Taaleri ja Lämpöhuolto yhdessä uudistamaan kaukolämpömarkkinoita


Taalerin kiertotalousrahasto ja Etelä-Suomen Lämpöhuolto uudistavat kaukolämpösektorin palvelumalleja asiakaslähtöisemmiksi. Taaleri Kiertotalous Ky -rahasto sijoittaa Etelä-Suomen Lämpöhuolto Oy:n suunnatussa annissa ja osakekaupassa yhteensä 2,1 miljoonaa euroa, minkä jälkeen se omistaa yhtiöstä noin 40 prosenttia.

”Lämpöhuollolla on alaa uudistava konsepti, hyvä liiketoimintamalli sekä vahva yrittäjätiimi. Yhtiö toteuttaa kiertotalouden toiminta-ajatusta kaukolämpösektorissa. Haluamme olla mukana rakentamassa yhtiön kasvutarinaa”, kommentoi sijoitusjohtaja Tero Luoma Taalerilta.

Tekniikan jatkuvasti kehittyessä energia-alalla on meneillään murros, minkä vuoksi myös kaukolämpöalan on uudistuttava. Lämpöhuolto on nopeasti saavuttanut Suomessa markkinajohtajan aseman kaukolämpöurakoinnissa. Yhtiö on vahvassa kasvussa ja kuluvalle vuodelle yhtiö ennustaa noin viiden miljoonan euron liikevaihtoa.

”Yrityksemme missiona on alusta alkaen ollut tehdä kaukolämmöstä entistä käyttäjäystävällisempi lämmitysmuoto. Taalerin kumppanuuden tuomilla suuremmilla hartioilla pystymme toteuttamaan entistä paremmin missiotamme”, Lämpöhuollon toimitusjohtaja Juuso Pelkonen toteaa.

Yhtiö toteuttaa lämmönjakokeskusten asennuksia taloyhtiöille, kiinteistöille sekä pientaloille. Lämpöhuollon ratkaisuilla pystytään optimoimaan kiinteistön lämmönkäyttöä, saavuttamaan energiasäästöjä sekä laskemaan paluuveden lämpötilaa, mikä alentaa lämmöntoimittajan kustannuksia.

Yhtiö tarjoaa lämmönjakokeskuksia Lämpöhuolto Leasing -palvelumallilla, joka mahdollistaa asiakkaille vaivattoman ja kokonaistaloudellisen elinkaariratkaisun. Palvelumalli sisältää laiteuusinnan, laitteiston omistamisen ja operoinnin kiinteällä kuukausihinnalla ilman alkuinvestointia. Uusimman tekniikan avulla Lämpöhuollon laitteistoja voidaan täysin etähallita. Kohteissa lämmitys optimoidaan oikea-aikaiseksi, mikä tuottaa kysyntäjoustoa.

”Kokemustemme mukaan kaukolämpöasiakkaat eivät halua säätää ja optimoida, eivät keskustella kilowateista tai huolehtia huolloista. He haluavat lämpöä. Helposti, turvallisesti, terveellisesti, ammattimaisesti ja kokonaistaloudellisesti”, Juuso Pelkonen toteaa.

Kaukolämpösektori on merkittävä energiatoimiala Suomessa. Parhaimmillaan kaukolämpöinfrastruktuuri on erittäin kilpailukykyinen tapa kiinteistöjen lämmittämiseen erityisesti taajamissa. Kaukolämpö on Suomen yleisin lämmitysmuoto ja tällä hetkellä jopa 2,7 miljoonaa suomalaista asuu kaukolämpötaloissa. Kaupungistuminen trendinä kasvattaa kaukolämmön kysyntää entisestään.

”Lämpöhuolto Leasing -konseptimme vastaa markkinoiden huutoon. Kaukolämmön kuluttajan on ensikertaa mahdollista ulkoistaa talon teknisin huone ammattilaiselle, jolloin asiakaslaitteista huolehtii oikea-aikaisesti ammattilainen”, Pelkonen kuvaa.

Taaleri Oyj
Viestintä

Lisätietoja:

Tero Luoma, sijoitusjohtaja, Taaleri Pääomarahastot Oy, 050 344 9993
Juuso Pelkonen, toimitusjohtaja, Etelä-Suomen Lämpöhuolto Oy, 0400 276 722

Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssiryhmä, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Rahoitus ja Energia. Taalerin palvelut on suunnattu institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Konsernin liiketoiminnalliset tytäryhtiöt ovat: Taaleri Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Pääomarahastot Oy-konserni, Taaleri Sijoitus Oy-konserni, Taaleri Energia Oy sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Lisäksi Taalerilla on osakkuusyhtiöt Fellow Finance Oyj, joka tarjoaa vertaislainapalveluja, sekä Inderes Oy, joka tuottaa analyysejä ja mediasisältöjä sijoittajille.

Taalerilla oli joulukuun 2016 lopussa hallinnoitavia varoja 4,8 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 3 900. Taaleri Oyj:llä on yli 2 800 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme:

www.taaleri.com
www.fellowfinance.fi
www.garantia.fi

Taaleri Twitterissä