 2 535,9 2 586,7
Riskipainotetut saamiset ja vastuut 14 885,9 16 324,7 13 736,0 16 303,3
Omien varojen vähimmäisvaatimus
(8% riskipainotetuista saamisista ja vastuista) 1 190,9 1 306,0 1 098,9 1 304,3
Luotto- ja vastapuoliriski 1 090,2 1 196,0 1 001,8 1 197,3
Markkinariski 13,9 22,9 13,9 22,9
Operatiivinen riski 86,7 87,1 83,2 84,1
Vakavaraisuussuhdeluku, %
 - omat varat yhteensä/
   riskipainotetut saamiset ja vastuut 17,2 % 15,8 % 18,5 % 15,9 %
 - josta ensisijaiset omat varat/
   riskipainotetut saamiset ja vastuut 17,2 % 15,8 % 18,5% 15,9 %
Konsernin vakavaraisuussuhde on laskettu luottolaitoslain 5 luvun 44-48§ ja 54-66§:ien mukaisesti. Luotto-,
markkina- ja operatiivisen riskien riskipainotetut saamiset ja vastuut on laskettu vakiomenetelmää käyttäen.
1)  Pääomalainojen osuus ensisijaisista konsernin omista varoista on 9 % (14 %).
     Pääomalainojen osuus ensisijaisista Danske Bank Oyj:n omista varoista on 9 % (14 %).

Henkilöstö ja organisaatio

Konsernin henkilöstömäärä oli tarkastelujakson lopussa 1 776 (2 252). Henkilöstömäärä väheni 476 henkilöllä eli 21,1 prosenttia edellisen vuoden lopusta. Tilikauden aikana toteutettiin henkilöasiakasliiketoimintoja koskeneet yhteistoimintaneuvottelut, joiden seurauksena henkilöstömäärä väheni 186 henkilötyövuoden verran. Lisäksi Danske Bank A/S konsernin organisaatiomuutoksen seurauksena 83 henkilöä siirtyi Danske Bank Oyj:stä Danske Bank A/S Helsingin sivuliikkeen palvelukseen. Henkilöstöstä 78,9 prosenttia työskenteli henkilö- ja yritysasiakasliiketoiminnassa, 2,7 prosenttia C&I -toiminnoissa sekä 18,3 prosenttia muissa toiminnoissa.  

Luottoluokitukset

Moody's vahvisti joulukuussa 2013 Danske Bank Oyj:n pitkän luottoluokituksen A2 vakain näkymin ja lyhyen luottoluokituksen P-1. Standard & Poor'sin pitkä luottoluokitus Danske Bank Oyj:lle oli A- vakain näkymin ja lyhyt luokitus A-2.

Danske Bank  Oyj:n hallitus ja tilintarkastajat

Danske Bank Oyj:n hallituksen jäseninä ovat 27.2.2013 lähtien toimineet Tonny Thierry Andersen (puheenjohtaja), Robert Endersby (varapuheenjohtaja), Niels-Ulrik Mousten, Helle Havgaard, Esko Mäkeläinen ja Maija Strandberg. Sekä Ilkka Hallavo että Henrik Ramlau-Hansen erosivat hallituksen jäsenen tehtävistään 27.2.2013 ja heidän tilalle uusiksi jäseniksi valittiin Helle Havgaard ja Robert Endersby.

Danske Bank Oyj:n toimitusjohtajana toimi Johanna Lamminen 31.8.2013 saakka ja Risto Tornivaara 1.9.2013 alkaen.

Danske Bank Oyj:n varsinainen yhtiökokous valitsi varsinaiseksi tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab:n päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Petri Kettunen.

Danske Bank Oyj:n  osake-, omistus ja konsernirakenteen muutokset

Danske Bank Oyj -konserni kuuluu Danske Bank -konserniin. Danske Bank -konsernin emoyhtiö on Danske Bank A/S.  Danske Bank Oyj -konsernin emoyhtiö on Danske Bank Oyj.

Danske Bank Oyj -konserniin 31.12.2013 kuuluivat myös seuraavat yhtiöt: Danske Invest Rahastoyhtiö Oy, Danske Finance Oy, Kiinteistömaailma Oy, Aurinkopihan Palvelut Oy, MB Equity Partners Oy ja MB Mezzanine FUND II Ky.  

Danske Bank Oyj on yhtiöittänyt rahoitusyhtiöliiketoimintansa liiketoimintasiirrolla tätä varten perustettuun yhtiöön nimeltä Danske Finance Oy. Danske Finance Oy aloitti liiketoimintansa 1.6.2013 ja on Danske Bank Oyj:n 100%:n tytäryhtiö.

Danske Bank Oyj:n osakkeiden lukumäärä on 106 000 ja osakepääoma 106 miljoonaa euroa. Danske Bank A/S omistaa Danske Bank Oyj:n koko osakekannan.

