Kemiran osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2000


Kemiran päätoimialojen tuotteiden myynti on lähtenyt hyvin liikkeelle. Liikevaihto kasvoi 11 % alkaneen vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Markkinanäkymät kaikilla konsernin kasvualoilla ovat hyvät.
Tammi-maaliskuun voitto ennen veroja oli 24 milj.e (vuotta aikaisemmin 17 milj.e). Konsernin rakennemuutos on edennyt nopeasti ja se parantaa sekä tämän vuoden tulosta että konsernin kasvumahdollisuuksia ja kilpailukykyä pitkällä aikavälillä. Koko vuoden tuloksen odotetaan muodostuvan viime vuoden tulosta paremmaksi.

Kemira-konsernin liikevaihto kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa oli 707 milj.e, 11 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin (640 milj.e). Konsernin liikevoitto ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 36 milj.e (30 milj.e) eli 5 % liikevaihdosta (5 %). Kemianteollisuuden lakko Suomessa maaliskuussa alensi liikevoittoa noin 6,2 milj.e. Osuudet osakkuusyhtiöiden tuloksesta olivat yhteensä 1,0 milj.e. Voitto ennen veroja ja vähemmistöosuutta oli 24 milj.e (17 milj.e) ja voitto verojen jälkeen 16 milj.e (12 milj.e). Voitto per osake nousi 36 % ja oli 0,13 e (0,09 e). Kassavirta omaisuuden myynnistä oli 6 milj.e. Kassavirta investointien ja omaisuuden myyntitulojen jälkeen oli -80 milj.e (-117 milj.e). Liiketoiminnan kassavirta per osake oli -0,47 e (-0,68 e). Oma pääoma per osake oli 7,79 e (7,57 e).

Konsernin henkilöstön määrä tammi-maaliskuussa oli keskimäärin 10 299 (10 530).

KEMIRA CHEMICALS

Kemira Chemicalsin liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 5 % ja oli 182 milj.e. Liikevoitto oli 22 milj.e (19 milj.e) eli 12 % liikevaihdosta. Kemianteollisuuden viikon pituinen lakko Suomessa alensi erityisesti Pulp & Paper- ja Industrial Chemicals -yksiköiden maaliskuun liikevoittoa yhteensä noin 2,7 milj.e. Metsäteollisuutta koskenut kahdeksanpäiväinen lakko näkyi huhtikuun toimituksissa sellu- ja paperiteollisuudelle.

Pulp & Paper Chemicals -yksikön liikevaihto kasvoi 14 %, kun paperi- ja selluteollisuuden tuotantomäärät ovat edelleen kehittyneet suotuisasti. Pulp & Paper Chemicals -yksikkö on kasvattamassa erikoiskemikaaliliiketoimintaansa laajentamalla Vaasassa sijaitsevaa tehdastaan ja rakentamalla uuden yksikön Brasiliaan.

Kemwater-yksikön liikevaihto nousi 6 %. Liikevoitto jäi vähän edellisen vuoden alapuolelle.

Industrial Chemicals -yksikön liikevaihto laski 12 %. Fosforihapon hinta on lähtenyt laskuun ja myös fosfaattijatkojalosteiden ja kalsiumkloridin markkinat ovat edelleen heikot. Sen sijaan natriumperkarbonaatin markkinat näyttävät hyviltä ja yksikkö on ilmoittanut kaksinkertaistavansa Ruotsin Helsingborgiin viime vuonna valmistuneen tehtaan tuotantokapasiteetin. Yksikkö on aloittanut kaliumsulfaatin tuotannossa syntyvien orgaanisten ilmapäästöjen vähentämisohjelman Helsingborgissa ja Kokkolassa.

Kemira Fine Chemicalsin myynti ja kannattavuus kehittyivät odotusten mukaisesti.

TIKKURILA

Tikkurilan liikevaihto kasvoi vuoden takaisesta 14 % ja oli 90 milj.e. Tammi-maaliskuun liikevoitto oli 7,4 milj.e (1,9 milj.e) eli 8 % liikevaihdosta.

Tikkurila Paintsin liikevaihto kasvoi 12 %. Erityisesti kotimarkkinoilla kasvu oli vahvaa. Tikkurilan Moskovassa sijaitseva tytäryhtiö OOO Kraski Tikkurila aloitti tuotannon maaliskuussa. Kasvustrategiansa mukaisesti Tikkurila on ostanut puolalaisen osapuolen Baltchem S.A:n 40 % osuuden Tikkurila Baltcolor Sp. z o.o.
-nimisestä yhtiöstä. Tikkurila Paints ja Tikkurila Coatings omistavat nyt puoliksi 100 % yrityksen osakkeista. Yritys tuottaa ja markkinoi sekä kauppa- ja rakennusmaaleja että teollisuusmaaleja Puolan markkinoille.

