TAMMI-KESÄKUUN TULOS 82 MILJOONAA EUROA - KEMIRAN RAKENNEMUUTOS ETENEE


Kemiran ydinkasvualueilla (sellu- ja paperiteollisuuden kemikaalit, vedenpuhdistuskemikaalit ja maalit) toiminta on jatkunut menestyksellisenä. Myös titaanidioksidin markkinat ovat vahvat, mutta fosforikemikaalien ja lannoitteiden tulos oli heikko. Konsernin liikevaihto kasvoi liiketoimintojen myynneistä huolimatta 4 %. Tammi-kesäkuun voitto ennen veroja ja kertaluonteisia eriä oli 82 milj.e (49 milj.e). Hallitus odottaa koko vuoden tuloksen paranevan viime vuodesta.

Kemira-konsernin liikevaihto kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa oli 1 341 milj.e, 4 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin (1 292 milj.e). Jatkuvien liiketoimintojen kasvu oli 9 %. Konsernin liikevoitto toisella vuosineljänneksellä oli 67 milj.e (44 milj.e). Tammi-kesäkuun liikevoitto oli 103 milj.e, 40 % suurempi kuin edellisvuonna ja 8 % liikevaihdosta (6 %). Liikevoittoon sisältyy noin 8 milj.e ylimääräisiä kustannuksia, jotka aiheutuivat Suomen kemian- ja metsäteollisuuteen maalis-huhtikuussa kohdistuneista lakoista, sekä noin 12 milj. euron voitto Kemira Safetyn myynnistä. Osuudet osakkuusyhtiöiden tuloksesta olivat yhteensä 1,1 milj.e. Kertaluonteiset erät lopetettavista liiketoiminnoista sisältävät Pigmentsin Savannahin ja Rotterdamin yksiköiden myynneistä saatuja myyntivoittoja 148 milj.e ja Rozenburgin typpilannoitetuotannon lopettamiseksi tehdyn 84 milj.e:n varauksen. Myyntivoittoluvut sisältävät eräitä kuluvarauksia, joiden lopullinen toteutuminen selviää myöhemmin. Voitto ennen veroja ja vähemmistöosuutta oli 146 milj.e (49 milj.e) ja voitto verojen jälkeen 99 milj.e (31 milj.e). Voitto per osake ilman kertaluonteisia eriä oli 0,46 e (0,24 e). Kassavirta omaisuuden myynnistä oli 395 milj.e. Kassavirta investointien ja omaisuuden myyntitulojen jälkeen oli 435 milj.e (-38 milj.e). Liiketoiminnan kassavirta per osake oli 0,85 euroa (0,26 euroa). Oma pääoma per osake oli 8,1 euroa (7,5 euroa) ja velkaantuneisuus 47 % (edellisen vuoden lopussa 95 %).

Konsernin henkilöstön määrä tammi-kesäkuussa oli keskimäärin 9 939 (edellisen vuoden lopussa 10 436).

RAKENNEMUUTOS

Viime syksynä päätetyn uuden strategian mukainen rakennemuutos on edennyt suunnitellusti. Suhdanneherkän ja pääomavaltaisen liiketoiminnan osuutta vähennettiin myymällä heikosti kannattaneet titaanidioksiditehtaat Yhdysvaltojen Savannahissa ja Hollannin Rotterdamissa. Myyntihinta oli 403 milj. dollaria. Kemiran päätoimialoihin kuulumaton Kemira Safety myytiin 17 milj. dollarilla.

Typpilannoiteliiketoiminnan erottamiseksi konsernista Kemira Agro on tehnyt sisäisiä valmisteluja ja käynyt keskusteluja kolmansien osapuolten kanssa. Ratkaisun uskotaan löytyvän vuodenvaihteeseen mennessä. Päätös Tikkurila CPS:n erottamisesta konsernista joko myymällä tai listaamalla tehtäneen elo-syyskuussa. Toteutuneista myynneistä on syntynyt kassavirtaa 395 milj.e, joka voidaan käyttää ydinkasvualueiden vahvistamiseen.