Konsernin riskienhallinta

Riskienhallinnan keskeinen tavoite on varmistaa pääomien riittävyys suhteessa liiketoiminnan aiheuttamiin riskeihin. Danske Bank Oyj:n hallitus vahvistaa riskienhallinnan periaatteet, riskilimiitit ja muut yleisohjeet, joiden mukaan riskienhallinta organisoidaan Danske Bank Oyj:ssä. Varmistaakseen että pankilla on sekä ulkoiset että sisäiset vaatimukset täyttävä riskienhallintaorganisaatio hallitus on asettanut riskikomitean, jonka päätehtävänä on varmistaa, että Danske Bank Oyj noudattaa hallituksen antamaa, riskejä koskevaa ohjeistusta sekä seuraa kaikkia riskityyppejä ja raportoi tarvittaville tahoille. Hallitus on myös asettanut varainhallintakomitean (ALCO), joka vastaa taseen rakenteellisen korkoriskin seurannasta ja hallinnoinnista Danske Bank Oyj:n toimintaperiaatteiden ja limiittien mukaisesti. Varainhallintakomitea määrittelee myös operatiiviset tavoitetasot likviditeettiriskin hallinnalle ja valvoo likviditeettiriskin hallintaa. Riskienhallintayksikkö valvoo päivittäistä liiketoimintaa.

Vakavaraisuuslaskennan lisäksi Danske Bank Oyj -konsernin riskien seurannassa käytetään sisäisiin luokituksiin perustuen taloudellisen pääoman mittareita, jotka kuvaavat eri riskien kantamiseksi tarvittavan pääoman määrää. Pääomavaatimuksen katteena tulee olla riittävästi omaa pääomaa ja pääomalainoja. Merkittävimmät Danske Bank Oyj -konsernin toimintaan liittyvät riskit ovat luottoriski, rahoitustaseen korkoriski sekä likviditeettiriski, operatiivinen riski ja erilaiset liiketoimintariskit. Eri riskilajeista luottoriskin osuus on merkittävin.

Konsernin riskiasema säilyi hyvänä. Konsernin liiketoiminnan keskeiset riskit liittyvät yleisen taloudellisen toimintaympäristön ja sijoitusmarkkinoiden kehitykseen sekä finanssialan tuleviin sääntelymuutoksiin.

Hoitamattomat saamiset olivat alhaisella tasolla suhteessa luotto- ja takauskantaan. Hoitamattomien saamisten määrä kasvoi edellisestä vuodesta ja oli 189,9 miljoonaa euroa (180,6 milj. euroa) eli 0,90 (0,79) prosenttia suhteessa luotto- ja takauskantaan. Nettoluottotappiot olivat palautuksen puolella 2,7 miljoonaa euroa.

Danske Bank Oyj-konsernilla ei ole sijoituksia GIIPS -valtioiden lainoihin.

Riskeistä ja riskienhallinnasta kerrotaan yksityiskohtaisemmin vuoden 2013 tilinpäätöksessä.  

Tilinpäätöspäivän jälkeiset tapahtumat

Ei olennaisia tapahtumia tilinpäätöspäivän jälkeen.

Näkymät

Vaikka Euroalueen talous kääntyi vuoden 2013 loppupuolella hentoon kasvuun, korkea työttömyys ja velka aiheuttavat edelleen huolenaiheita. Pankin kannalta suurimmat taloudelliset riskit liittyvätkin juuri kansainvälisen talouden ja rahamarkkinoiden kehitykseen. Korkotason odotetaan pysyvän matalalla tasolla vielä jatkossakin mikä tulee näkymään konsernin tuloskehityksessä.

Voitonjakoesitys

Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 1.976.314.667,74 euroa, josta tilikauden voitto on 126.058.872,64 euroa.

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2013 jaetaan osinkoa 50.423.549,06 euroa ja loput voittovarat 1.925.891.118,68 miljoonaa euroa jätetään vapaaseen omaan pääomaan.

Helsingissä 6.2.2014

Danske Bank Oyj

Hallitus

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja, Risto Tornivaara
puh. 010 546 6675
Head of Finance, Laura Sepponen
puh. 010 546 7816

Tilinpäätöstiedotteen luvut ovat tilintarkastetut.
Danske Bank Oyj -konsernin tammi-kesäkuun osavuosikatsaus julkaistaan 24.7.2014. Tiedotteet ja muu yritysinformaatio löytyvät Danske Bank Oyj:n internet-sivuilta osoitteesta www.danskebank.fi.

IFRS TILINPÄÄTÖS

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA

Milj. e Liite 7-12/2013 7-12/2012 1-12/2013 1-12/2012
Korkotuotot 251,4 307,8 524,9 665,2
Korkokulut -96,3 -138,4 -206,6 -307,1
Korkokate 1 155,1 169,4 318,3 358,1
Palkkiotuotot 147,0 130,3 288,7 252,9
Palkkiokulut -29,3 -29,6 -58,8 -56,6
Arvopaperi- ja valuuttatoiminnan nettotuotot 19,6 19,4 34,9 41,6
Liiketoiminnan muut tuotot 23,2 14,5 37,6 39,1
Sijoitustoiminnan nettotuotot 0,1 1,6 1,0 2,2
Liiketoiminnan tuotot yhteensä 315,7 305,5 621,7 637,5
Henkilöstökulut -65,7 -79,5 -149,8 -169,2
Liiketoiminnan muut kulut -136,8 -118,4 -262,4 -221,8
Poistot ja arvonalentumiset -4,8 -8,7 -12,4 -25,7
Liiketoiminnan kulut yhteensä -207,2 -206,6 -424,7 -416,7
Arvonalentumistappiot luotoista ja muista saamisista 2 -9,4 -18,5 2,7 -63,9
Tilikauden voitto ennen veroja 99,0 80,4 199,7 156,8
Verot -28,5 -16,4 -54,4 -41,6
Tilikauden laaja tulos yhteensä 70,5 64,0 145,3 115,3
Jakautuminen
  Emoyhtiön omistajien osuus 70,5 63,3 145,3 114,7
  Määräysvallattomien omistajien osuus 0,0 0,7 0,0 0,6

