Muutoksia Nurminen Logisticsin hallituksessa ja johtoryhmässä


Nurminen Logistics
Oyj
Pörssitiedote 7.9.2015 klo 14.00

Nurminen Logistics Oyj:n hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Olli
Pohjanvirta. Pohjanvirta on toiminut aiemmin yrityksen toimitusjohtajana ja
hallituksen puheenjohtajana. Edellinen hallituksen puheenjohtaja Tero Kivisaari
jatkaa yhtiön hallituksen jäsenenä.

Nurminen Logistics Oyj:n talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on valittu
Markku Puolanne (42). Ennen nimitystä Puolanne toimi Nurminen Logisticsin Group
Financial Controllerina. Aiemmin hän on toiminut muun muassa SRV Yhtiöt Oyj:ssä
Pietarin-yhtiön talousjohtajana ja Group Financial Controllerina vastuualueenaan
Venäjä ja Baltian maat ja Mesvac Oy:llä Business Controllerina.

Michael Karjagin (47) on valittu johtoryhmän jäseneksi vastuualueenaan
huolintapalvelut. Karjagin on toiminut yrityksessä Huolintapalvelut
-liiketoimintayksikön vetäjänä ja myynnin johtotehtävissä viimeisimmän 3 vuoden
ajan.

Risto Holopainen (51) on valittu johtoryhmän jäseneksi vastuualueenaan
terminaali- ja lisäarvopalvelut. Holopainen on työskennellyt Nurminen
Logisticsilla eri tehtävissä vuodesta 2002. Nykyisessä tehtävässään Terminaali-
ja lisäarvopalvelut -liiketoimintayksikön vetäjänä hän on toiminut vuodesta
2013.

Maija Dietrich (37) on valittu Rautatielogistiikka-liiketoimintayksikön
vetäjäksi. Aiemmin Dietrich toimi Nurminen Logisticsin henkilöstö- ja
kehitysjohtajana. Dietrich jatkaa johtoryhmän jäsenenä. VP Hannu Vuorinen jatkaa
johtoryhmässä vastuualueenaan erikoiskuljetukset ja projektipalvelut.

– Uusilla johtoryhmän jäsenillä on pitkä ja monipuolinen kokemus logistiikka
-alalta. Olen iloinen siitä, että uudet johtoryhmän jäsenet löytyivät yrityksen
sisältä ja heillä on vahvoja näyttöjä liiketoiminnan johtamisesta ja
kehittämisestä, toteaa Nurminen Logisticsin toimitusjohtaja Marko Tuunainen.

Muutosten yhteydessä Nurminen Logisticsin johtoryhmän jäsenmäärä kasvaa
nykyisestä kolmesta jäsenestä kuuteen. Nurminen Logisticsin johtoryhmään
kuuluvat 7.9.2015 alkaen seuraavat henkilöt:

Marko Tuunainen, toimitusjohtaja
Markku Puolanne, talousjohtaja
Hannu Vuorinen, Vice President, Erikoiskuljetukset ja projektipalvelut
Maija Dietrich, Vice President, Rautatielogistiikka
Michael Karjagin, Vice President, Huolinta
Risto Holopainen, Vice President, Terminaali- ja lisäarvopalvelut

Nurminen Logistics Oyj

Marko Tuunainen
toimitusjohtaja

Lisätietoja: Marko Tuunainen, toimitusjohtaja, p. 010 545 7011.

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava
pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita rautatiekuljetuksia,
projektikuljetuspalveluita, erikoiskuljetuksia sekä huolinta- ja
tavarankäsittelypalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä
Venäjällä ja sen lähialueilla.