Tikkurila Coatingsin liikevaihto laski 2 %. Lasku aiheutuu siitä, että Tikkurila myy 50 %:n osuutensa Isossa-Britanniassa toimivasta Becker Acroma Ltd:stä ja siihen liittyvän liiketoiminnan. Kertaluonteisia tuottoja syntyi nettona 1,1 milj.e.

Tikkurila CPS:n liikevaihto kasvoi 32 %. Sekä sävytyspastojen että -koneiden liikevaihto kasvoi selvästi. CPS rakentaa uuden, sävytysjärjestelmiin liittyviä komponentteja valmistavan tehtaan Shanghaihin, Kiinaan. Tavoitteena on päästä mukaan Kiinan nopeasti kehittyville maalimarkkinoille hyödyntämällä Tikkurila CPS:n uutta teknologiaa ja markkinointityökaluja. Suunnitelman mukaan tuotanto aloitetaan vuoden 2001 alkupuolella.

KEMIRA AGRO

Kemira Agron liikevaihto oli 306 milj.e eli 5 % viime vuotta enemmän. Agriculture-yksikössä kasvinravinteiden myyntimäärä kasvoi 6 %. Euroopassa yksiravinteisten typpituotteiden hintojen pohja ohitettiin viime vuoden lopulla ja maalis-huhtikuussa hinnat olivat paikoin jopa yli 20 % viime vuoden vastaavan ajan hintoja korkeammat. Ensimmäisen neljänneksen toimituksista kuitenkin vielä suuri osa tehtiin viime vuoden lopulla sovituilla hinnoilla, joten hintojen nousu pääsee täysimääräisesti vaikuttamaan vasta toisella neljänneksellä.

Samanaikaisesti kannattavuutta kuitenkin rasittaa typpiraaka-aineen (ammoniakin) valmistuksessa käytettävän maakaasun hinnan kohoaminen. Vakaammin käyttäytyvien NPK-seoslannoitteiden hintojen nousu on ollut maltillisempaa. Horticulture-yksikön liikevaihto kasvoi 16 %, Process Chemicals -yksikön liikevaihto sen sijaan laski 13 % edellisvuodesta. Molempien yksiköiden kannattavuus oli hyvä. Kemira Agron ensimmäisen vuosineljänneksen liikevoitto oli 0,4 milj.e (5,4 milj.e). Kemianalan lakon vaikutus oli noin 1,5 milj.e.

Vuoden alkupuolella jaettiin Kemira Agron liiketoiminnat typpi- ja erikoislannoitetoimintoihin konsernin strategian mukaisesti. Typpilannoitetuotannon uudelleenjärjestelyä valmistellaan tavoitteena sen toteuttaminen vuoden vaihteeseen mennessä. Osana tätä prosessia Kemira Agro aikoo lopettaa Rozenburgin yksikön typpilannoitetuotannon Hollannissa. Sulkemisesta syntyvien kertaluonteisten kustannusten arvioidaan olevan 80 milj.e.

Kemira Agron erikoistumisstrategian mukaiset toiminnan laajentamisprojektit etenevät Kiinassa, Jordaniassa ja Dubaissa.

KEMIRA PIGMENTS

Kemira Pigmentsin liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 24 % ja oli
133 milj.e. Titaanidioksidipigmenttien myyntimäärät olivat noin 11 % suuremmat ja keskihinnat noin 2 % korkeammat kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla. Hyvän kysynnän seurauksena viime vuoden loppupuolella ilmoitetut hinnankorotukset on toteutettu tämän vuoden alussa ja uusista korotuksista Euroopassa ja Aasiassa ilmoitettiin maaliskuussa. Tammi-maaliskuun liikevoitto oli 7,2 milj.e (5,4 milj.e).