KONSERNITASE

Milj. € Liite 12/2013 12/2012
Varat
Käteiset varat 1 599,2 3 034,9
Lainat ja muut saamiset 4 22 278,6 25 672,0
Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat 5, 6 2 588,1 2 781,0
Sijoitukset osakkuusyhtiöissä 8,0 12,7
Aineettomat hyödykkeet 3,6 2,7
Aineelliset hyödykkeet 13,2 19,3
Muut varat 161,0 263,7
Tuloverosaamiset 15,7 0,8
Laskennalliset verosaamiset 12,6 25,7
Varat yhteensä 26 679,9 31 812,8
Velat
Velat luottolaitoksille ja keskuspankeille 7 1 317,6 2 404,8
Velat yleisölle ja julkisyhteisölle 7 16 098,3 16 462,9
Liikkeeseen lasketut velkakirjat 8 4 670,0 6 645,0
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat 5, 8 307,7 1 231,6
Johdannaissopimukset ja muut kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat 5, 6 1 544,5 2 203,1
Muut velat 347,3 481,0
Tuloverovelat 11,1 5,5
Laskennalliset verovelat 0,0 0,0
Velat yhteensä 24 296,4 29 434,0
Oma pääoma
Osakepääoma 106,0 106,0
Rahastot 271,1 271,1
Kertyneet voittovarat 2 006,3 2 001,0
Emoyhtiön omistajien osuus 2 383,4 2 378,1
Määräysvallattomien omistajien osuus 0,1 0,6
Oma pääoma yhteensä 2 383,5 2 378,8
Velat ja oma pääoma yhteensä 26 679,9 31 812,8

KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA

Määräys-
vallattomien
Osake- Vara- Voitto- omistajien
Milj. € pääoma rahasto varat Yhteensä osuus Yhteensä
Oma pääoma 1.1.2012 106,0 271,1 1 886,3 2 263,4 8,2 2 271,6
Tilikauden laaja tulos yhteensä 114,7 114,7 0,6 115,3
Kaudelle kirjatut tuotot ja kulut yhteensä 114,7 114,7 0,6 115,3
Osingonjako
Määräysvallattomien omistajien osuuden muutos -8,1 -8,1
Oma pääoma 31.12.2012 106,0 271,1 2 001,0 2 378,1 0,6 2 378,8
Oma pääoma 1.1.2013 106,0 271,1 2 001,0 2 378,1 0,6 2 378,8
Tilikauden laaja tulos yhteensä 145,3 145,3 0,0 145,3
Kaudelle kirjatut tuotot ja kulut yhteensä 145,3 145,3 0,0 145,3
Osingonjako -140,0 -140,0 -140,0
Määräysvallattomien omistajien osuuden muutos -0,5 -0,5
Oma pääoma 31.12.2013 106,0 271,1 2 006,3 2 383,4 0,1 2 383,5

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA

Milj. € 2013 2012
Liiketoiminnan rahavirta
Voitto ennen veroja 199,7 156,8
Oikaisut
Osakkuusyhtiöiden tulokset -0,5 -1,4
Poistot ja arvonalentumiset aineettomista hyödykkeistä 0,4 2,2
Poistot ja arvonalentumiset aineellisista hyödykkeistä 12,0 25,2
Arvonalentumistappiot luotoista ja muista saamisista -2,7 63,9
Maksetut verot -41,7 -38,3
Muut oikaisut -10,3 4,1
Yhteensä 157,0 212,6
Muutokset käyttöpääomassa
Käteiset varat ja vaadittaessa maksettavat saamiset keskuspankeilta -1 109,8 454,7
Kaupankäyntivarat -464,9 -244,4
Lainat ja saamiset 1 472,7 93,2
Talletukset -364,7 1 228,4
Muut varat/velat *) -2 833,0 1 576,2
Liiketoiminnan rahavirta -3 142,7 3 320,7
Investointien kassavirta
Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin -1,3 -1,2
Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin -5,9 -5,6
Aineellisten hyödykkeiden myynnit 4,9 14,7
Investointien rahavirta -2,3 7,9
Rahoitustoiminnan rahavirta
Liikkeeseen lasketut velkakirjat, lyhennykset -96,2 0,0
Osingot -140,0 0,0
Muutos määräysvallattomien omistajien osuuksissa -0,5 -7,6
Rahoitustoiminnan rahavirta -236,7 -7,6
Rahavarat tilikauden alussa 7 825,5 4 504,5
Rahavarojen muutos tilikaudella -3 381,7 3 321,0
Rahavarat tilikauden lopussa 4 443,8 7 825,5
Käteiset varat ja vaadittaessa maksettavat saamiset keskuspankeilta 1 599,2 3 034,9
Saamiset luottolaitoksilta ja keskuspankeilta, maturiteetti alle 3 kuukautta 2 844,6 4 790,6
Yhteensä 4 443,8 7 825,5

*)Suurin Muut varat/velat riviin vaikuttava erä edelliseen vuoteen verrattuna on liikkeeseen laskettujen joukko-
Velkakirjalainojen -1 765,5 miljoonaa euroa ja sijoitustodistusten -1 012,3 miljoonaa euroa nettomuutokset.

