Nurminen Logistics järjestää maksuttoman osakeannin yhtiölle itselleen


Nurminen Logistics Oyj
Pörssitiedote 8.7.2015 klo 14.00

Yhtiön osakkeenomistajat ovat 7.4.2015 valtuuttaneet hallituksen päättämään
osakeannista ja/tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuihin osakkeisiin
oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta siten, että hallitus voi yhdellä
tai useammalla päätöksellä antaa tai luovuttaa osakkeita ja/tai erityisiä
oikeuksia määrän, joka vastaa enintään 20.000.000 uutta osaketta siten, että
sanottuja osakkeita ja/tai erityisiä oikeuksia voitaisiin käyttää muun muassa
yritys- ja liiketoimintakauppojen tai muiden liiketoiminnan järjestelyiden ja
investointien rahoittamiseen, omistusrakenteen laajentamiseen, hallituksen
palkkioiden maksamiseen ja/tai henkilöstön kannustamiseen tai sitouttamiseen.

Hallitus on 8.7.2015 päättänyt edellä mainitun valtuutuksen nojalla
maksuttomasta 100.000 uuden osakkeen suunnatusta annista yhtiölle itselleen.
Osakeannissa yhtiölle annettavat osakkeet tullaan käyttämään hallituksen
palkkioiden maksamiseen ja/tai henkilöstön kannustamiseen tai sitouttamiseen ja
näin ollen osakkeiden suunnatulla antamisella on yhtiön kannalta erityisen
painava taloudellinen syy.

Nurminen Logistics Oyj

Olli Pohjanvirta
toimitusjohtaja

Lisätietoja: Olli Pohjanvirta, toimitusjohtaja, p. 010 545 2431.

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

www.nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava
pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita rautatiekuljetuksia,
projektikuljetuspalveluita, erikoiskuljetuksia sekä huolinta- ja
tavarankäsittelypalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä
Venäjällä ja sen lähialueilla.

Attachments

07081745.pdf