Nesteen uusi liikenneasema Hollolan Hopeakallion kehittyvälle yritysalueelle


Neste Oyj
Uutinen
25.4.2017

Nesteen uusi liikenneasema Hollolan Hopeakallion kehittyvälle yritysalueelle

Neste ja Hollolan Matkakeidas avaavat yhteistyössä uuden liikenneaseman Hollolan Hopeakallioon. Rakennustyöt alkavat tulevana syksynä, ja polttonesteiden jakelu kevyelle ja raskaalle kalustolle avataan syksyn 2017 aikana. Sisäkaupan palveluiden on määrä avautua keväällä 2018.

"Haluamme tarjota asiakkaille täyden palvelun aseman, jolle on helppo tulla olemaan ja pitämään taukoa tien päältä. Polttoaineiden lisäksi Neste Hollolan Matkakeitaalta löytyy noutopöytä, à la carte -annoksia, Kotipizza ja Hesburger, monipuolinen K-ruokakauppa, autopesu sekä erilaisia palveluita ammattiautoilijoille. Noin 2 000 neliötämme ja rakennuksen erottuva arkkitehtuuri takaavat viihtyisän tunnelman", kertovat yrittäjäkauppiaat Aarto ja Satu Rajakko.

"Hollolan kunta kehittyy jatkuvasti, ja viime vuosina olemme panostaneet erityisen runsaasti Hopeakallioon. Olemme erittäin tyytyväisiä, että Neste käynnistää täällä liikenneaseman, ja iloisia että asemaa lähtevät luotsaamaan innokkaat ja motivoituneet kauppiaat. Neste Hollolan Matkakeidas avaa uuden yritysalueen ja houkuttelee varmasti lisää yrityksiä toimimaan Hopeakalliossa", iloitsee Hollolan kunnan yrityskoordinaattori Harri Numminen.

Liikenneaseman palvelujen lisäksi asemalle tulevat Nesteen automaattiasema ja raskaan liikenteen Neste Truck+ -asema.

"Neste Hollolan Matkakeidas sijaitsee Hollolan keskustan vaikutusalueella ja vilkkaan Hämeenlinnantien varrella. Uusi Lahden eteläinen kehätie tulee edelleen kasvattamaan alueen vetovoimaa. Sijainti on ihanteellinen sekä paikallisille että tien päällä liikkuville autoilijoille ja raskaan liikenteen ammattikuljettajille. Uusi asema palvelee asiakkaita monipuolisesti, ja yhdessä Nesteen korkealaatuisten polttoaineiden kanssa muodostaa erinomaisen palvelukokonaisuuden. Toivotamme yrittäjille paljon onnea", toteaa Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen Suomen johtaja Sam Holmberg.

Lisätietoja: Sam Holmberg, johtaja, Marketing & Services Suomi, Neste, puh. 050 458 4078; Aarto ja Satu Rajakko, Kauppiaat, Hollolan Matkakeidas Oy, puh. 040 731 0935

Lue lisää:
Neste-asemat - Maailman suurin suomalainen asemaverkosto
Hollolan Hopeakallio

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lue lisää: neste.com