United Bankersiin kuuluva UB Capital myy Ruotsin tytäryhtiönsä


United Bankers Oyj

YHTIÖTIEDOTE 21.6.2018 kello 17:30

United Bankersiin kuuluva UB Capital myy Ruotsin tytäryhtiönsä

United Bankers Oyj:n ("United Bankers", "Yhtiö") investointipankkitoimintaan ja yritysjärjestelyihin keskittynyt tytäryhtiö UB Capital Oy ("UB Capital") on tänään 21.6.2018 allekirjoitetun kauppakirjan mukaisesti sopinut Ruotsin tytäryhtiönsä UB Capital Sweden AB:n ("UB Capital Sweden") myynnistä yhtiön toimivalle johdolle. UB Capital Sweden on keskittynyt pohjoismaiseen private M&A -liiketoimintaan United Bankers -konsernissa. UB Capitalin toimitusjohtaja Johan Nylén sekä partner Johan Säll hankkivat määräysvaltayhteisöjensä kautta UB Capital Swedenin koko osakekannan UB Capitalilta yhteensä 3,0 miljoonan euron kauppasummalla. Kauppahinta maksetaan käteisellä. Kaupan arvioidaan toteutuvan heinäkuun 15. päivään mennessä.

Kaupalla ei ole merkittävää vaikutusta United Bankersin kuluvan vuoden tulokseen eikä taseeseen. Myytävän yhtiön taloudelliset tiedot ovat tämän tiedotteen liitteenä. Kaupan ehdoissa on sovittu, että ostettava yhtiö saa jatkaa toimintaansa kuluvan vuoden loppuun nimellä UB Capital Sweden AB. UB Capital jatkaa toimintaansa nimellä UB Markets Oy keskittyen pääomamarkkinapalveluiden tarjoamiseen Suomessa.

United Bankers on asettanut strategiseksi tavoitteekseen ydinliiketoimintansa eli varainhoidon kasvattamisen. "Viime vuoden lopulla toteutimme UB:n historian suurimman yritysjärjestelyn hankkiessamme Suomen Pankkiiriliike Oy:n koko osakekannan. Kyseinen yrityskauppa tukee erinomaisesti strategisia tavoitteitamme, sillä se kasvattaa merkittävästi asiakasmääräämme ja hallinnoitavaa varallisuuttamme. Tästä johtuen haluamme nyt keskittää johdon voimavarat täysimittaisesti tämän yrityskaupan ja siihen liittyvän integraation menestyksekkääseen läpiviemiseen", kertoo United Bankersin toimitusjohtaja Patrick Anderson strategisesta suunnasta.

United Bankers hankki kesäkuussa 2016 toteutetussa kaupassa vähemmistöosakkaiden omistaman 38 prosentin osuuden UB Capitalissa. "Vaikka UB Capital Swedenin liiketoiminta onkin ollut kannattavaa, emme ole saavuttaneet kuluneen kahden vuoden aikana tavoiteltuja synergioita yritysjärjestelyliiketoiminnan ja varainhoidon välillä. Yrityskaupan yhteydessä asettamamme tavoitteet eivät näin ollen kaikilta osin toteutuneet", jatkaa Anderson myynnin taustoista.

United Bankers -konserni tulee jatkossakin tarjoamaan pääomamarkkinapalveluita, mutta painopistettä on tarkoitus siirtää yritysjärjestelyistä enemmän kohti erilaisia rahoituspalveluja.

"Viime vuosien aikana toteutettujen yrityskauppojen myötä konsernimme rahoituspalveluiden valikoima on täydentynyt ennen kaikkea lainaperusteisen rahoituksen tarjonnalla. Yritysrahoitusrahastomme sekä UB Rahoitus Oy:n verkkoalustalla toimiva joukkorahoituskanava täydentävät perinteisiä osakepohjaisia rahoitusjärjestelyvaihtoehtojamme. Palvelutarjontamme kattaakin nyt kaikki yritysrahoituksen muodot osake- ja listautumisanneista erilaisiin velkarahoituksen vaihtoehtoihin. Seuraava tavoitteemme on luoda tehokkaasti organisoitu toimintamalli, jossa yritysasiakkaamme saavat yhdellä asioinnilla laaja-alaisen asiantuntemuksen ja erilaiset vaihtoehdot yrityksen rahoitustarpeisiin", sanoo Anderson.

Lisätietoja:

Patrick Anderson, toimitusjohtaja, United Bankers Oyj
Sähköposti: patrick.anderson@unitedbankers.fi
Puhelin: 0400 244 544, 09 25 380 236

Yhtiön hyväksyttynä neuvonantajana toimii Merasco Oy, puhelin: 09 6129 670.

United Bankers lyhyesti:

United Bankers Oyj on suomalainen, vuonna 1986 perustettu sijoitusalan konserni. Yhtiön liiketoiminta-alueisiin kuuluvat varainhoito, arvopaperinvälitys, investointipankkitoiminta ja rahastojen hallinnointi. Varainhoidossa yhtiö on erikoistunut reaaliomaisuussijoittamiseen. United Bankers on pääasiassa avainhenkilöidensä omistama ja konsernin palveluksessa työskentelee 107 henkilöä (12/2017). United Bankers sopi marraskuussa 2017 hankkivansa Suomen Pankkiiriliike Oy:n koko osakekannan. Kauppa toteutui lopullisesti tammikuussa 2018. United Bankersin liikevaihto vuonna 2017 oli 25,0 miljoonaa euroa ja liikevoitto 3,6 miljoonaa euroa. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 2,3 miljardia euroa (12/2017). Yhtiö on ollut listattuna First North Finland -markkinapaikalla marraskuusta 2014 lähtien. Finanssivalvonta valvoo Yhtiön toimintaa. Tutustu tarkemmin United Bankers Oyj:hin osoitteessa unitedbankers.fi.


Attachments

UB Capital Sweden AB taloudelliset luvut