SEGMENTTI-INFORMAATIO

KONSERNIN TULOS SEGMENTEITTÄIN 1.1.2013-21.12.2013

Milj. € Henkilö- ja yritysasiakkaat Corporates & Institutions Muut Eliminoinnit Konserni
Tuotot yhteensä 481,9 99,5 40,3 0,0 621,7
Kulut yhteensä -343,4 -52,8 -28,5 0,0 -424,7
Arvonalentumistappiot luotoista ja muista saamisista -0,2 2,9 0,0 0,0 2,7
Voitto ennen veroja 138,3 49,6 11,8 0,0 199,7

KONSERNIN VARAT JA VELAT SEGMENTEITTÄIN 31.12.2013

Milj. € Henkilö- ja yritysasiakkaat Corporates & Institutions Muut Eliminoinnit Konserni
Varat yhteensä 24 337 6 958 20 781 -25 396 26 680
josta lainat ja muut saamiset 17 111 3 352 25 700 -23 884 22 279
Velat ja oma pääoma yhteensä 24 337 6 958 20 781 -25 396 26 680
josta velat luottolaitoksille ja asiakkaille 24 007 4 979 12 313 -23 884 17 416

KONSERNIN TULOS SEGMENTEITTÄIN 1.1.2012-21.12.2012

Milj. € Henkilö- ja yritysasiakkaat Corporates & Institutions Muut Eliminoinnit Konserni
Tuotot yhteensä 455,6 95,6 86,2 0,0 637,5
Kulut yhteensä -341,2 -33,2 -42,2 0,0 -416,7
Arvonalentumistappiot luotoista ja muista saamisista -48,3 -16,1 0,5 0,0 -63,9
Voitto ennen veroja 66,1 46,3 44,5 0,0 156,8

KONSERNIN VARAT JA VELAT SEGMENTEITTÄIN 31.12.2012

Milj. € Henkilö- ja yritysasiakkaat Corporates & Institutions Muut Eliminoinnit Konserni
Varat yhteensä 25 456 9 530 14 702 -17 875 31 813
josta lainat ja muut saamiset 19 385 7 306 16 383 -17 402 25 672
Velat ja oma pääoma yhteensä 25 456 9 530 14 702 -17 875 31 813
josta velat luottolaitoksille ja asiakkaille 25 401 5 750 5 122 -17 405 18 868

IFRS 8 mukaisesti Danske Bank Oyj -konsernin tulee ilmoittaa, jos tuotot liiketoimista yhden yksittäisen ulkoisen asiakkaan kanssa ovat vähintään 10 prosenttia konsernin tuotoista. Danske Bank Oyj -konsernilla ei ole tällaisia asiakkaita.

DANSKE BANK OYJ -KONSERNIN AVAINLUVUT

1-12/2013 1-12/2012
Tuotot yhteensä Milj. e 622 637
Kulut yhteensä Milj. e 425 417
Arvonalentumistappiot luotoista ja muista saamisista 1) Milj. e -3 64
Voitto ennen veroja Milj. e 200 157
Kulu-tuotto -suhde % 68,3 65,4
Tase kauden päättyessä Milj. e 26 680 31 813
Oma pääoma kauden päättyessä Milj. e 2 383 2 379
Oman pääoman tuotto 2) % 6,1 5,0
Vakavaraisuus % 17,2 15,8
Henkilöstön määrä (FTE) kauden lopussa 1 776 2 252
Koko pääoman tuotto % 0,5 0,4
Omavaraisuusaste % 8,9 7,5
1) Arvonalentumistappiot luotoista ja muista saamisista sisältävät arvonalentumistappiot,
    niiden peruutukset, toteutuneet luottotappiot ja luottotappioiden palautukset.
   (-) tappioiden nettomäärä positiivinen.
2) Taseen erää pääomalainat ei ole luettu mukaan omaan pääomaan.
TUNNUSLUKUJEN LASKENNASSA KÄYTETYT KAAVAT
Kulu- tuotto -suhde, %:
Henkilöstökulut + liiketoiminnan muut kulut x 100
.................................................
Korkokate + arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot +
palkkiotuotot, netto + sijoitustoiminnan nettotuotot + liiketoiminnan muut tuotot
Oman pääoman tuotto, %:
Voitto ennen veroja - verot x 100
.................................................
Oma pääoma (vuoden alun ja lopun keskiarvo) + määräysvallattomien omistajien osuus
(vuoden alun ja lopun keskiarvo)
Kokonaispääoman tuotto, % :
Voitto ennen veroja - verot x 100
................................................
Taseen loppusumma (vuoden alun ja lopun keskiarvo)
Omavaraisuusaste, % :
Oma pääoma + määräysvallattomien omistajien osuus x 100
................................................
Taseen loppusumma

MUUT LIITETIEDOT

LAATIMISPERIAATTEET

Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34 -standardin mukaisesti. Tilinpäätöstiedotteen laadinnassa on sovellettu samoja laatimisperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessä 2013.

