Sopranon toimitusjohtaja vaihtuu, Panu Kauppinen vt. toimitusjohtajaksi


Soprano Oyj, pörssitiedote 22.1.2018 klo 14.30

Sopranon toimitusjohtaja vaihtuu, Panu Kauppinen vt. toimitusjohtajaksi

Kaisa Vikkula jättää tehtävänsä Soprano Oyj:n toimitusjohtajana. Johtajasopimuksen irtisanomisaika on 6 kuukautta. Talousjohtaja Panu Kauppinen toimii oman toimensa ohella vt. toimitusjohtajana uuden toimitusjohtajan nimittämiseen saakka. Soprano Oy konsernin johtoryhmään kuuluu 22.1.2018 alkaen Arto Tenhunen ja Panu Kauppinen.
  
Hallituksen puheenjohtaja Arto Tenhunen:
”Kaisa Vikkula on hoitanut ammattijohtajan tavoin Pohjoismaiden johtavan koulutusyhtiön liiketoimintojen saneerauksen ja välttämättömän rakennemuutoksen tiukassa taloustilanteessa. Kahden vuoden kehitysohjelma tuloksen kääntämiseksi on saatu päätökseen ja nyt on aika mennä eteenpäin. Kaisa on organisaation arvostama johtaja. Kiitämme häntä erinomaisesti hoidetusta työstä.”

Viime kesänä eduskunnan hyväksymän uuden lainsäädännön myötä suomalaisten tutkintojen kaupallinen koulutusvienti vapautui 1. pv tammikuuta 2018 ja Sopranon koulutusyhtiöille avautui kokonaan uusi kansainvälinen markkina. Uudessa markkinatilanteessa yhtiö hakee koulutusyhtiöilleen Tieturi, Johtamistaidon Opisto JTO, Infor, Fintra, Informator ja Management Institute of Finland MIF uutta kasvua globaaleilta markkinoilta.


Soprano Oyj

Hallitus

Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Arto Tenhunen, arto.tenhunen@soprano.fi, +358 400 413314,
Talousjohtaja Panu Kauppinen, panu.kauppinen@soprano.fi, +358 44 236 3740,
www.soprano.fi


Soprano Oyj
Soprano on kehitysyhtiö, jonka emoyhtiö Soprano Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Soprano konserni koostuu 1.1.2017 alkaen kahdesta täysin omistetusta liiketoimintasegmentistä: pohjoismainen ICT-koulutukseen erikoistunut Informator Tieturi Group ja suomalainen johtamis- ja esimieskoulutukseen erikoistunut Management Institute of Finland MIF. Kolmantena raportoidaan Soprano Oyj ja sen osakkuusyhtiöt Ambientia E-commerce Oy konserni ja Brain Alliance Oy.

Koulutustoimialalla Sopranosta on kasvanut Pohjoismaiden johtava yksityinen yritysten ja organisaatioiden kouluttaja. Juuri nyt koulutus digitalisoituu ja siirtyy pilveen. Tavoitteemme on olla asiakkaalle halutuin kumppani osaamisen kehittämisessä sekä tarjota asiakkaalle paras kurssitarjonta, halutuimmat valmentajat sekä uusimmat oppimisympäristöt.

Kehitysyhtiö Soprano Oyj hakee uusia sijoituskohteita palveluliiketoiminnasta toimialoilta, joissa uusilla digitaalisilla palveluilla voidaan luoda merkittävää lisäarvoa.

Asiantuntijamme palvelevat Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Tukholmassa, Göteborgissa ja Pietarissa, verkoston kautta kymmenissä maissa ja virtuaalisesti ympäri maailman.
Soprano Group | MIF | Infor | Johtamistaidon Opisto | Fintra | Informator | Tieturi | www.soprano.fi

Lisätietoja yrityksestämme ja palveluistamme:
Soprano Oyj
www.soprano.fi

Management Institute of Finland MIF
www.mif.fi
www.infor.fi
www.jto.fi

Informator Tieturi Group
www.informator.se
www.tieturi.fi