Helmikuussa allekirjoitettiin kauppasopimus Yhdysvaltojen itärannikolla Savannahissa ja Hollannin Rotterdamissa sijaitsevien yksiköiden myymisestä amerikkalaiselle Kerr-McGee Chemical Corporation LLC:lle. Kauppahinta oli yhteensä USD 403 miljoonaa velattomista ja kassavarattomista yhtiöistä. Savannahin liiketoiminta siirtyi ostajalle huhtikuun ja Rotterdamin liiketoiminta toukokuun alusta lukien. Kaupasta syntynyt myyntivoitto konsernille oli yhteensä 140 milj.e. Tuloutunut kassavirta ja myyntivoitto näkyvät vasta toisen vuosineljänneksen luvuissa.

Myytyjen liiketoimintojen liikevaihto ensimmäiseltä neljännekseltä oli 89 milj.e (67 milj.e) ja liiketappio -3,3 milj.e (-0,6 milj.e). Porin yksikön liikevaihto alkuvuonna oli 46 milj.e (42 milj.e) ja liikevoitto 9,5 milj.e (6,1 milj.e). Kemianteollisuuden lakko heikensi Porin tulosta maaliskuussa noin 2 milj.e. Porin yksikön kehittämistä jatketaan pitkällä aikavälillä ja se keskittyy jatkossa erikoisosaamisalueisiinsa, kuten painoväriteollisuuden pigmentteihin ja erikoispigmentteihin (mm. mikrokiteiset pigmentit).

MUU LIIKETOIMINTA

Kemira Metalkatin liikevaihto oli 11 milj.e, 42 % edellisvuotista suurempi. Liikevoitto nousi 1,1 milj. euroon.

Kemira Safetyn liikevaihto nousi 22 % ja oli 3,8 milj.e. Liikevoitto oli 0,3 milj.e (0,0 milj.e). Maaliskuussa tehtiin sopimus Kemira Safety Oy:n osakkeiden myynnistä amerikkalaiselle Scott Technologies Inc:lle USD 17,15 miljoonan kauppahinnasta. Myynnistä syntyi voittoa 13 milj.e. Kauppa toteutui lopullisesti siten, että liiketoiminta siirtyi ostajalle toukokuun alusta lukien, joten kaupan kassavirta- ja tulosvaikutus näkyvät vasta toisen neljänneksen luvuissa.

INVESTOINNIT

Konsernin käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 27 milj.e (29 milj.e). Osakkeiden ja käyttöomaisuuden myyntitulot olivat 6 milj.e (0 milj.e) ja nettoinvestoinnit 21 milj.e (29 milj.e), kun kaikki merkittävät liiketoimintojen myynnit toteutuivat vasta toisen vuosineljänneksen aikana. Koko vuoden bruttoinvestointien arvioidaan olevan noin 200 milj.e (168 milj.e).

RAHOITUS

Tammi-maaliskuun nettorahoituskulut olivat 12 milj.e (13 milj.e). Valuuttakurssivoitot olivat 1,5 milj.e (1,1 milj.e). Kiinteäkorkoisten lainojen osuus oli noin 45 % korollisten pitkäaikaisten lainojen kokonaissummasta (poisluettuna eläkelainat, joita ei katsota täysin kiinteäkorkoisiksi).

Korollinen nettovelka oli 1 021 milj.e, 87 milj.e korkeampi kuin viime vuoden lopussa, koska tammi-maaliskuun kassavirta oli negatiivinen ja euron heikkous erityisesti Yhdysvaltojen dollariin nähden nosti dollarilainojen tasearvoa.

YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Yhtiökokous vahvisti vuodelta 1999 maksettavan osingon määräksi 0,23 e (0,29 e) per osake eli yhteensä 29,6 milj.e (36,8 milj.e). Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestystä siten, että hallintoneuvoston toimivaltaa supistettiin ja hallituksen vastaavasti lisättiin. Jatkossa hallitus päättää nykyisillä toimialoilla kaikista investoinneista niiden suuruudesta riippumatta ja kutsuu yhtiökokouksen koolle. Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen ostamaan markkinoilta yhtiön omia osakkeita enintään 5 440 000 kappaletta eli noin 4,2 % kokonaismäärästä. Se myös valtuutti hallituksen luovuttamaan yhtiön hallussa oston jälkeen olevia osakkeita enintään 6 440 000 kappaletta käytettäväksi osana henkilöstörahastoille maksettavia voittopalkkioita ja johdon kannustusjärjestelmien palkkioita (mikäli sellaisia päätetään ottaa käyttöön) tai maksuvälineenä yrityskaupoissa. Valtuutus on voimassa yhden vuoden ajan yhtiökokouksen päätöksestä.

