Neste Rallin viralliseksi kisabiisiksi Teflon Brothersin Sit mennää


Neste Oyj
Uutinen
22.6.2017

Neste Rallin viralliseksi kisabiisiksi Teflon Brothersin Sit mennää

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävän Neste Rallin 2017 virallisesta kisabiisistä vastaa viime vuosien hittikone, rap-yhtye Teflon Brothers. Kisabiisi "Sit mennää" on uudelleenversiointi Rauli Badding Somerjoen tunnetuksi tekemästä kappaleesta "Bensaa suonissa".

"Haluamme tällä yhteistyöllä tavoittaa ne suomalaiset, joille Neste Ralli ei ole entuudestaan tuttu tapahtuma. Uskomme, että mukaansatempaava Sit mennää -kisabiisi yhdessä #ralliasuonissa -kampanjan kanssa puhuttelee etenkin nuoria aikuisia ja lisää kisatunnelmaa jo ennen osakilpailua sekä tietysti sen aikana", kertoo Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi.

Neste Ralli on kansainvälisen autourheiluliiton FIA:n rallin MM-sarjan osakilpailu, ja se ajetaan tänä vuonna 27.-30.7.2017 Jyväskylässä. Upeissa järvimaisemissa järjestettävä perinteinen rallitapahtuma on Pohjoismaiden suurimpia vuosittaisia yleisötapahtumia.

"Neste Ralli kantaa ylpeänä Suomen MM-rallin pitkiä ja vahvoja perinteitä. Kumppaneilleen se tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia näkyä, kuulua ja vaikuttaa osana autourheilun kansainvälistä huipputapahtumaa. Teflon Brothers tulee olemaan vahvasti läsnä Suomen MM-rallissa, ja yhtyettä kuullaan siellä myös livenä", sanoo AKK Sports Oy:n promoottori Jani Backman.


"Vuosi 2017 on Teflon Brothersille erityisen tärkeä, sillä bändi on ollut yhdessä jo kunnioitettavat 10 vuotta. Teflon Brothers teki keväällä myös kotimaista musiikkihistoriaa, kun Circus-albumi ensimmäisenä suomalaisena albumina streamasi tuplaplatinaa jo ennen sen virallista julkaisua. Teflon Brothers on tunnettu timanttisista kesähiteistään, ja Sit mennää -kappale jatkaa tätä menestystä. Julkaisun jälkeen kappale nousi heti Suomen Spotifyn top 50 -listalle, ja parhaimmillaan se on ollut listalla neljäntenä. Näin se on tullut monelle tutuksi jo ennen Neste Rallia, ja tapahtumassa se tulee nostattamaan tunnelmaa takuuvarmasti", summaa Universal Musicin Head of Music & Brands Nina Mäkelä.

Lue lisää:
Kuuntele Sit mennää -kisabiisi täältä
Neste Rallin 2017 viralliset kotisivut
AKK Autourheilu
Teflon Brothers Universal Musicin kotisivuilla

Lisätietoja: Sirpa Tuomi, markkinointijohtaja, puh. 010 458 8335, sirpa.tuomi(at)neste.com;
Teflon Brothersia koskeviin kysymyksiin vastaa: Jannika Nyqvist, puh. 040 684 2029, jannika.nyqvist(at)umusic.com

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lue lisää: neste.com

AKK Sports Oy

AKK Sports Oy on AKK-Motorsport ry:n kokonaan omistama markkinointiyhtiö. Yhtiö perustettiin vuonna 1993 omistajansa jäsentämän strategian mukaisesti: yhtiön toiminta-ajatus on kehittää ja toteuttaa autourheilun huipputapahtumia, tavoitteenaan siirtää omaa osaamistaan myös liiton jäsenseuroille yhteisten projektien kautta. Markkinointiyhtiö tuottaa myös erilaisia kampanjatapahtumia kansallisten ja kansainvälisten autourheilutapahtumien yhteyteen ja järjestää promotapahtumia myös muiden yleisötapahtumien yhteydessä.