Ponsse järjestää Euroopassa mittavan Road Show 2007 -kiertueen


06.02.2007  

Ponsse järjestää Euroopassa mittavan Road Show 2007 -kiertueen 
 
Ponssen kansainvälinen Road Show 2007 -kiertue tulee kiertämään kevään 2007
aikana kaikilla Ponssen päämarkkina-alueilla Euroopassa. Kiertue on kautta
aikojen mittavin Ponsse Road Show -kiertue. Road Show 2007 käynnistyi
Vieremällä 15.1.2007, jolloin Ponsse järjesti uuden komponenttitehtaan
vihkiäisten yhteydessä kansainvälisen lehdistötilaisuuden ja yösavotan. 

"Haluamme jatkuvasti tehostaa asiakasläheistä toimintatapaamme kaikilla
markkina-alueillamme. Kiertuetapahtumat luovat hyvät puitteet mennä asiakkaiden
luokse kuulemaan paikallisia tarpeita ja tietenkin esitellä laajaa tuote- ja
palvelutarjontaamme", viestintäjohtaja Jari Mononen kertoo. Uutuustuotteiden,
PONSSE Bear -harvesterin ja PONSSE Elephant -kuormatraktorin, lisäksi Ponsse
esittelee kiertueella myös muun PONSSE tarjonnan. Ponsse Road Show 2007 -rekan
mukana kiertävät tehtaan ja kunkin paikallisen edustajan asiantuntijat. 

Ponsse Road Show 2007 -tapahtumia järjestetään mm. Suomessa, Latviassa,
Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Puolassa, Tsekissä, Itävallassa,
Ranskassa,Espanjassa ja Isossa-Britanniassa. Kaikkiaan tapahtumia tullaan
järjestämään kiertueen aikana noin 30 eri paikkakunnalla. 

Kiertueen ohjelmaa, maita, paikkakuntia ja uutisia päivitetään Ponssen
internet-sivuilla osoitteessa: 
www.ponsse.com/roadshow2007.


Vieremällä 6. helmikuuta 2007


PONSSE OYJ


Jari Mononen
Viestintäjohtaja


LISÄTIETOJA
Jari Mononen
puh. 040 722 9693


JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ponsse.com