Muutoksia Tikkurilan johtoryhmässä ja vastuualueissa


Tikkurila Oyj
Pörssitiedote
31.5.2018 klo 10.00 (CET+1)

Muutoksia Tikkurilan johtoryhmässä ja vastuualueissa
 
Fredrik Linde (s. 1972, DI, eMBA) on nimitetty toimitusketjusta vastaavaksi johtajaksi (Senior Vice President, Operations) ja johtoryhmän jäseneksi. Operations-toimintoon kuuluvat tuotehuolto, tuotanto, logistiikka ja HSE (Health, Safety and Environment). Linde on ollut Tikkurilan palveluksessa vuodesta 2009 vastaten viimeksi konsernin toimitusketjun suunnittelusta vuosina 2017-2018 ja Skandinavian toimitusketjusta vuosina 2009-2017. Vuosina 1998-2009 Linde toimi erilaisissa tuotannon ja HSE-johtotehtävissä AstraZenecalla Ruotsissa.

Toimitusketjusta vastaava johtaja (Senior Vice President, Operations) ja johtoryhmän jäsen Petri Miettinen (s. 1968, KTM) on nimitetty vastaamaan Tikkurilan suorista ja epäsuorista hankinnoista (Senior Vice President, Sourcing). Miettinen jatkaa johtoryhmän jäsenenä. Hankinta oli aiemmin osa Operations-funktiota, mutta eriytetään jatkossa omaksi toiminnokseen. Miettinen on ollut Tikkurilan palveluksessa ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2007.

Tikkurilan johtoryhmän kokoonpano ja vastuualueet ovat seuraavat 1.6.2018 alkaen:

  • Elisa Markula, toimitusjohtaja
  • Melisa Bärholm, Senior Vice President, Human Resources
  • Jukka Havia, CFO
  • Fredrik Linde, Senior Vice President, Operations
  • Petri Miettinen, Senior Vice President, Sourcing
  • Meri Vainikka, Senior Vice President, Offering
  • Senior Vice President, Sales, nimitetään myöhemmin  

"Lisäämme johtoryhmään uuden keskeisen toiminnon, hankinnan. Raaka-aineet ja pakkausmateriaalit vastaavat noin puolta Tikkurilan liikevaihdosta. Uskon, että meillä on paljon tehostamismahdollisuuksia niin suorissa kuin epäsuorissa hankinnoissa", toteaa toimitusjohtaja Elisa Markula. "Olen iloinen voidessani nimittää Fredrikin osaksi konsernin johtoryhmää. Hän on tehnyt hyvää työtä resurssitehokkaan tuotannon kehittämisessä Ruotsissa ja tätä osaamista haluan hyödyntää muuallakin konsernissa."

Lisätietoja ja kuvia konsernin johtoryhmän uudesta jäsenestä löytyy Tikkurilan verkkosivuilta:

Johtoryhmän jäsenet
Johtoryhmät kuvat


Tikkurila Oyj
Elisa Markula, toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Elisa Markula, toimitusjohtaja
matkapuh. 050 596 0978, elisa.markula@tikkurila.com 


Osa kestävää pohjoista
Tikkurila on johtava pohjoismainen maalialan yritys. Kehitämme vuosikymmenten kokemuksella korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita, jotka tarjoavat asiakkaillemme ajan ja sään kestävää laatua. Noin kymmenessä maassa toimivat 3 000 työntekijäämme haluavat luoda kestävää tulevaisuutta merkityksellisten pintojen avulla. Liikevaihtomme oli 582 miljoonaa euroa vuonna 2017. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsingissä. Pohjoismaista laatua alusta loppuun vuodesta 1862.

www.tikkurilagroup.fi