Liikenteen hiilipäästöjä vähennetään EU:ssa - UPM Biopolttoaineet on tyytyväinen EU:n vahvistamaan uusiutuvan energian direktiiviin


(UPM, Helsinki, 04.12.2018 klo 13.15 EET) - EU:n toimielimet pääsivät lopulliseen sopuun uusiutuvan energian direktiivistä REDII:sta, kun Euroopan neuvosto vahvisti viime kesänä tehdyn sopimuksen. UPM pitää päätöstä erittäin myönteisenä: sopimus kasvattaa uusiutuvien energialähteiden käytön osuuden 32 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä ja se edellyttää, että 14 prosenttia liikenteen käyttämästä energiasta on bioenergiaa.

Kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat sopimuksessa sitoutuneet ottamaan kehittyneitä biopolttoaineita käyttöön vuodesta 2022 alkaen.

UPM Biopolttoaineet on yksi alan edelläkävijöistä kehittyneissä biopolttoaineissa. UPM Lappeenrannan biojalostamo tuottaa ensimmäisenä maailmassa puupohjaista uusiutuvaa dieseliä ja naftaa kaupallisessa mittakaavassa. Sen avulla yhtiö on osoittanut kykynsä aidosti kestävien biopolttoaineiden merkittävänä tuottajana. UPM BioVerno, joka vähentää kasvihuonekaasupäästöjä yli 80 % fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna, on saavuttanut vahvan jalansijan markkinoilla.

"Olemme tyytyväisiä sopimukseen, koska se lisää kiinnostusta kaikkein kestävimpiin biopolttoaineisiin ja vahvistaa kehittyneiden, matalan ILUC-riskin polttoaineiden asemaa. Uusiutuva UPM BioVerno -diesel ja -nafta eivät kilpaile ravintoketjun kanssa, ja ainutlaatuinen sertifiointi takaa, että niillä on hyvin pieni riski aiheuttaa epäsuoria päästöjä tai maankäytön muutoksia, Ne ovatkin täydellinen vaihtoehto korvaamaan fossiilisia materiaaleja", toteaa Sari Mannonen, UPM Biopolttoaineet -liiketoiminnan johtaja.

"Kehittyneiden biopolttoaineiden nähdään nyt ehdottomasti olevan nopea ratkaisu vähähiiliseen liikenteeseen EU:n alueella. Myös äskettäin julkaistussa IPCC:n raportissa korostettiin liikenteen hiilipäästöjen vähentämistoimien kiireellisyyttä. Meistä on hienoa, että yhä useammat maat tunnistavat keinoja vähentää liikenteen päästöjä ja tutkivat tapoja lisätä kehittyneiden biopolttoaineiden käyttöä. Kestävillä biopolttoaineilla on tärkeä rooli Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamisessa", sanoo UPM:n sidosryhmäsuhdejohtaja Marko Janhunen.

Lisätietoja antaa:
Marko Janhunen, sidosryhmäsuhdejohtaja, UPM, puh. 050-590 0047

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM Biopolttoaineet aikoo merkittäväksi toimijaksi korkealaatuisissa, kehittyneissä liikenteen biopolttoaineissa. Biopolttoaineet ovat olennainen osa UPM:n Biofore-strategiaa, joka yhdistää bio- ja metsäteollisuuden. Yhtiön kehittämät innovatiiviset, puupohjaiset biopolttoaineet ja niiden tuotantoteknologiat ovat osa kestävää tulevaisuutta. UPM:n biopolttoaineet ovat edelläkävijöitä laadussa, käytettävyydessä ja kestävässä kehityksessä. Ne laskevat autoilun kasvihuonekaasu- ja lähipäästöjä huomattavasti fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna. www.upmbiopolttoaineet.fi

Seuraa UPM Biopolttoaineita:  Twitter | Facebook | Youtube

UPM
Biometsäteollisuuden edelläkävijänä rakennamme kestävää, innovaatiovetoista ja kiinnostavaa tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. UPM tarjoaa kestäviä ja turvallisia ratkaisuja kasvavaan maailmanlaajuiseen kulutukseen. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Yhtiössämme työskentelee noin 19 100 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM - The Biofore Company - www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | upmbiofore.com #UPM #biofore #beyondfossils