Ilkka-Yhtymä jatkaa jakeluyhteistyötä Postin kanssa vuonna 2019


Ilkka-Yhtymä Oyj                  Lehdistötiedote 16.3.2018, klo 10.00

ILKKA-YHTYMÄ JATKAA JAKELUYHTEISTYÖTÄ POSTIN KANSSA VUONNA 2019

Ilkka-Yhtymä on ostanut kustantamiensa maakunta- ja paikallislehtien jakelupalvelut Postilta vuodesta 1982 alkaen. Palvelut kattavat sekä taajamien varhaisjakelut että haja-asutusalueiden perus- ja viikonloppujakelut. Vuodesta 2008 alkaen jakeluyhteistyössä on haettu uusia ratkaisuja Ilkan ja Pohjalaisen levikkialueiden palvelukokonaisuuden näkökulmasta, mm. sopimalla haja-asutusalueiden jakelun aikaistetusta palvelutasosta sekä pienten paikkakuntien sanomalehti- ja kirjejakelun yhdistämisestä.

Keväällä 2015 Ilkka-Yhtymä ja Posti tekivät pitkäaikaisen sanomalehtijakeluiden puitesopimuksen ja siihen sisältyneen vuosia 2016-2017 koskeneen jakelusopimuksen. Vuoden 2018 osalta jakeluyhteistyön jatkosta sovittiin joulukuussa 2016.

Vuotta 2019 koskeviin sopimusneuvotteluihin on oman haasteensa tuonut samanaikaisesti esillä ollut postilakiuudistus ja siihen liittyvä haja-asutusalueiden jakelujen kilpailuttaminen.

Ilkka-Yhtymä ja Posti ovat nyt sopineet vuotta 2019 koskevista jakelupalveluista ja niiden ehdoista. Posti sitoutuu kaupallisen sopimuksen ehtojen mukaisesti tuottamaan Ilkka-Yhtymän kustantamien sanomalehtien tarvitsemat seitsemänpäiväiset jakelupalvelut sekä taajamissa että haja-asutusalueilla.


Digitaaliset palvelut täydentävät jakelupalveluita

Yksityishenkilöiden sanomalehtitilaus sisältää nykyisin myös lehden digitaalisen näköislehden ja muita digitaalisia sisältöpalveluja. Ne parantavat lehtien jakelupalveluita erityisesti niille tilaajille, jotka eivät saa printtilehteään heti aamusta tai ovat työ- tai lomamatkalla jakelualueen ulkopuolella.

ILKKA-YHTYMÄ OYJ



Olli Pirhonen
toimitusjohtaja


Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Olli Pirhonen, Ilkka-Yhtymä Oyj
puh. 040 766 5418


JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ilkka-yhtyma.fi