Fortumin Järvenpään voimalaitokselle tunnustus kestävästä kehityksestä


PAIKALLISTIEDOTE ETELÄ-SUOMEN MEDIOILLE 19.5.2017

Järvenpään kaupungin vuosittainen Järkevä-palkinto on myönnetty Fortumin Järvenpään voimalaitokselle tunnustuksena kestävän kehityksen mukaisten toimintatapojen edistämisestä.

Fortumin Järvenpään CHP-laitoksella (Combined Heat and Power) käytetään kaukolämmön ja sähkön tuotantoon biopolttoaineita kuten puuhaketta ja hevosenlantaa. Polttoaineet hankintaa läheltä ja niillä edistetään kiertotaloutta. Järvenpäässä tuotetun kaukolämmön hiilidioksidipäästöt olivat vuonna 2016 alle nolla (-75 g/kWh) yhdistetyn lämmön ja sähkön tuotannon ansiosta. Gaia Consultingin tekemän selvityksen mukaan voimalaitoksella on myös merkittävät positiiviset vaikutukset alueen talouteen.   


"Olemme erittäin iloisia palkinnosta, sillä Järvenpään laitoksemme on moderni voimalaitos, jossa pystymme hyödyntämään puhtaasti biopolttoaineita lämmön ja sähkön tuotantoon. Me Fortumissa haluamme edistää kestävää kehitystä ja kiertotaloutta kohti puhtaampaa maailmaa. Järvenpään ja Tuusulan alueelta kerätyn hevosenlannan energialla lämmitetään alueen asuntoja. Tämä on kiertotaloutta parhaimmillaan", kertoo Fortumin Suomen kaukolämpöliiketoiminnan johtaja Ilkka Toijala.

Fortum on tuomassa markkinoille uusia ratkaisuja myös rakennusten lämmityksen optimointiin, kulutusjoustoon.
 

"On hienoa, että olemme voineet kokeilla näitä ratkaisuja yhteistyössä Järvenpään kanssa", toteaa kaukolämmön myyntijohtaja Ismo Virtanen. 

Esimerkki uusista, älykkäistä ratkaisuista alueella on myös Tuusulan Rykmentinpuiston energiaratkaisu. Se perustuu ympäristöystävälliselle järjestelmätason tuotannolle ja älykkäille aluetason ratkaisuille. 

Järkevä on Järvenpään kaupungin kestävän kehityksen ohjelma, jota on toteutettu jo vuodesta 2004. Järkevä-ohjelman tarkoituksena on edistää kestävän kehityksen mukaisia toimintatapoja kuntalaisten ja kaupungin työntekijöiden keskuudessa. Järkevä-palkinnon tarkoituksena on nostaa esiin Järvenpäässä tapahtuvaa kestävän kehityksen mukaista toimintaa, ja se jaetaan vuosittain Järkevä-ohjelman mukaisen tavoitteen edistämisestä.

Fortum Oyj
Viestintä

Lisätietoja:
Ilkka Toijala, kaukolämpöliiketoiminnan johtaja, Suomi, puh. 040 820 2336


Fortum
Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 8 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi

Järvenpään kaupungin kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtaja Kaisa Saarikorpi ja Fortumin Ilkka Toijala