Liitetietojen luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.

1.KORKOKATE

Milj. € 2013 2012
Korkotuotot
Saamisista luottolaitoksilta 23,3 67,5
Saamisista yleisöltä ja julkisyhteisöiltä 417,6 537,6
Saamistodistuksista 17,1 4,2
Johdannaissopimuksista 58,2 48,8
Muut korkotuotot 8,7 7,1
Yhteensä 524,9 665,2
Korkokulut
Veloista luottolaitoksille -16,2 -68,6
Veloista yleisölle ja julkisyhteisöille -59,3 -91,7
Yleiseen liikkeeseen lasketuista velkakirjoista -120,3 -133,3
Veloista joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla -9,8 -13,0
Muut korkokulut -0,9 -0,5
Yhteensä -206,6 -307,1
Korkokate 318,3 358,1

Korkotuotot sisältävät 8,6 milj. euroa (10,0 milj. euroa) arvoltaan alentuneille lainoille kertynyttä korkotuottoa.

2.ARVONALENTUMISTAPPIOT LUOTOISTA JA MUISTA SAAMISISTA

Milj. € Sopimus-kohtaiset arvonalentu-mistappiot Ryhmä-kohtaiset arvonalentu-mistappiot Palautukset Yhteensä
Saamisista luottolaitoksilta - -
Saamisista asiakkailta
 -arvonalentumiset -84,3 - -84,3
 -luottotappiot -105,3 38,6 -66,7
-peruutukset 140,5 13,6 154,1
Konserniosakkeista ja -osuuksista - -
Takauksista ja muista taseen ulkopuolisita eristä
 -arvonalentumiset -1,2 -1,2
 -luottotappiot 0,0
-peruutukset 0,8 0,8
Yhteensä 1-12/2013 -49,6 13,6 38,6 2,7

Milj. € Sopimus-kohtaiset arvonalentu-mistappiot Ryhmä-kohtaiset arvonalentu-mistappiot Palautukset Yhteensä
Saamisista luottolaitoksilta - -
Saamisista asiakkailta
 -arvonalentumiset -92,6 -19,6 -112,2
 -luottotappiot -42,2 18,5 -23,6
-peruutukset 92,7 92,7
Konserniosakkeista ja -osuuksista -20,3 -20,3
Takauksista ja muista taseen ulkopuolisita eristä
 -arvonalentumiset -1,1 -1,1
 -luottotappiot -
-peruutukset 0,7 0,7
Yhteensä 1-12/2012 -63,6 -18,9 18,5 -63,9

3.TASEEN LUOKITTELU JA MATURITEETTIJAKAUMA

Käypään
Milj. € arvoon
Jaksotettuun tulosvai- Suojaavat
hankinta- kutteisesti johdan-
VARAT menoon kirjattavat naiset Yhteensä
Käteiset varat  ja keskuspankkitalletukset 1 599,2 1 599,2
Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä 19 374,6 19 374,6
Saamiset luottolaitoksilta 2 904,0 2 904,0
Kaupankäyntivarat
   Saamistodistukset 835,6 835,6
   Osakkeet ja osuudet 59,0 59,0
   Johdannaissopimukset 1 161,9 531,6 1 693,5
Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä 8,0 8,0
Aineettomat hyödykkeet 3,6 3,6
Aineelliset hyödykkeet 13,2 13,2
Muut taseen vastaavaa puolen erät 189,3 189,3
Yhteensä 31.12.2013 24 083,9 2 064,5 531,6 26 679,9

Käypään
Milj. € arvoon
Jaksotettuun tulosvai- Suojaavat
hankinta- kutteisesti johdan-
VARAT menoon kirjattavat naiset Yhteensä
Käteiset varat  ja keskuspankkitalletukset 3 034,9 3 034,9
Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä 20 844,6 20 844,6
Saamiset luottolaitoksilta 4 827,4 4 827,4
Kaupankäyntivarat
   Saamistodistukset 299,6 299,6
   Osakkeet ja osuudet 57,5 57,5
   Johdannaissopimukset 1 673,6 750,4 2 423,9
Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä 12,7 12,7
Aineettomat hyödykkeet 2,7 2,7
Aineelliset hyödykkeet 19,3 19,3
Muut taseen vastaavaa puolen erät 290,1 290,1
Yhteensä 31.12.2012 29 019,0 2 043,4 750,4 31 812,8

Käypään
Milj. € arvoon
Jaksotettuun tulosvai- Suojaavat
hankinta- kutteisesti johdan-
VELAT menoon kirjattavat naiset Yhteensä
Velat luottolaitoksille ja keskuspankeille 1 317,6 1 317,6
Velat asiakkaille 16 098,3 16 098,3
Liikkeeseen lasketut velkakirjat
  Joukkovelkakirjalainat 4 415,3 4 415,3
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat
  Sijoitustodistukset 307,7 307,7
Johdannaissopimukset ja muut kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat 1 417,6 126,8 1 544,5
Velat, joilla huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla 254,6 254,6
Muut velat 358,4 358,4
Yhteensä 31.12.2013 22 444,2 1 725,4 126,8 24 296,4

