Soprano ja Jyväskylän Ammattikorkeakoulu yhteistyöhön koulutusviennissä


Soprano Oyj sijoittajauutiset 26.2.2018 klo 09.30

Soprano ja Jyväskylän Ammattikorkeakoulu yhteistyöhön koulutusviennissä

Soprano Oyj ja Jyväskylän Ammattikorkeakoulu JAMK ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen koulutusviennistä. Ensimmäisenä yhteisenä hankkeena osapuolet valmistelevat tarjousta opettajien jatkokoulutuksesta ja ammatillisen koulutuksen laadun parantamisesta Etelä-Amerikkaan. Hanke pyritään konseptoimaan niin, että sitä voitaisiin monistaa myös muihin kehittyviin maihin, Etelä-Amerikan lisäksi Afrikassa ja Aasiassa.

Osapuolet tarjoavat koulutuspalveluitaan yhteistyössä ja mahdollisimman laajasti online koulutuksena Sopranon tekoälyavusteisessa oppimisympäristössä. Tavoitteena on, että tulevaisuuden koulutus, oppiminen, projektit, tehtävät ja testit sekä kontaktointi oppilaan kanssa ja oppilaiden ryhmätyöt keskenään, tehtäisiin verkossa. Vielä siihen ei aivan päästä, vaan osa koulutuksesta tehdään edelleen perinteisesti.

Jyväskylän Ammattikorkeakoulun myöntämien tutkintojen ja täydennyskoulutusten lisäksi yhteistyösopimuksen piiriin kuuluvat Sopranon kaikkien koulutusyhtiöiden; Tieturi, Johtamistaidon Opisto JTO, Infor, Fintra, MIF ja Informator koulutuspalvelut Suomessa ja kansainvälisesti.

Jyväskylän Ammattikorkeakoulun rehtori Jussi Halttunen: Suomalaisella koulutuksella on korkea maine maailmalla. Tekoälyavusteinen online-koulutus on tulevaisuutta ja uskomme pärjäävämme koulutuksen laadussa kovassa kansainvälisessä kisassa. Olemme JAMKissa panostaneet viime vuosina vahvasti digitaalisiin kanaviin ja verkko-oppimiseen. Lisäksi meillä on pitkä kokemus koulutusviennistä, viime kuussa allekirjoitimme merkittävän koulutushankkeen Kazakstaniin.

Sopranon hallituksen puheenjohtaja Arto Tenhunen: Opettajankoulutukselle on maailmalla kova tarve ja nouseva kysyntä. Opetushallituksen mukaan maailmalla tarvitaan 27 miljoonaa uutta koulutettua opettajaa joka vuosi. Se ei ole mahdollista perinteisin keinoin, vaan tarvitaan online koulutusta. Vienninedistämismatkojemme perusteella opettajankoulutuksen lisäksi kysyntää on erityisesti yrittäjäkoulutuksella sekä ICT- ja terveydenalojen koulutuksella ja loppututkinnoilla.

Koulutus on Suomen hallituksen yksi kärkihanke. Hallitus on asettanut koulutusviennille 350 miljoonan euron kunnianhimoisen tavoitteen jo vuodelle 2018.

Soprano Oyj

Lisätiedot:
Soprano Oyj,
hallituksen puheenjohtaja Arto Tenhunen, 0400 413314, arto.tenhunen@soprano.fi

Jyväskylän Ammattikorkeakoulu,
rehtori Jussi Halttunen, 0400 644913, jussi.halttunen@jamk.fi


Soprano Oyj
Soprano on kehitysyhtiö, jonka emoyhtiö Soprano Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Soprano konserni koostuu 1.1.2017 alkaen kahdesta täysin omistetusta liiketoimintasegmentistä: pohjoismainen ICT-koulutukseen erikoistunut Informator Tieturi Group ja suomalainen johtamis- ja esimieskoulutukseen erikoistunut Management Institute of Finland MIF. Kolmantena raportoidaan Soprano Oyj ja sen osakkuusyhtiöt Ambientia E-commerce Oy konserni ja Brain Alliance Oy.

Koulutustoimialalla Sopranosta on kasvanut Pohjoismaiden johtava yksityinen yritysten ja organisaatioiden kouluttaja.
 Juuri nyt koulutus digitalisoituu ja siirtyy pilveen. Tavoitteemme on olla asiakkaalle halutuin kumppani osaamisen kehittämisessä sekä tarjota asiakkaalle paras kurssitarjonta, halutuimmat valmentajat sekä uusimmat oppimisympäristöt.

Kehitysyhtiö Soprano Oyj hakee uusia sijoituskohteita palveluliiketoiminnasta toimialoilta, joissa uusilla digitaalisilla palveluilla voidaan luoda merkittävää lisäarvoa.

Asiantuntijamme palvelevat Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Tukholmassa, Göteborgissa ja Pietarissa, verkoston kautta kymmenissä maissa ja virtuaalisesti ympäri maailman.

Soprano Group | MIF | Infor | Johtamistaidon Opisto | Fintra | Informator | Tieturi | www.soprano.fi

Lisätietoja yrityksestämme ja palveluistamme:
Soprano Oyj
www.soprano.fi

Management Institute of Finland MIF
www.mif.fi
www.infor.fi
www.jto.fi

Informator Tieturi Group
www.informator.se
www.tieturi.fi