TOKMANNI LISTAUTUU NASDAQ HELSINKIIN


Helsinki, 29.4.2016 – Kaupankäynti Tokmanni Group Oyj:n (kaupankäyntitunnus: TOKMAN) osakkeilla alkoi tänään Nasdaq Helsingin prelistalla. Tokmanni kuuluu markkina-arvoltaan keskisuuriin yhtiöihin (mid cap) ja toimialaluokkaan Kulutuspalvelut. Yhtiön osake siirtyy Nasdaq Helsingin pörssilistalle arviolta 3.5.2016.

Tokmanni on Suomen suurin halpakauppa myymälöiden määrällä ja liikevaihdolla mitattuna. Vuonna 2015 Tokmannin liikevaihto oli 755 miljoonaa euroa ja sillä oli keskimäärin noin 3 200 työntekijää. Tokmanni on Suomen ainoa valtakunnallinen halpakauppa, ja sillä oli eri puolilla Suomea 156 myymälää 31.12.2015. Tokmannin pääkonttori sijaitsee Mäntsälässä. Lisätietoja: www.tokmanni.fi.

”Tokmanni siirtyy nyt listautuessaan seuraavaan kehitysvaiheeseensa ja meillä on mahdollisuus parantaa kilpailukykyämme ja tarjota asiakkaillemme entistä vahvempi arvolupaus. Haluamme kiittää kaikkia uusia osakkeenomistajiamme, jotka ovat tämän mahdollistaneet”, toteaa toimitusjohtaja Heikki Väänänen.

Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman toivottaa Tokmannin lämpimästi tervetulleeksi Helsingin pörssiin. ”On hienoa nähdä kasvava kaupan alan yhtiö pörssilistallamme. Haluamme olla Tokmannin tukena sen kasvaessa ja tarjota sille listautumisen tuomaa tunnettuutta sijoittajien parissa”, hän sanoo.

Nasdaqin pohjoismaisten pörssien listautumisista vastaava johtaja Adam Kostyál kommentoi: “Olemme hyvin tyytyväisiä Nasdaqin pohjoismaisten markkinoiden* listautumiskehitykseen: Tokmannin listautuminen on Pohjoismaiden 22:nen tänä vuonna, kun First Northista pörssilistalle siirtyneet lasketaan mukaan.”

*Pörssilista ja First North -markkinapaikka: Nasdaq Copenhagen, Nasdaq Helsinki, Nasdaq Iceland ja Nasdaq Stockholm.


Nasdaq-konserni

Nasdaq (Nasdaq: NDAQ) on johtava kaupankäynti-, selvitys-, pörssiteknologia-, arvopapereiden listaus-, markkinainformaatio- ja listayhtiöpalveluiden tarjoaja kuudella mantereella. Nasdaqin monipuolinen tuotevalikoima mahdollistaa asiakkaiden luotettavan liiketoimintavision suunnittelun, optimoinnin ja toteutuksen. Nasdaq toteuttaa tämän vahvalla teknologiaosaamisellaan, jonka avulla yhtiöiden toimintaan voidaan tuoda läpinäkyvyyttä ja pääomamarkkinoilla toimimiseen tarvittavaa tietoa. Maailman ensimmäisen elektronisen pörssimarkkinan kehittäjän teknologiaa käytetään yli 70 pörssin toiminnassa 50 eri maassa, ja joka kymmenes pörssikauppa maailmassa toteutetaan Nasdaqin teknologialla. Nasdaqiin kuuluviin pörsseihin on listautunut 3 700 yhtiötä, joiden yhteenlaskettu markkina-arvo on noin 9,3 biljoonaa dollaria. Nasdaqilla on yli 17 000 yritysasiakasta. Lisätietoa Nasdaqista löytyy osoitteesta nasdaq.com/ambition tai business.nasdaq.com.

Nasdaq Copenhagen, Nasdaq Helsinki, Nasdaq Iceland, Nasdaq Riga, Nasdaq Stockholm, Nasdaq Tallin, Nasdaq Vilnius, Nasdaq Clearing ja Nasdaq Broker Services ovat tuotemerkkejä vastaaville säänneltyjä markkinoita edustaville yhtiöille, joita ovat Nasdaq Copenhagen A/S, Nasdaq Helsinki Oy, Nasdaq Iceland Hf., Nasdaq Riga AS, Nasdaq Stockholm AB, Nasdaq Tallinn AS, AB Nasdaq Vilnius, Nasdaq Clearing AB ja Nasdaq Broker Services AB.  Nasdaq Baltic edustaa Nasdaqin yhteistä tarjontaa Tallinnassa, Riiassa ja Vilnassa.
 

Cautionary Note Regarding Forward-Looking Statements

The matters described herein contain forward-looking statements that are made under the Safe Harbor provisions of the Private Securities Litigation Reform Act of 1995. These statements include, but are not limited to, statements about Nasdaq and its products and offerings. We caution that these statements are not guarantees of future performance. Actual results may differ materially from those expressed or implied in the forward-looking statements. Forward-looking statements involve a number of risks, uncertainties or other factors beyond Nasdaq's control. These factors include, but are not limited to factors detailed in Nasdaq's annual report on Form 10-K, and periodic reports filed with the U.S. Securities and Exchange Commission. We undertake no obligation to release any revisions to any forward-looking statements.

Lisätietoja:

+        Heli-Kirsti Airisniemi
+        358 (0) 9 6166 7941
+        heli-kirsti.airisniemi@nasdaq.com