Konsernin ydinkasvualueita ovat paperi- ja selluteollisuuden kemikaalit, vedenpuhdistuskemikaalit ja maalit. Kasvua etsitään myös yritysostoilla. Kesäkuussa tehtiin sopimus Krems Paper Chemicalsin ostosta, joka toteutuessaan kasvattaa Kemira Chemicalsin Pulp & Paper -yksikköä runsaalla 10 %:lla.

KEMIRA CHEMICALS

Kemira Chemicalsin liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 6 % ja oli 365 milj.e. Toisen vuosineljänneksen liikevoitto oli 16 milj.e (21 milj.e). Tammi-kesäkuun liikevoitto oli 38 milj.e (40 milj.e). Liikevoitto oli 10 % liikevaihdosta.

Pulp & Paper Chemicals -yksikön liikevaihto kasvoi 9 %. Paperi- ja selluteollisuuden tuotantomäärät ovat vuoden edetessä kehittyneet suotuisasti. Kemiran tavoitteena on kasvaa lähivuosina yhdeksi maailman johtavista sellu- ja paperikemikaalien toimittajista. Kemira Chemicals teki sopimuksen Neste Chemicals Oy:n paperikemikaaliliiketoiminnan ostamisesta. Se koostuu itävaltalaisen Krems Chemie AG:n paperikemikaaleista ja Nesteen osuudesta CN-Paper Chemicalsissa. Samalla ostetaan suomalaisen Oy Chemec Ab:n hydrofobointiaineliiketoiminta. Kauppahinta on noin 34 milj.e ja liikevaihto 35 milj.e. Hankinnoilla Kemira nousee maailman integroiduimmaksi ja monipuolisimmaksi paperiliimojen valmistajaksi.

Kemwater-liiketoimintayksikön liikevaihto nousi 8 %. Myös liikevoitto parani edellisestä vuodesta.

Industrial Chemicals -liiketoimintayksikön liikevaihto laski 7 %. Fosforihapon ja sen jatkojalosteiden sekä kalsiumkloridin markkinat ovat edelleen heikot. Kemira Chemicals on aloittanut neuvottelut natriumtripolyfosfaattia koskevan liiketoiminnan myymisestä. Tavoitteena on keskittyä pesuaineiden raaka-aineissa natriumperkarbonaattiin, joka happipohjaisena tuotteena hajoaa käytössä haitattomasti. Tuotteen kysyntä kasvaa ja sen tuotanto kaksinkertaistetaan Helsingborgissa, Ruotsissa.

Kemira Fine Chemicalsin myynti kasvoi 11 %. Kannattavuus kärsi kunnossapitokustannusten ja eräiden toimitusten ajoituksen vuoksi.

TIKKURILA

Tikkurilan liikevaihto nousi vuoden takaisesta 11 % ja oli 196 milj.e. Tikkurila Paintsin liikevaihto kasvoi 8 % ja CPS:n 28 %. Tikkurila Coatingsin liikevaihto sitävastoin laski 3%, koska Tikkurila on myymässä osuutensa Isossa-Britanniassa toimivasta Becker-Acromasta ja siihen liittyvän liiketoiminnan.

Paintsin kasvu syntyi pääosin Venäjällä, Puolassa ja Ruotsissa. CPS:ssä sekä väripastojen että sävytyskoneiden myynti kasvoi voimakkaasti. Tikkurilan liikevoitto parani merkittävästi ja oli 21 milj.e (13 milj.e) eli 11 % liikevaihdosta (7 %). Liikevoitto sisältää liiketoiminnan muita tuottoja 1,1 milj.e Coatingsin Ison-Britannian järjestelyistä sekä 0,9 milj.e CPS:ään kuuluneen värikarttoja valmistavan italialaisen Matherson S.p.A:n myynnistä.

