SCANFIL OYJ:N HALLITUS ESITTÄÄ YHTIÖN JAKAMISTA LIIKETOIMINTASIIRROLLA JA VAHVISTAA UUDEN LIIKETOIMINTASTRATEGIAN Scanfil Oyj:n hallitus esittää yhtiön jakamista liiketoimintasiirrolla ja vahvistaa uuden liiketoimintastrategian. Tavoitteena sopimusvalmistustoiminnan kasvattaminen yritysjärjestelyillä ja kertyneen varallisuuden sijoittaminen uusiin liiketoiminta-alueisiin. Scanfil Oyj:n hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle (3.4.2008), että yhtiö jakautuu liiketoimintasiirrolla sijoitusyhtiöksi ja sopimusvalmistusliiketoimintaa harjoittavaksi alakonserniksi. Scanfil Oyj:n elektroniikan sopimusvalmistustoiminta eriytetään liiketoimintasiirrolla yhtiön 100% omistamaksi tytäryritykseksi. Scanfil Oyj tulee jatkamaan emoyhtiönä ja toimimaan myös muilla liiketoiminta-alueilla omistajan roolissa. Yhtiö tulee harjoittamaan aktiivista sijoitustoimintaa. Järjestelyn tavoitteena on kasvattaa omistaja-arvoa pitkällä tähtäimellä ja parantaa osakkeen arvon kehitystä osakemarkkinoilla. Elektroniikan sopimusvalmistusta kehitetään vahvana pohjoismaisena toimijana ja tavoitteena on järjestellä sopimusvalmistustoimintaa siten, että vahvistetaan globaalia markkina-asemaa. Liiketoimintasiirrolla syntyvä Scanfil EMS Oy -konserni on omalla toimialallaan kilpailukykyinen ja kannattava yritys ja uskomme, että mittakaavaedut entisestään parantavat kilpailukykyä. Yritysrakenteen muutos helpottaa yritysjärjestelyjen toteuttamista. Alakonsernin omavaraisuus jää edelleen hyvälle tasolle. Scanfil Oyj tulee keskittymään omistajarooliin sopimusvalmistuksen lisäksi myös uusilla toimialoilla. Tavoitteena on sijoittaa tuottavasti yhtiön varallisuutta valituilla liiketoiminta-aloilla toimiviin kohdeyhtiöihin. Valituista kohdeyrityksistä pyritään hankkimaan sellainen omistusosuus, että voidaan aktiivisesti vaikuttaa yritysten toimintaan. Lisäksi voidaan omistaa osakkeita ja sijoittaa varallisuutta muihin kohteisiin. Yhtiön tarkoituksena ei ole aktiivinen osakekauppa vaan sijoitukset ovat pitkäaikaisia. Jakautumisen tarkoitus on hallinnoida varoja tehokkaasti ja tuottavasti riskejä hajauttamalla ja etsimällä näillä toimenpiteillä uusia kasvumahdollisuuksia. Tavoitteena on saada sijoitetulle pääomalle keskimäärin markkinakorkoja parempi tuotto. Hallituksen puheenjohtaja Jorma J. Takanen: ”Liiketoimintasiirrolla saavutettava uusi yritysrakenne tulee tarjoamaan erittäin mielenkiintoisen näköalan ja avaa mahdollisuuden emoyhtiön varallisuuspotentiaalin tehokkaampaan hyödyntämiseen. Uudella yritysrakenteella pystytään entistä paremmin hyödyntämään konsernin vahvuudet ja paremmin seuraamaan liiketoiminnan kehitystä eri osa-alueilla. Lisäksi Scanfil Oyj pyrkii löytämään uusia liiketoiminta-alueita, joilla se voisi toimia aktiivisen omistajan roolissa.” Toimitusjohtaja Harri Takanen: ”Sopimusvalmistusliiketoiminnan osalta tulemme aktiivisesti pyrkimään yhteistyökuvion löytämiseen ja mittakaavaedun hyödyntämiseen. Uusi rakenne tukee tätä tavoitetta ja esimerkiksi yritysjärjestelyjen toteuttaminen helpottuu huomattavasti. Olemme edelleen yksi vakavaraisimmista sopimusvalmistajista mutta lähempänä muita sopimusvalmistajia omavaraisuutemme suhteen. Vahvan ja vakavaraisen omistajan antama selkänoja antaa hyvät mahdollisuudet toimia aktiivisesti rakennejärjestelyissä.” Scanfil Oyj Hallituksen puheenjohtaja Jorma J. Takanen Lisätietoja antaa: Hallituksen puheenjohtaja Jorma J. Takanen +358 44 7882 200 Lakiasianjohtaja Teemu Ohtamaa +358 8 4882 111 Scanfil Oyj on kansainvälinen tietoliikenne- ja elektroniikkateollisuuden sopimusvalmistaja ja järjestelmätoimittaja, jolla on yli 30 vuoden kokemus vaativasta alihankinta- ja sopimusvalmistustoiminnasta. Scanfil tarjoaa tuotteitaan ja palveluitaan järjestelmätoimittajana sekä tietoliikennejärjestelmien valmistajille, että teollisuuselektroniikka- asiakkaille. Tärkeimpiä tietoliikennetuotteita ovat mm. matkapuhelin- ja ADSL-verkkojen integroidut laitekaapit sekä niihin liittyvien moduulien kokoonpano ja testaus. Teollisuuselektroniikkatuotteita ovat mm. asiakaspakatut testatut laitteet, elektroniikkamoduulit, emolevyt sekä ladotut piirilevyt ja kaapelivalmisteet. Yhtiöllä on tuotantoa Kiinassa, Unkarissa, Virossa ja Suomessa.
SCANFIL OYJ:N HALLITUS ESITTÄÄ YHTIÖN JAKAMISTA LIIKETOIMINTASIIRROLLA JA VAHVISTAA UUDEN LIIKETOIMINTASTRATEGIAN
| Source: Sievi Capital Oyj