INCAP ALENTAA KOKO VUODEN LIIKEVAIHTO- JA TULOSENNUSTETTAAN


 
 
 
Incap-konsernin liikevaihto heinä-syyskuulta jää odotettua alhaisemmaksi, mistä johtuen yhtiö tarkentaa koko vuoden ennustettaan. Tällä hetkellä käytettävissä olevan tiedon perusteella yhtiö arvioi konsernin koko vuoden liikevaihdon olevan selvästi alhaisempi kuin vuonna 2006. Intian toimintojen liikevaihtoennuste on edelleen noin 6 miljoonaa euroa.
 
Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihtoa alensivat muun muassa tietoliikennesektorin alentunutta kysyntää korvaavan liikevaihdon odotettua pienempi määrä, tiettyjen komponenttien toimitusvaikeudet sekä joidenkin uusien tuotteiden ylösajon pitkittyminen. Liikevaihdon alenemisesta johtuen heinä-syyskuun liiketulos tulee olemaan tappiollinen. Konsernin koko vuoden liiketuloksen arvioidaan olevan selvästi tappiollinen.
 
Viime osavuosikatsauksessaan 8. elokuuta Incap arvioi koko konsernin liikevaihdon vuonna 2007 olevan samalla tasolla tai hieman alempi kuin vuonna 2006, jolloin se oli 89,3 miljoonaa euroa. Kannattavuuden ennakoitiin paranevan vuoden jälkipuoliskolla verrattuna ensimmäiseen vuosipuoliskoon. Koko vuoden liiketuloksen arvioitiin olevan tappiollinen.
 
Tammi-syyskuun osavuosikatsaus julkaistaan keskiviikkona 7.11.2007.
 
 
INCAP OYJ
Hallitus
 
 
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Juhani Hanninen, puh. 050 556 7199
talousjohtaja Anne Sointu, puh. 040 347 2059
viestintäjohtaja Hannele Pöllä, puh. 040 504 8296
 
 
JAKELU
OMX Pohjoismaiden Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
 
 
INCAP LYHYESTI
Incap on voimakkaasti kehittyvä elektroniikan sopimusvalmistaja, jonka palvelut kattavat elektroniikkatuotteiden koko elinkaaren suunnittelusta ja valmistuksesta huolto- ja ylläpitopalveluihin. Yhtiön asiakkaat ovat tietoliikenteen, sähkövoimatekniikan, automaatio- ja prosessi-teollisuuden, mittaustekniikan sekä turvallisuuselektroniikan ja terveydenhuollon johtavia laitetoimittajia. Incap-konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli 89 milj. euroa ja yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä noin 750 henkilöä. Incapin osake on listattu OMX Pohjoismaisessa Pörssissä Helsingissä. Lisätietoja: www.incap.fi.