Raision Tutkimussäätiö myönsi 196 000 euroa tieteelliseen tutkimukseen


Raisio Oyj       Lehdistötiedote 3.12.2014

RAISION TUTKIMUSSÄÄTIÖ MYÖNSI 196 000 EUROA TIETEELLISEEN TUTKIMUKSEEN

Raisio Oyj:n Tutkimussäätiö myönsi vuodelle 2015 apurahoja yhteensä 196 000 euroa. Apurahan saivat 15 väitöstutkimukseen tähtäävää tutkijaa, jotka työskentelevät Helsingin, Turun, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistoissa, Åbo Akademissa,  Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa ja VTT:ssä.

Vuodesta 2007 lähtien Raisio Oyj:n Tutkimussäätiö on kohdentanut myöntämänsä apurahat väitöskirjatöihin tähtääviin tutkimuksiin. Tavoitteena on ollut tällä tavalla helpottaa nuorten akateemista uraa aloittelevien tutkijoiden pätevöitymistä.

Tohtorikoulutettavien korkeatasoinen tutkimustyö kehittää myös koko elintarvikesektorin osaamispääomaa, mikä omalta osaltaan mahdollistaa uusien innovaatioiden syntymistä.

Tänä vuonna hakemuksia tuli ennätysmäärä, yhteensä 51 kappaletta. Hieman yli puolet apurahoista myönnettiin elintarvikeprosesseja tai elintarvikkeiden analyysimenetelmiä koskeviin tutkimuksiin. Kolmannes apurahoista kohdennettiin eläinten rehu- ja ravitsemustutkimuksiin ja kymmenen prosenttia kuitujen bioprosessointia koskevaan tutkimukseen.

Kuusi apurahan saajista sai Raision Tutkimussäätiön apurahan ensimmäistä kertaa ja yhdeksän toisen kerran tai useammin. Säätiön toimintaperiaatteena on tukea yksittäistä apurahan saajaa enintään neljän vuoden ajan, mikä mahdollistaa tohtorikoulutettavan keskittymisen väitöskirjatyöhön.

Seuraavan kerran Tutkimussäätiön apurahat julistetaan haettaviksi lokakuussa 2015.

RAISIO OYJ:N TUTKIMUSSÄÄTIÖ

Ilmo Aronen, Raisio Oyj:n Tutkimussäätiön asiamies, tutkimus- ja kehitysjohtaja, p. 050 511 0081

 

 

 

Raisio-konserni lyhyesti

Raisio Oyj on kansainvälinen, kasvipohjaisen ravinnon erityisosaaja. Raision toiminta on jaettu kahteen yksikköön: Brändeihin ja Raisioagroon. Konsernin päämarkkina-alueet ovat Suomi, Iso-Britannia, Tšekki, Venäjä, Ukraina, Puola, Viro ja Ruotsi. Raision osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli 558 miljoonaa euroa ja liiketulos 39 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa työskentelee noin 1 900 henkilöä. Raision tunnetuimmat brändit ovat Benecol, Honey Monster, Elovena, Sunnuntai, Nordic, Poppets ja Benemilk.