Käypään
Milj. € arvoon
Jaksotettuun tulosvai- Suojaavat
hankinta- kutteisesti johdan-
VELAT menoon kirjattavat naiset Yhteensä
Velat luottolaitoksille ja keskuspankeille 2 404,8 2 404,8
Velat asiakkaille 16 462,9 16 462,9
Liikkeeseen lasketut velkakirjat
  Joukkovelkakirjalainat 6 288,2 6 288,2
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat
  Sijoitustodistukset 1 231,6 1 231,6
Johdannaissopimukset ja muut kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat 2 003,0 200,2 2 203,1
Velat, joilla huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla 356,8 356,8
Muut velat 486,6 486,6
Yhteensä 31.12.2012 25 999,3 3 234,6 200,2 29 434,0

TASEEN MATURITEETTIJAKAUMA

2013
Milj. €
Varat Yhteensä <  1 vuosi > 1 vuosi
Käteiset varat 1 599,2 1 599,2 -
Saamiset luottolaitoksilta 2 904,0 2 871,6 32,5
Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä 19 374,6 2 666,7 16 707,9
Kaupankäyntivarat 2 588,1 899,0 1 689,1
Osakkeet ja Osuudet omistusyhteysyrityksissä 8,0 - 8,0
Aineettomat hyödykkeet 3,6 - 3,6
Aineelliset hyödykkeet 13,2 - 13,2
Muut taseen vastaavaa puolen erät 189,4 189,4 -
Yhteensä 26 680,0 8 225,8 18 454,2

Velat Yhteensä <  1 vuosi > 1 vuosi
Velat luottolaitoksille 1 317,6 1 227,5 90,1
Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 16 098,3 16 005,7 92,6
Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 4 723,1 430,2 4 292,9
Johdannaissopimukset ja muut kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat 1 544,5 360,7 1 183,8
Muut taseen vastattavaa puolen erät 358,5 358,5 -
Velat joilla huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla 254,6 254,6 -
Oma pääoma 2 383,5 - 2 383,5
Yhteensä 26 680,0 18 637,1 8 042,9

2012
Milj. €
Varat Yhteensä <  1 vuosi > 1 vuosi
Käteiset varat 3 034,9 3 034,9 -
Saamiset luottolaitoksilta 4 827,3 4 783,3 44,0
Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä 20 844,6 3 908,1 16 936,5
Kaupankäyntivarat 2 781,0 694,0 2 087,0
Osakkeet ja Osuudet omistusyhteysyrityksissä 12,7 - 12,7
Aineettomat hyödykkeet 2,7 - 2,7
Aineelliset hyödykkeet 19,3 - 19,3
Muut taseen vastaavaa puolen erät 290,1 290,1 -
Yhteensä 31 812,8 12 710,6 19 102,2

Velat Yhteensä <  1 vuosi > 1 vuosi
Velat luottolaitoksille 2 404,8 2 314,8 90,0
Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 16 462,9 16 335,9 127,0
Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 7 519,8 1 990,1 5 529,7
Johdannaissopimukset ja muut kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat 2 203,1 521,0 1 682,2
Muut taseen vastattavaa puolen erät 486,6 486,6 -
Velat joilla huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla 356,8 123,6 233,2
Oma pääoma 2 378,8 - 2 378,8
Yhteensä 31 812,8 21 771,9 10 040,9

Erääntyneiden rahoitusvarojen ikäjakauma
Milj. € 2013 2012
Erääntyneet saamiset 30-90 päivää 80,8 139,4
Järjestämättömät saamiset 90-180 päivää 41,6 31,4
Järjestämättömät saamiset vähintään 180 päivää 130,7 137,8
Järjestämättömät saamiset konkurssiyrityksiltä ja takaussaamiset 17,6 11,4

Määräaikaistalletukset ja vaadittaessa maksettavat talletukst sisältyvät velkoihin yleisölle ja julkisyhtei-
söille. Määräaikaistalletukset on esitetty sopimuksen mukaisessa, jäljellä olevassa maturiteettiluokassa.
Vaadittaessa maksettavilla talletuksilla on lyhyt sopimuksen mukainen maturiteetti, mutta ne luokitellaan
pysyvämmäksi rahoituslähteeksi, jonka odotettu maturiteetti on yli vuoden.
Johdannaisten maturiteettijakauma löytyy tilinpäätöksen IFRS liitetiedosta 16.

4.LAINAT JA MUUT SAAMISET

Milj. € 2013 2012
Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä
Tuotteittain
Asuntoluotot 10 963,5 11 716,0
Muut henkilöasiakasluotot 1 245,7 1 216,8
Kortti- ja kulutusluotot 1 126,1 1 421,1
Rahoitusleasing -saamiset 584,9 540,4
Muut yritysluotot 5 736,7 6 303,7
Arvonalentumistappiot -282,3 -353,5
Yhteensä 19 374,6 20 844,6
Saamiset luottolaitoksilta
    Talletukset 995,3 1 525,6
    Reposopimukset 1 742,6 3 053,0
    Muut saamiset 166,0 248,7
   Arvonalentumistappiot - -
Yhteensä 2 904,0 4 827,4
Lainat ja muut saamiset yhteensä 22 278,6 25 672,0

5.RAHOITUSINSTRUMENTIT

Milj. € 2013 2012
Varat Velat Varat Velat
Kaupankäyntivarat/ -velat 894,6 - 357,1 -
Johdannaissopimukset (liite 6) 1 693,5 1 544,5 2 423,9 2 203,1
Käypään arvoon kirjattavat saamistodistukset - 307,7 - 1 231,6
Rahoitusinstrumentit yhteensä 2 588,1 1 852,2 2 781,0 3 434,7

Kaupankäyntivarojen erittely löytyy tilinpäätöksen IFRS liitetiedosta 16.

