Aktia Pankin osakepalkkio-ohjelma kaudelle 2019–2020


Aktia Pankki Oyj
Pörssitiedote
1.2.2019 klo 9.00                   

                     
Aktia Pankin osakepalkkio-ohjelma kaudelle 2019–2020

Aktia Pankki Oyj:n hallitus on päättänyt jatkaa pitkän aikavälin osakesäästöohjelmaa, AktiaUnaa, joka otettiin viime vuonna käyttöön Aktia-konsernin työntekijöille tukemaan Aktian strategian toteuttamista.

Osakesäästöohjelman tarkoituksena on kannustaa Aktian työntekijöitä sijoittamaan yhtiön osakkeisiin ja omistamaan niitä ja täten yhdistää työntekijöiden ja johdon intressit ja sitoutuminen pitkäaikaiseen työskentelyyn hyvän arvonkehityksen ja kasvaneen omistaja-arvon puolesta. Ohjelma koostuu kahdesta osasta: osakesäästöohjelma AktiaUnasta Aktian kaikille työntekijöille sekä suoriteperusteisesta osasta, joka on tarkoitettu konsernin avainhenkilöille ja joka perustuu mainittuun osakesäästöosaan.

AktiaUna-osakesäästöohjelma antaa Aktian noin 800 työntekijälle mahdollisuuden säästää osa palkastaan (2–4 %, johtoryhmä enintään 7 %) ja hankkia säästösummalla säännöllisesti Aktian osakkeita alennettuun hintaan (-10 %). Lisäksi osallistujia kannustetaan antamalla heille maksuttomia lisäosakkeita osakesäästöohjelmassa hankituilla osakkeilla noin kahden vuoden kuluttua. Lisäosakkeiden saaminen edellyttää, että työntekijä on säilyttänyt säästövaroilla hankitut osakkeet omistusjakson päättymiseen saakka ja että hänen työsuhteensa ei ole päättynyt ennen sitä.

Lisäosakkeiden arvo säästökaudella 2019–2020 on ohjelman käyttöönottohetkellä yhteensä enintään 1 800 000 euroa, mikä vastaa Aktia-osakkeen 9,50 euron kurssilla noin 190 000 Aktia-osakkeen arvoa. Ohjelman lopullinen kustannus riippuu osallistujien määrästä ja työntekijöiden ohjelmassa hankkimien osakkeiden määrästä.

Yllämainitun osakesäästöohjelman lisäksi konsernin noin 50 avainhenkilölle, mukaan lukien toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet, tarjotaan mahdollisuus osallistua osakesäästöohjelman suoriteperusteiseen osaan. Suoriteperusteisen osan mahdollinen palkkio riippuu niiden osakkeiden määrästä, jotka henkilö hankkii osakesäästöohjelmassa, sekä siitä, kuinka hyvin ansaintakriteerit saavutetaan suoritekauden aikana. Suoritekauden 2019–2020 ansaintakriteerit ovat Aktia-konsernin vertailukelpoinen liikevoitto (60 %) ja palkkiotuotot netto (40 %) suoritekauden aikana.

Suoriteperusteisen palkkion arvo suoritekaudella 2019–2020 on ohjelman käyttöönottohetkellä yhteensä enintään 2 100 000 euroa, mikä vastaa Aktia-osakkeen 9,50 euron kurssilla noin 214 000 Aktia-osakkeen arvoa. Ohjelman lopullinen kustannus riippuu avainhenkilöiden AktiaUna-osakesäästöohjelmassa hankkimien osakkeiden määrästä sekä suoritejakson ansaintakriteerien tavoitteiden saavuttamisesta.

Hallitus päättää vuosittain uuden osakesäästöohjelman sekä suoriteperusteisen ohjelman käyttöönotosta.

AKTIA PANKKI OYJ

Lisätietoja:

Lasse Svens, hallituksen puheenjohtaja, puh. 050 056 2945

Jakelu:
Nasdaq Helsinki,
tiedotusvälineet,
www.aktia.com

Aktia tarjoaa laajan valikoiman pankki- ja varainhoitoratkaisuja sekä henkilövakuutuksia. Aktia toimii Suomen rannikkoalueella ja sisämaan kasvukeskuksissa. Aktialla on noin 380 000 asiakasta, joita palvellaan konttoreissa, verkossa, mobiileissa käyttöliittymissä ja puhelimitse. Aktian osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja Aktiasta saa osoitteesta www.aktia.com