KEMIRA AGRO

Kemira Agron liikevaihto oli 591 milj.e eli 6 % viime vuotta enemmän. Agriculture-yksikössä kasvinravinteiden myyntimäärä kasvoi Länsi-Euroopassa noin 3 %. Euroopassa yksiravinteisten typpilannoitteiden hinnat ovat kääntyneet selvään nousuun viime vuodesta, 20-50 % myyntikauden lopun hintoja verrattaessa. Myös NPK-seoslannoitteiden hinnat ovat nousseet viime vuodesta hieman. Ensimmäisen neljänneksen toimituksista kuitenkin vielä suuri osa tehtiin viime vuoden lopulla sovittuihin hintoihin, joten nousu pääsi vaikuttamaan vasta toisella neljänneksellä. Maakaasun kalleus syö osaltaan tuotteiden hinnannousun aikaansaamaa tulosparannusta. Isossa-Britanniassa ammoniakkitehtaan pitkittynyt seisakki ja siihen liittyvät kunnossapitokustannukset rasittivat tulosta. Horticulture-yksikön liikevaihto kasvoi noin kolmanneksen ja prosessikemikaaliyksikön liikevaihto oli edellisen vuoden tasolla. Molempien yksiköiden kannattavuus oli hyvä. Tammi-kesäkuun liikevoitto oli 11 milj.e (7 milj.e) eli 2 % liikevaihdosta. Kemira Agro on kirjannut Rozenburgin typpilannoitetuotannon lopettamiseen liittyviä kuluja yhteensä noin 84 milj.e kertaluonteisiin eriin.

Parantaakseen asemaansa Venäjän ja Baltian markkinoilla Kemira Agro on nostanut omistusosuutensa liettualaisessa UAB Kemira-Lifosassa 33 %:sta 51 %:iin. Lisäksi Kemira Agro on sopinut venäläisen JSC Acronin kanssa strategisesta markkinointiyhteistyöstä lannoiteliiketoiminnassa IVY-maissa ja Baltiassa.

KEMIRA PIGMENTS

Kemira Pigmentsin liikevaihto laski edellisestä vuodesta 13 % ja oli 200 milj.e. Liikevoitto oli 22 milj.e (15 milj.e) eli 11 % liikevaihdosta (7%). Titaanidioksidipigmentin keskihinnat nousivat ensimmäisellä vuosipuoliskolla noin 5 % viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Myyntimäärät olivat noin 20 % pienemmät kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla, kun Yhdysvaltojen yksikkö jäi pois konsernista huhtikuun alussa ja Hollannin yksikkö toukokuun alussa. Myytyjen yksiköiden liikevaihto alkuvuonna oli 97 milj.e ja liikevoitto -4 milj.e. Jäljelle jäävän Porin yksikön myyntimäärät kasvoivat 17 %; kauppa kävi hyvin varsinkin toisen vuosineljänneksen aikana. Porin yksikön keskimääräiset hinnat nousivat lähes 8 % viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

MUU LIIKETOIMINTA

Kemira Metalkatin liikevaihto oli 23 milj.e, 25 % edellisvuotista suurempi. Liikevoitto oli 3,4 milj.e (2,5 milj.e). Toimitukset Opel Corsaan ovat päättymässä, mikä pudottaa liikevaihtoa ja liikevoittoa loppuvuonna.

Kemira Safety myytiin kauden aikana ja sen luvut ovat konsernin luvuissa mukana ainoastaan huhtikuun loppuun saakka. Tuolta ajalta Kemira Safetyn liikevaihto oli 5 milj.e ja liikevoitto 0,1 milj.e. Yhtiön myyntihinta oli noin 17 milj. dollaria ja kaupasta syntyi myyntivoittoa 12 milj.e ennen veroja.

INVESTOINNIT

Konsernin käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 68 milj.e (74 milj.e). Osakkeiden ja omaisuuden myyntitulot olivat 395 milj.e (2 milj.e) ja kassavirta nettoinvestoinneista oli 327 milj.e positiivinen (-72 milj.e). Koko vuoden bruttoinvestointien arvioidaan olevan noin 200 milj.e (168 milj.e).

RAHOITUS

Tammi-kesäkuun nettorahoituskulut olivat 21 milj.e (25 milj.e). Valuuttakurssitappio oli 0,9 milj.e. Kiinteäkorkoisten lainojen osuus oli noin 67 % korollisten pitkäaikaisten lainojen kokonaissummasta (poisluettuna eläkelainat, joita ei katsota täysin kiinteäkorkoisiksi).

Korollinen nettovelka oli 496 milj.e, 438 milj.e pienempi kuin viime vuoden lopussa merkittävien omaisuuden myyntitulojen ansiosta.

