Savo-Solar Oyj päivittää ennustettaan vuoden 2017 liikevaihdosta ja tuloksesta


Savo-Solar Oyj                                  
Yhtiötiedote                       16.8.2017 klo 16.00 (CEST)


Savo-Solar Oyj päivittää ennustettaan vuoden 2017 liikevaihdosta ja tuloksesta

Savo-Solarin tilauskanta ei ole kehittynyt aiemmin arvioidulla tavalla. Yhtenä syynä tähän on, että yhtiön pääasiassa kaukolämpöyhtiöistä koostuvan asiakaskunnan päätösprosessit ovat kestäneet ennakoitua kauemmin. Suuria aurinkolämpöjärjestelmiä koskevat investointipäätökset pysähtyivät kokonaan pitkäksi ajaksi erityisesti Tanskassa, mistä johtuen kilpailu on erittäin kovaa, ja Savo-Solar on kesäkuussa voitettujen Ranskan tarjouskilpailujen jälkeen hävinnyt kaksi tarjouskilpailua vuoden kolmannella neljänneksellä.

Vaikka Savo-Solarin myyntiputki ja tarjouskanta ovat ennätyksellisen korkeat, edellä kuvatut viiveet uusien tilauksien saamisessa vaikuttavat koko vuoden ennusteeseen. Savo-Solar päivittää aiemman ennusteensa ja arvioi, että yhtiön koko vuoden 2017 liikevaihto on pienempi kuin vuonna 2016, jolloin se oli 5,4 miljoonaa euroa. Yhtiön liiketuloksen (EBIT) arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuonna 2016, jolloin se oli -4,5 miljoonaa euroa.

Yhtiö arvioi aikaisemmin, että yhtiön liikevaihto vuonna 2017 tulee olemaan suurempi kuin vuonna 2016 ja että koko vuoden liiketulos (EBIT) tulee olemaan parempi kuin vuonna 2016. Yhtiö arvioi tuolloin myös, että liiketulos voi olla kuukausitasolla positiivinen aikaisintaan vuoden 2017 lopulla.

Savo-Solar julkaisee puolivuosikatsauksen tammi-kesäkuulta 2017 maanantaina 28.8.2017.

SAVO-SOLAR OYJ

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.com

Tämä yhtiötiedote sisältää tietoja, joita Savo-Solar Oyj:n on julkaistava EU:n markkinoiden väärinkäyttösääntelyn perusteella. Yhtiötiedote toimitettiin julkaistavaksi edellä mainitun yhteyshenkilön toimesta 16.8.2017 klo 16 (CEST).

Savo-Solar lyhyesti

Savo-Solarin erittäin tehokkaat keräimet ja suuren mittakaavan aurinkolämpöjärjestelmät ovat vieneet aurinkolämpöenergiateknologian aivan uudelle tasolle. Yhtiön keräimissä on patentoidut, nanopinnoitetut suoravirtausabsorberit, ja tällä johtavalla teknologialla Savo-Solar auttaa asiakkaitaan tuottamaan puhdasta ja kilpailukykyistä energiaa. Savo-Solarin visio on olla ensisijainen valinta tehokkaiden aurinkolämpö- järjestelmien toimittajana maailmanlaajuisesti. Yhtiö keskittyy suuren mittakaavan projekteihin kaukolämmön tuotannossa, teollisuuden prosessilämmityksessä ja kiinteistöjärjestelmissä - eli markkinoihin joissa on iso nopean kasvun potentiaali. Yhtiö toimittaa ensisijaisesti kokonaisia järjestelmiä suunnittelusta asennukseen käyttäen parhaita paikallisia yhteistyökumppaneita. Savo-Solar on tunnustetusti alan innovatiivisin yritys ja haluaa pysyäkin sellaisena. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan yli 17 maahan neljällä mantereella. Savo-Solarin osake on listattu First North Swedenissä tunnuksella SAVOS ja First North Finlandissa tunnuksella SAVOH. www.savosolar.com.

Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja on Augment Partners AB, puh. +46 8 505 65 172.