Metso työllistää noin 200 nuorta osana Vastuullinen kesäduuni -kampanjaa


Metso työllistää noin 200 nuorta osana Vastuullinen kesäduuni -kampanjaa
 

Metso Oyj:n lehdistötiedote 02.01.2018 klo 13:00

Metso palkkaa noin 200 kesätyöntekijää Tampereella, Vantaalla ja Helsingissä sijaitseviin toimipisteisiinsä. Näistä puolet sijoittuvat Metson Tampereen tehtaalle ja puolet pääkaupunkiseudun toimipisteisiin Hakkilaan ja Sanomatalossa sijaitsevaan Metson pääkonttoriin.

Vastuullinen kesäduuni -kampanjan kautta palkattavat kesätyöntekijät ja Tutustu työelämään harjoittelijat työllistyvät Metsolla monipuolisiin tehtäviin suunnitteluun, tuotekehitykseen, ostoon, logistiikkaan, taloushallintoon ja tuotantoon. Puolet tehtävistä ovat toimihenkilötehtäviä, puolet tuotantoon liittyviä.

"Metsolla on rento, mutta ahkera ja monipuolinen työyhteisö, jossa ilmapiiri on sopivan lupsakka ja samalla asiantunteva. Itse kuulun tällä hetkellä hankintaorganisaatioon ja työtehtäviini kuuluu uusien nimiketietojen syöttäminen tuotannonohjausjärjestelmään sekä tarjouskyselyiden lähettäminen toimittajillemme. Lisäksi ohjaan venttiileitä oikeille tuotantolinjoille ja kirjaan työvaiheiden kestoja ERP:iin, jotta tuotannonsuunnittelu pystyy hoitamaan tehtävänsä. Jatkoin kesätyötäni samoissa tehtävissä osa-aikaisena opintojeni ohessa. Seuraavaksi aloitan diplomityön tekemisen Metsolla. Lopputyö on mukava aloittaa tutussa organisaatiossa.", sanoo Juho Lampimäki, yksi vuoden 2017 kesätyöntekijöistä.

"Metsolle kesätyöntekijät ja opintoihin kuuluvaa harjoittelua tai opinnäytetyötä suorittavat nuoret ovat tärkeä osa työyhteisöä ja sen jatkuvaa uudistumista. Monet heistä myös hakeutuvat vakituiseen työsuhteeseen meille. Metson eri liiketoiminnoissa on valtava määrä mielenkiintoisia työtehtäviä ja innostava, yhdessä kehittyvä kansainvälinen työyhteisö", toteaa Metson Nordics -markkina-alueen johtaja Juha Yli-Petäys.

Vantaalla sijaitsevaan venttiiliteknologiakeskukseen palkattavat noin sata kesätyöntekijää tulevat työskentelemään prosessiteollisuuden virtauksensäätöratkaisuihin liittyvien liiketoimintojen ja tuotannon parissa. Tampereen Lokomolle sijoittuvat noin 80 kesätyöntekijää pääsevät tutustumaan modernin yhteiskunnan ja infrastruktuurin rakentamisessa käytettäviin kivenmurskauksen ja kaivosteollisuuden liiketoimintoihin, laitteisiin ja prosesseihin. Metson pääkonttoriin Helsingin Sanomataloon työllistyvät parikymmentä henkilöä sijoittuvat erilaisiin toimihenkilötehtäviin. Suomen lisäksi kesätyöntekijöitä palkataan myös Metson muissa toimipisteissä ympäri maailmaa liiketoiminnan tarpeiden mukaan.

Metson kesätyöpaikkoja voi hakea 28.2.2018 asti verkkosivuilla http://www.metso.com/fi/yritys/ura-metsolla/avoimet-tyopaikat/. Juho Lampimäen sekä muiden metsolaisten kokemuksia ja ajatuksia työskentelystä Metsolla voi seurata blogista http://www.metso.com/blog-hub/metso-young-visionaries. Voit myös tutustua Metsoon työnantajana Instagramissa hashtagilla #MetsoLife.

Metso kuuluu alallaan maailman johtaviin teollisuusyrityksiin. Palvelemme kaivos-, kivenmurskaus-, kierrätys-, öljy-, kaasu-, massa-, paperi- ja prosessiteollisuuksia. Autamme asiakkaitamme parantamaan toimintansa tehokkuutta, vähentämään riskejä ja lisäämään kannattavuutta ainutlaatuisen tietotaitomme, kokeneiden asiantuntijoidemme ja innovatiivisten ratkaisujemme avulla. Rakennamme yhdessä uutta, kestävää kasvua.

Tuotevalikoimaamme kuuluu kaivos- ja kivenmurskauslaitteita ja -järjestelmiä sekä teollisuusventtiileitä ja venttiiliohjaimia. Tuemme asiakkaitamme laajalla palveluvalikoimalla sekä maailmanlaajuisella yli 80 palvelukeskuksen ja noin 6 000 palveluammattilaisen verkoston avulla. Metsolle turvallisuus on ykkösasia.

Metson osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Vuonna 2016 yhtiön liikevaihto oli noin 2,6 miljardia euroa. Metso työllistää yli 11 000 henkeä yli 50 maassa. Expect results.
metso.com, twitter.com/metsogroup   

Lisätietoja


Katri Koivisto, senior HR manager, Suomi, Metso, puh +358 20 483 5354, katri.koivisto@metso.com

Helena Marjaranta, viestintäjohtaja, Metso, puh. +358 20 484 3212, sähköposti: helena.marjaranta@metso.com