Jarkko Saukkola nimitetty United Bankersin hallintojohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi


United Bankers Oyj

YHTIÖTIEDOTE 15.6.2018 kello 09:00

Jarkko Saukkola nimitetty United Bankersin hallintojohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi

KTM Jarkko Saukkola on nimitetty United Bankers Oyj:n ("United Bankers") hallintojohtajaksi (COO) ja johtoryhmän jäseneksi 18.6.2018 alkaen. Pääosa United Bankersin hallinto-organisaatiosta siirtyy nimityksen myötä Saukkolan vastuulle. Olennainen osa toimenkuvaa tulee olemaan hallinnon kehittäminen muun muassa rakenteita selkeyttämällä sekä prosesseja tehostamalla. Saukkola raportoi suoraan toimitusjohtaja Patrick Andersonille.

"United Bankersin liiketoiminta on kasvanut viime vuosien aikana sekä orgaanisesti että yritysjärjestelyiden myötä. Esimerkiksi viime vuoden lopulla sovimme historiamme suurimmasta yrityskaupasta, Suomen Pankkiiriliike Oy:n hankinnasta. Hallinnoitavien varojen, asiakkaiden sekä henkilöstön määrä on nyt yhtiön toimintahistorian korkeimmalla tasolla. Samaan aikaan muun muassa sääntelyn kiristyminen on lisännyt hallinnollista työtä. Jarkko on erinomainen henkilö täydentämään tiimiämme, sillä tavoitteenamme on luonnollisesti myös keskittää muun johdon voimavaroja liiketoiminnan kasvattamiseen Jarkon ottaessa päävastuun hallinnosta", kertoo Patrick Anderson rekrytoinnin taustoista.

Saukkola siirtyy United Bankersille Aronia Group Oy:stä, jossa hän on hoitanut yrityskauppoihin ja -järjestelyihin liittyviä toimeksiantoja sekä yritysten sukupolvenvaihdostilanteiden omistusjärjestelyitä. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa Aventum Rahastoyhtiö Oy:n toimitusjohtajana ja Nordea Investment Managementin globaalin rahastoliiketoiminnan johtajana.

Lisätietoja:

Patrick Anderson, toimitusjohtaja, United Bankers Oyj
Sähköposti: patrick.anderson@unitedbankers.fi
Puhelin: 0400 244 544, 09 25 380 236

Yhtiön hyväksyttynä neuvonantajana toimii Merasco Oy, puhelin: 09 6129 670.

United Bankers lyhyesti:

United Bankers Oyj on suomalainen, vuonna 1986 perustettu sijoitusalan konserni. Yhtiön liiketoiminta-alueisiin kuuluvat varainhoito, arvopaperinvälitys, investointipankkitoiminta ja rahastojen hallinnointi. Varainhoidossa yhtiö on erikoistunut reaaliomaisuussijoittamiseen. United Bankers on pääasiassa avainhenkilöidensä omistama ja konsernin palveluksessa työskentelee 107 henkilöä (12/2017). United Bankers sopi marraskuussa 2017 hankkivansa Suomen Pankkiiriliike Oy:n koko osakekannan. Kauppa toteutui lopullisesti tammikuussa 2018. United Bankersin liikevaihto vuonna 2017 oli 25,0 miljoonaa euroa ja liikevoitto 3,6 miljoonaa euroa. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 2,3 miljardia euroa (12/2017). Yhtiö on ollut listattuna First North Finland -markkinapaikalla marraskuusta 2014 lähtien. Finanssivalvonta valvoo Yhtiön toimintaa. Tutustu tarkemmin United Bankers Oyj:hin osoitteessa unitedbankers.fi.