SALCOMPIN VALMISTAMIEN LATURIEN MÄÄRÄ YLITTI MILJARDIN


Salcomp Oyj 	Tiedote 26.10.2007 klo 11.30                                      

SALCOMPIN VALMISTAMIEN LATURIEN MÄÄRÄ YLITTI MILJARDIN                          

Salcomp on valmistanut toimintansa aikana miljardi laturia. Miljardin laturin   
rajapyykki ylitettiin Salcompin Kiinan tehtaalla 25.10.2007.                    

”Valmistimme ensimmäisen laturin matkapuhelimiin vuonna 1988. Nykyisiin lukuihin
verrattuna tuotantomäärät olivat pieniä koko 1990-luvun ajan, ja nopea kasvu    
laturimarkkinoilla alkoikin vasta 2000-luvulla. Valmistimme vuosina 1990-1999   
yhteensä noin 100 miljoonaa laturia, kun vuodesta 2000 tähän päivään asti olemme
tehneet jo lähes 900 miljoonaa laturia”, kertoo Salcompin palveluksessa jo      
vuodesta 1995 ollut Pekka Kyyriäinen, joka nykyään vastaa Salcompin Kiinan      
tuotannosta.                                                                    

Salcomp on alusta asti keskittynyt ympäristöystävälliseen hakkuriteknologiaan   
perustuvien laturien valmistukseen. Salcompin ensimmäisenä vuonna 1988          
markkinoille tuoma teknologia on tänä päivänä syrjäyttänyt vanhemman            
lineaariteknologian matkapuhelimien latauksessa lähes kokonaan.                 
Hakkuriteknologiaan perustuvien laturien etuna on parempi hyötysuhde ja selvästi
pienempi lepotilan energian kulutus. Salcompin valmistamien miljardin laturin   
säästämä sähköenergia vastaa lineaarilatureihin verrattuna keskimäärin noin 600 
megawatin kokoisen hiilivoimalaitoksen vuosituotantoa.                          

Miljardin laturin valmistaminen ja toimittaminen eri puolille maailmaa on       
vaatinut myös vahvaa logistiikan hallintaa, joka on yksi Salcompin keskeisistä  
kilpailutekijöistä. Miljardin laturin valmistamiseen on tarvittu noin 49        
miljardia komponenttia ja muun muassa 1,8 miljoonaa kilometriä kaapelia.        
                                                                                
Salcompilla on tuotantolaitokset Kiinassa, Intiassa ja Brasiliassa ja niiden    
yhteenlaskettu kapasiteetti on tällä hetkellä noin 330 miljoonaan laturia       
vuodessa.                                                                       

Salcomp Oyj                                                                     

Markku Hangasjärvi                                                              
toimitusjohtaja                                                                 

Lisätietoja:                                                                    
toimitusjohtaja Markku Hangasjärvi, p. 040 7310 114                             

Kuvatiedustelut:                                                                
viestintäpäällikkö Päivi Luoti, p. 050 358 6012                                 

Jakelu:                                                                         
Pohjoismainen Pörssi, Helsinki                                                  
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.salcomp.com