Nurminen Logistics päivittää vuoden 2015 näkymiään


Nurminen Logistics Oyj
Pörssitiedote 5.5.2015 klo 15.30

Nurminen Logistics arvioi liikevaihtonsa, operatiivisen liiketuloksensa ja
osakekohtaisen tuloksensa laskevan vuoden 2014 tasosta. Suunnitelluilla
vaunukaupoilla on toteutuessaan oleellinen positiivinen vaikutus operatiiviseen
liiketulokseen. Operatiivisen liiketuloksen ennustettavuuteen sisältyy
merkittävää epävarmuutta johtuen ruplan kurssin alkuvuoden kehityksestä ja
loppuvuoden näkymistä.

Aikaisemmassa ennusteessaan (toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2014
12.3.2015) yhtiö arvioi liikevaihtonsa, operatiivisen liiketuloksensa ja
osakekohtaisen tuloksensa paranevan vuonna 2015 vuoteen 2014 verrattuna.

Pitkällä aikavälillä yhtiön tavoitteena on kasvaa nopeammin kuin markkinat,
vuosittain keskimäärin yli 15 %. Yli 50 % liikevaihdosta syntyy jatkossa Venäjän
ja sen lähialueiden kasvumarkkinoilla. Yhtiön pitkän aikavälin tavoitteena on
parantaa kannattavuuttaan ja saavuttaa 10 prosentin liikevoittotaso sekä 20
prosentin oman pääoman tuotto.

Nurminen Logistics julkistaa tammi-maaliskuun osavuosikatsauksensa 7.5.2015.

Nurminen Logistics Oyj

Olli Pohjanvirta
toimitusjohtaja
Lisätietoja: Olli Pohjanvirta, toimitusjohtaja, p. 010 545 2431.

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava
pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita rautatiekuljetuksia,
projektikuljetuspalveluita, erikoiskuljetuksia sekä huolinta- ja
tavarankäsittelypalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä
Venäjällä ja sen lähialueilla.