Suomalainen Benecol-innovaatio kasvoi maailmanlaajuiseksi kuluttajabrändiksi


Raisio Oyj            Lehdistötiedote 16.11.2015

SUOMALAINEN BENECOL-INNOVAATIO KASVOI MAAILMANLAAJUISEKSI KULUTTAJABRÄNDIKSI

Maailman kymmenen merkittävimmän elintarvikeinnovaation joukkoon valittu Benecol® täyttää tänään kaksikymmentä vuotta. Miljoonat ihmiset lähes kolmessakymmenessä maassa käyttävät Benecol-tuotteita päivittäin. Raision kehittämä Benecol on yksi kirkkaimmista suomalaisista kuluttajabrändeistä maailmalla.

– Benecol loi kaksikymmentä vuotta sitten kolesterolia alentavien terveysvaikutteisten elintarvikkeiden markkinan, jonka arvo on Euromonitorin mukaan jo noin 2,5 miljardia euroa vuodessa. Voimme olla ylpeitä suomalaisesta menestystarinasta, sillä Benecolia nautitaan jo yli 400 miljoonaa päivittäisannosta vuosittain ympäri maailmaa, myyntijohtaja Olavi Erkinjuntti Raision Benecol-yksiköstä kertoo.

Trendit tukevat kasvua

Isot trendit siivittävät Benecolin kasvua. Jopa yli puolella aikuisista on kohonnut veren kolesteroliarvo. Samalla kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia terveyden edistämisestä ja ottavat enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Osana terveellistä ruokavaliota Benecol vastaa trendeihin hyvin.

Eniten Benecol-tuotteiden käyttäjiä on Isossa-Britanniassa, jossa brändin eteen on tehty määrätietoista työtä jo pitkään. Benecol on pitänyt asemansa kolesterolia alentavien tehojuomien markkinajohtajana jo vuosien ajan.

Monet trendit, kuten lisääntyvä välipalasyöminen, leviävät yleensä muualle Eurooppaan Isosta-Britanniasta. Siksi Raisio kuuntelee kuluttajia tarkasti ja haluaa olla suunnannäyttäjä kolesterolia alentavissa elintarvikkeissa tulevaisuudessakin.

Suomalaisuus kiinnostaa

Raisio pyrkii jatkuvasti tuomaan Benecol-tuotteita uusille markkinoille lisenssipartneriensa kanssa. Viimeisimmät lanseeraukset on tehty Kiinassa, Etelä-Koreassa ja Brasiliassa.

– Raisio on ollut ensimmäisenä luomassa kolesterolia alentavien terveysvaikutteisten elintarvikkeiden kategoriaa Aasiassa. Siellä Benecol-tuotteita valmistavat ja markkinoivat lisenssipartnerimme, jotka osaavat soveltaa Benecol-brändiä paikallisiin oloihin. Esimerkiksi erilaiset Benecol-juomajauheet ja ravintolisät kiinnostavat aasialaisia kuluttajia, Erkinjuntti sanoo.

Pääsy uusille markkinoille on aina pitkäjänteistä työtä. Esimerkiksi työtä Korean markkinoille pääsemiseksi tehtiin vuosia ennen kuin ensimmäiset tuotteet olivat kaupoissa. Yhteistyötä tehdään aina myös paikallisten viranomaisten kanssa eri maiden omat lupakäytännöt huomioiden.

– Aasialaisia kiinnostaa Benecolin tehokkuuden lisäksi suomalaisuus. Suomen lippukin on päässyt koristamaan pakkauksia muun muassa Koreassa, Kiinassa ja Thaimaassa, Erkinjuntti kertoo.

RAISIO OYJ
Heidi Hirvonen
viestintä- ja IR-päällikkö
p. 050 567 3060

Lisätietoja:
Johtaja Mikko Laavainen, Benecol-liiketoiminta, p. 040 576 8348
Myyntijohtaja Olavi Erkinjuntti, Benecol-liiketoiminta, p. 040 737 5226

Kuvia Benecol-tuotteista: http://raisio.mediabank.fi/

Benecol 20 v