6.JOHDANNAISSOPIMUKSET

2013
Milj. € Sopimus/ Käypä arvo
nimellis- Saamiset Velat
arvo
Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät
johdannaissopimukset
Korkojohdannaiset
OTC-johdannaiset 56 360,4 547,3 824,7
Pörssijohdannaiset 3 903,2 2,7 2,6
Valuuttajohdannaiset
OTC-johdannaiset 36 020,7 496,0 486,1
Osakejohdannaiset
OTC-johdannaiset 464,0 7,4 7,4
Muut johdannaiset
OTC-johdannaiset 640,9 92,3 27,9
Pörssijohdannaiset 427,7 16,3 68,9
Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät johdannaissopimukset yhteensä 1 162,0 1 417,7
Suojaavat johdannaiset
Käypää arvoa suojaavat
Korkojohdannaiset 7 277,3 531,6 126,8
Suojaavat johdannaiset yhteensä 531,6 126,8
Johdannaissopimukset yhteensä 1 693,6 1 544,5
Konserniyritysten kanssa tehdyt sopimukset 59 543,1 905,1 956,6

2012
Milj. € Sopimus/ nimellis-arvo Saamiset Velat
Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät
johdannaissopimukset
Korkojohdannaiset
OTC-johdannaiset 64 547,9 806,1 1 152,7
Pörssijohdannaiset 1 231,8 2,7 1,9
Valuuttajohdannaiset
OTC-johdannaiset 37 895,5 779,8 770,7
Osakejohdannaiset
OTC-johdannaiset 1 258,0 8,6 8,9
Muut johdannaiset
OTC-johdannaiset 541,7 59,6 22,9
Pörssijohdannaiset 418,1 16,7 45,9
Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät johdannaissopimukset yhteensä 1 673,5 2 003,0
Suojaavat johdannaiset
Käypää arvoa suojaavat
Korkojohdannaiset 8 234,7 750,4 200,1
Suojaavat johdannaiset yhteensä 750,4 200,1
Johdannaissopimukset yhteensä 2 423,9 2 203,1
Konserniyritysten kanssa tehdyt sopimukset 62 366,4 1 126,5 1 030,6

Milj. € Positiivinen käypä arvo
Johdannaiset 12/2013 12/2012
Johdannaisten käypä arvo 1 693,5 2 423,9
Netotus kirjanpidon säännösten mukaan 0,0 0,0
Kirjanpitoarvo 1 693,5 2 423,9
Netotus vakavaraisuussäännösten mukaan 1 024,3 1 541,5
Johdannaiset netotuksen jälkeen (vakavaraisuussäännösten mukaan) 669,2 882,4

7.VELAT LUOTTOLAITOKSILLE JA YLEISÖLLE

Milj. € 2013 2012
Velat luottolaitoksille ja keskuspankeille
Velat keskuspankeille 0,2 0,3
Talletukset luottolaitoksilta 879,2 1 898,2
Muut velat luottolaitoksille 438,2 506,2
Yhteensä 1 317,6 2 404,8
Velat yleisölle ja julkisyhteisölle
Talletukset
Käyttötilit 2 659,3 2 805,7
Säästötilit 2 970,1 2 827,7
Maksuliiketilit 8 892,1 7 586,8
Markkinarahatalletukset 225,5 182,6
Muut määräaikaan sidotut talletukset 1 351,3 3 060,1
Yhteensä 16 098,3 16 462,9
Velat luottolaitoksille ja yleisölle yhteensä 17 415,9 18 867,7

8.LIIKKEESEEN LASKETUT VELKAKIRJAT

Milj. € 2013 2012
Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat
Sijoitustodistukset 307,7 1 231,6
Joukkovelkakirjalainat *) 4 415,3 6 288,2
josta ulkomaanrahanmääräisiä 25,7 34,0
Yhteensä 4 723,1 7 519,8
Velat, joilla on huonompi etuoikeus
Pääomalainat 254,6 356,8
Josta ikuisia lainoja 254,6 356,8
Yhteensä 254,6 356,8
Yleiseen liikkeeseenlasketut velkakirjat yhteensä 4 977,7 7 876,6

*)Josta liikkeeseen laskettuja suomalaisia vakuudellisia joukkolainoja 4 miljardia euroa (5 miljardia euroa).