LOPPUVUODEN NÄKYMÄT

Kemira Chemicalsin markkinanäkymät ovat hyvät paperituotteiden vahvan kysynnän ja sellu- ja paperiteollisuuden korkean käyttöasteen myötä. Huhtikuussa ollut kahdeksan päivän mittainen paperiteollisuuden lakko heikentää toisen neljänneksen liikevoittoa lievästi. Kemwater-yksikön osalta ei ole näköpiirissä merkittäviä muutoksia. Vaikka Industrial Chemicals -yksikköä rasittaa fosforihapon hinnan lasku, Kemira Chemicalsin odotetaan pystyvän säilyttämään liikevoittonsa viime vuoden tasolla. Sekä Pulp & Paper että Kemwater-yksikön kasvua pyritään jatkossa kiihdyttämään myös yritysostoilla.

Maalien myynnin kotimarkkinoille odotetaan kehittyvän hyvin. Venäjän liiketoiminnan uskotaan kasvavan ja parantavan kannattavuuttaan, kun myös uusi Moskovan lähistölle rakennettu tehdas on aloittanut tuotannon ja pystyy hyödyntämään paikallista kustannusrakennetta omassa toiminnassaan. Sekä sävytyskoneiden että -pastojen myynnin odotetaan jatkavan hyvin alkanutta kasvua loppuvuoden aikana. Tikkurilan liikevoiton arvioidaan nousevan selvästi viimevuotista paremmaksi. Tikkurila CPS:n omistusjärjestelyä koskeva ratkaisu tehtäneen vuoden toisella tai kolmannella neljänneksellä.

Kemira Agron osalta merkittävin tapahtuma tänä vuonna on typpituoteliiketoiminnan rakennejärjestelyyn liittyvät ratkaisut. Tavoitteena on saada aikaan liiketoimintojen siirto vuoden loppuun mennessä. Syntyvän ratkaisun uskotaan vaikuttavan tämän vuoden liiketoimintaan vain vähän. Useat tuottajat ovat ilmoittaneet pyrkivänsä purkamaan ylikapasiteettia sulkemalla tehtaita, mikä on kääntänyt hinnat selkeään nousuun. Maakaasun hinnannousu kuitenkin lisää raaka-ainekustannuksia ja syö osittain korkeampien hintojen tuomaa etua. Kehityksen odotetaan jatkuvan myönteisenä puutarha- ja erikoislannoitepuolella sekä prosessikemikaaleissa. Kemira Agron koko vuoden liikevoiton odotetaan paranevan, vaikka se saattaakin vielä jäädä negatiiviseksi.

Titaanidioksidipigmentin markkinat näyttävät kehittyvän edelleen suotuisasti. Näkymät ovat hyvät päämarkkina-alueilla Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa sekä Aasiassa. Etelä-Amerikassa markkinatilanne on paranemassa. Vuoden aikana hintojen odotetaan nousevan jo ilmoitettujen korotusten tullessa kesällä voimaan. Viime vuoden lopussa valmistuneen kapasiteetinlaajennuksen jälkeen Kemira Pigmentsin Porin yksikkö pystyy kasvattamaan myyntimääriään noin 20 %:lla markkinoiden niin salliessa. Koska Kemira on osana rakennemuutostaan luopunut kevään kuluessa noin kahdesta kolmasosasta pigmenttiliiketoimintaansa, Kemira Pigmentsin liikevaihto laskee, mutta liikevoiton sitävastoin odotetaan paranevan.

Konsernin operatiivisen liikevoiton odotetaan tänä vuonna nousevan viimevuotista paremmaksi. Nettotulosta parantavat lisäksi liiketoimintojen myynneistä syntyvät kertaluonteiset myyntivoitot sekä alemmat nettorahoituskustannukset, kun nettovelat pienenevät omaisuuden myynneistä saatavilla varoilla. Myös konsernin verokannan odotetaan putoavan viime vuoden poikkeuksellisen korkeasta 47 %:sta 32-35 %:n tasolle.

Helsinki 9.5.2000

Hallitus

Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä ja todelliset tulokset voivat olla merkittävästikin erilaiset.


LIITTEET
Tuloslaskelma ja tase
Rahoituslaskelma
Liikevaihto ja -voitto toimialoittain
Vastuusitoumukset
Rahoitusinstrumenttien nimellisarvot


KEMIRA-KONSERNI TAMMI-MAALISKUU 2000
(Luvut ovat tilintarkastamattomia)


Täydellinen raportti taulukkoineen on ladattavissa alla olevasta linkistä.


Attachments

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2000