Neo Industrial: Reka Kaapelin yt-neuvottelut johtivat 18 hengen irtisanomiseen


NEO INDUSTRIAL OYJ               PÖRSSITIEDOTE                          15.10.2018 klo 17.00

Neo Industrial: Reka Kaapelin yt-neuvottelut johtivat 18 hengen irtisanomiseen

Neo Industrial Oyj:n tytäryhtiö Reka Kaapeli Oy:n yt-neuvottelut ovat päättyneet. Osana toiminnan kehittämisohjelmaa käydyt yt-neuvottelut johtivat yhteensä 18 henkilön irtisanomiseen yhtiön Hyvinkään, Riihimäen ja Keuruun toimipisteistä. Lisäksi määräaikaisten työsuhteiden päättymiset ja ensi vuodelle ajoitetut eläkejärjestelyt alentavat yhtiön palkkakustannuksia ensi vuodesta lähtien.

Henkilöstövähennyksistä saavutettavat kustannussäästöt ovat ensi vuonna noin 0,7 miljoonaa euroa.

Osana toiminnan kehittämisohjelmaa Reka Kaapeli panostaa myynnin kehittämiseen. Yhtiö parantaa läsnäoloaan markkinoilla organisoimalla kotimaan myynnin uudelleen ja perustaa kaksi uutta aluemyyntikonttoria. Tällä hetkellä kotimaan myynti on keskitetty yhtiön Hyvinkään toimipisteeseen. Reka Kaapeli panostaa myös yhä vahvemmin tuotekehitykseen ja lanseeraa uusia tuotteita lähiaikoina.

Hyvinkäällä 15.10.2018

Neo Industrial Oyj

Ralf Sohlström
Toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Ralf Sohlström
Puh. 040 770 2720

www.neoindustrial.fi

Neo Industrial Oyj:n strategiana on investoida pääasiassa teollista liiketoimintaa harjoittaviin ja keskenään synergiaetuja tarjoaviin yrityksiin. Yhtiön tavoitteena on kehittää ostettuja yrityksiä aktiivisella omistajuudella ja luoda niihin lisää arvoa. Tuottoa sijoitukselle syntyy osinkona ja arvonnousuna. Neo Industrialin B-osake noteerataan NASDAQ Helsingin päämarkkinalla. Neo Industrialin teollisena toimialana on kaapeliteollisuus.