9.EHDOLLISET VELAT JA SITOUMUKSET

Milj. € 2013 2012
Taseen ulkopuoliset sitoumukset
Takaukset ja pantit 1 488,3 1 796,7
Käyttämättömät luottojärjestelyt 3 947,2 4 229,6
Yhteensä 5 435,5 6 026,4

Taseen ulkopuoliset sitoumukset koostuvat pääosin takauksista ja käyttämättömistä luottojärjestelyistä.
Takaukset ovat asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annettuja sitoumuksia, jotka sisältävät
pankki- ja remburssitakaukset. Käyttämättömät luottojärjestelyt ovat peruuttamattomia
sitoumuksia antaa luottoa ja koostuvat myönnetyistä nostamattomista luotoista, käyttämättömien luotto-
ja luotollisten tilien limiiteistä. Sitoumukset esitetään määrään, joka niistä tilinpäätöshetkellä jouduttaisiin
maksamaan. Takauksista kirjataan varaus, jos arvioidaan, että maksu takauksen perusteella on todennäköinen.
Danske Bank Oyj -konsernin yhtiöt ovat osallisina erilaisissa oikeusprosesseissa, joiden
ei kuitenkaan odoteta vaikuttavan merkittävästi yhtiöiden taloudelliseen asemaan.

Vakuudeksi annettu omaisuus ja vakuudelliset velat ja sitoumukset

2013 2012
Vakuudeksi annettu omaisuus Annettu vakuus Velat / sitou-mukset Annettu vakuus Velat / sitou-mukset
Kaupankäyntivarat ja johdannaissopimukset
    Kaupankäyntiarvopaperit 673,5 882,5 375,2 605,8
Lainat ja muut saamiset
    Lainat 6 362,9 4 124,6 6 518,9 5 262,4

Ei-purettavissa olevat vuokrasopimukset 2013 2012
Ei-purettavissa olevien muiden vuokrasopimusten perusteella maksettavat vähimmäisvuokrat
   yhden vuoden kuluessa 23,3 26,3
   yli yhden vuoden ja enintään viiden vuoden kuluttua 61,3 71,2
   yli viiden vuoden kuluttua 5,2 13,4
Yhteensä 89,8 110,9

Ei-purettavissa olevista edelleenvuokraussopimuksista odotettavissa olevien saatavien
vuokrien kokonaismäärä 31.12.2013 oli 7,3 milj. euroa (8,9 milj. euroa).
Vuonna 2013 kuluksi kirjatut edelleen vuokrattujen toimitilojen vuokrat olivat 3,0 milj. euroa (3,4 milj. euroa).

Ei-purettavissa olevat muut leasingsopimukset (huoltoleasing) 2013 2012
Ei-purettavissa olevien muiden leasingsopimusten tulevien leasingmaksujen vähimmäismäärien jakauma:
   yhden vuoden kuluessa 0,0 0,6
   yli yhden vuoden ja enintään viiden vuoden kuluttua - 0,0
   yli viiden vuoden kuluttua - -
Yhteensä 0,0 0,7

10.LÄHIPIIRITIEDOT

LÄHIPIIRILIIKETOIMET KONSERNIYHTIÖIDEN JA MUUN LÄHIPIIRIN KANSSA

2013 Vaikutus- Osakkus- Hallinto- Muut
Milj. € valtayhteisöt yhteisöt henkilöt
Luotot ja muut saamiset 2 652,7 86,3 0,9 86,0
Arvopaperit ja johdannaiset 0,5 11,7 - 0,6
Talletukseet 707,8 0,0 0,0 64,4
Johdannaiset 54,6 - - -
Takaukset ja takuusitoumukset 1,2 - 0,0 -
Käyttämättömät luottojärjestelyt 1,1 6,4 0,2 -
Saadut vakuudet 1 589,5 0,0 0,8 -
Korkotuotot 10,6 0,5 0,0 3,6
Korkokulut 1,5 - 0,0 4,1
Osinkotuotot 1,2
Arvonalentumiskirjaukset 0,0 -
Ostot konserniyhtiöiltä 127,6
Myynnit konserniyhtiöille 7,8

2012 Vaikutus- Osakkus- Hallinto- Muut
Milj. € valtayhteisöt yhteisöt henkilöt
Luotot ja muut saamiset 4 444,5 96,2 0,2 92,4
Arvopaperit ja johdannaiset 117,1 15,2 - 1,0
Talletukseet 1 649,0 0,0 0,2 36,8
Johdannaiset 15,4 - - -
Takaukset ja takuusitoumukset 1,5 - - 5,8
Käyttämättömät luottojärjestelyt 0,7 6,8 0,1 -
Saadut vakuudet 3 007,9 29,3 0,2 -
Korkotuotot 23,7 3,2 0,0 3,7
Korkokulut 19,8 0,9 0,0 0,9
Osinkotuotot 1,5
Arvonalentumiskirjaukset 0,1 -1,3
Ostot konserniyhtiöiltä 95,9
Myynnit konserniyhtiöille 10,3

Danske Bank Oyj:n lähiipiiri muodostuu tilinpäätökseen yhdistellyistä yhtiöistä, osakkuusyhtiöistä, hallintohenkilöistä ja muista lähipiiriin kuuluvista yhtiöistä.
Vaikutusvaltayhteisöihin on luettu emoyhtiö  sivukonttoreineen. Hallintohenkilöihin luetaan hallitus ja toimiva johto mukaan lukien läheiset perheenjäsenet ja yhtiöt, joissa hallintohenkilöillä tai heidän läheisillä
perheenjäsenillään on huomattava vaikutusvalta.  
Muihin lähipiiriin kuuluviin yhteisöihin luetaan sisaryritykset.

Attachments

Danske Bank Oyj - Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2013