Yhtiökokouksen valtuutuksen mukaisesti yhtiö osti omia osakkeitaan kesän aikana 31.7. mennessä yhteensä 213 500 kappaletta keskihintaan 5,34 e/osake. Yhtiöllä on hallussaan lisäksi viime vuonna ostetut
1 000 000 osaketta.

LOPPUVUODEN NÄKYMÄT

Kemira Chemicalsin Pulp & Paper -yksikön markkinanäkymät ovat hyvät sellu- ja paperiteollisuuden vahvana jatkuvan kysynnän myötä. Koska Krems Paper Chemicalsin osto ei ehtine lopullisesti toteutua vielä kesän aikana, se ei myöskään ehdi vaikuttaa merkittävästi tämän vuoden lukuihin. Kemwaterin tuloksen odotetaan kasvavan edelleen. Industrial Chemicals -yksikön tulosta rasittaa fosforihapon ja sen jatkojalosteiden sekä kalsiumkloridin heikko hintataso. Chemicalsin koko vuoden liikevoiton odotetaan olevan lähellä edellisvuoden tasoa Industrial Chemicalsin heikentyvän tuloksen syödessä Pulp & Paper
-yksikön ja Kemwaterin aikaansaaman parannuksen.

Mikäli CPS:n myyntivaihtoehto toteutuu, se jatkossa merkitsee Tikkurilassa vuositasolla noin kolmasosan vähennystä liikevaihtoon ja hieman suurempaa vähennystä liikevoittoon. Maalien kysyntä näyttää hyvältä ja Tikkurilan kasvu lähialueilla jatkuu. Tikkurilan liikevoiton arvioidaan pääsevän lähelle viimevuotista CPS:n myyntivaihtoehdon toteutuessakin. Tikkurilan Moskovan lähistöllä keväällä tuotantonsa aloittanut tytäryhtiö OOO Kraski Tikkurila antaa yhtiölle entistä paremmat mahdollisuudet laajenemiselle ja toiminnan tehostamiselle paikallisen tuotannon kautta.

Kemira Agron valmistelut typpilannoitetuotannon erottamiseksi etenevät ja tavoitteena on löytää vuodenvaihteeseen mennessä ratkaisu liiketoiminnoista luopumiseksi. Vaikka erityisesti typpilannoitteiden hinnat ovat kääntyneet selvään nousuun, nostaa maakaasun korkea hinta raaka-ainekustannuksia ja syö korkeampien hintojen tuomaa hyötyä. Lisäksi Isossa-Britanniassa ammoniakkitehtaan heinäkuun jatkunut korjausseisakki aiheuttaa tuotannonmenetystä ja lisäkustannuksia. Kemira Agron koko vuoden liikevoiton odotetaan kuitenkin paranevan viime vuodesta, vaikka se saattaakin vielä jäädä negatiiviseksi. Pidemmällä aikavälillä Kiinan liittymisen WTO:hon odotetaan parantavan lannoitemarkkinoita, kun Kiina sen myötä on jälleen aloittanut ostot kansainvälisiltä markkinoilta. Puutarha- ja erikoislannoitepuolella sekä prosessikemikaaleissa kehityksen odotetaan jatkuvan myönteisenä.

Titaanidioksidipigmentin markkinanäkymät ovat hyvät. Hintataso on pysynyt vahvana ja uusien 5-7 %:n hinnankorotusten odotetaan tulevan voimaan kolmannella neljänneksellä. Vaikka Kemira Pigments on myynyt kaksi kolmasosaa liiketoiminnastaan, sen arvioidaan saavuttavan viimevuotista selkeästi paremman tuloksen.

Konsernin operatiivisen liikevoiton odotetaan tänä vuonna nousevan viimevuotista paremmaksi. Nettotulosta parantavat lisäksi liiketoimintojen myynneistä syntyvät kertaluonteiset myyntivoitot sekä alemmat nettorahoituskustannukset, kun nettovelat pienenevät omaisuuden myynneistä saatavilla varoilla.


Helsinki 3.8.2000

Hallitus

Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä ja todelliset tulokset voivat olla merkittävästikin erilaiset.


Täydellinen raportti taulukkoineen on ladattavissa allaolevasta linkistä.

Attachments

Osavuosikatsaus tammi - kesäkuu 2000