F-Secure Oyj:n varsinainen yhtiökokous


F-Secure Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 26.3.2008. Yhtiökokous vahvisti
tilinpäätöksen ja  konsernitilinpäätöksen vuodelta 2007 sekä myönsi             
vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Lisäksi yhtiökokous 
päätti seuraavaa:                                                               

Osinko                                                                          

Päätettiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti jakaa osinkoa EUR 0,07 euroa       
osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka on täsmäytyspäivänä     
31.3.2008 merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön                 
osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on 8.4.2008.                               

Hallitus ja tilintarkastajat                                                    

Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkioiksi päätettiin EUR 55.000. Nimitys- ja  
palkitsemis- sekä tarkastusvaliokuntien puheenjohtajalle palkkioksi päätettiin  
EUR 40.000 ja jäsenen palkkioksi päätettiin EUR 30.000. Palkkioista noin 40 %   
maksetaan yhtiön osakkeina.                                                     

Hallituksen varsinaisten jäsenten lukumääräksi päätettiin kuusi (6).            
Varsinaisiksi jäseniksi valittiin uudelleen  Marko Ahtisaari, Sari Baldauf,     
Pertti Ervi, Risto Siilasmaa ja Alex Sozonoff. Uutena jäsenenä valittiin Juho   
Malmberg. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajaksi Risto   
Siilasmaan sekä nimitti Sari Baldaufin nimitys-ja palkitsemisvaliokunnan ja     
Pertti Ervin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi.                             

Tilintarkastajan palkkio maksetaan hyväksytyn laskun mukaan. Tilintarkastajaksi 
valittiin Ernst & Young Oy. Päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Erkka 
Talvinko.                                                                       

Hallituksen valtuuttaminen suunnattuun osakeantiin                              

Hallitus valtuutettiin päättämään suunnatuista osakeanneista ja niiden ehdoista.
Valtuutus on voimassa yhden vuoden. Annettavien osakkeiden yhteenlaskettu       
enimmäislukumäärä on 40.000.000 kappaletta.  Hallituksen esitys sisältää        
yhtiökokouksen 20.3.2007 myöntämän valtuutuksen peruuttamisen käyttämättä       
olevilta osiltaan. Peruutus tulee voimaan samassa yhteydessä, kun uusi valtuutus
rekisteröidään kaupparekisteriin.                                               

Optio-oikeuksien perusteella annettavien osakkeiden merkintähinnan kirjaaminen  
sijoitetun vapaan pääoman rahastoon                                             

Hyväksyttiin hallituksen ehdotus, että F-Secure Oyj:n optio-ohjelmista 2002 ja  
2005 annettujen optio-oikeuksien perusteella yhtiökokouspäivän jälkeen          
annettavista uusista osakkeista maksettava merkintähinta kirjataan              
kokonaisuudessaan sijoitetun oman vapaan pääoman rahastoon.                     

Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta            

Päätettiin, että hallitus voi päättää enintään 15.513.111 oman osakkeen         
hankkimisesta.  Määrä on noin 10 % yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus on     
voimassa vuoden. Valtuutus käsittää osakkeiden hankkimisen joko julkisessa      
kaupankäynnissä OMX:n Pohjoismaisessa Pörssissä (Helsinki) sen sääntöjen        
mukaisesti tai osakkeenomistajille tehtävän ostotarjouksen kautta. Hankittavista
osakkeista maksettavan vastikkeen tulee perustua markkinahintaan. Omien         
osakkeiden hankinnan toteuttamisessa voidaan tehdä pääomamarkkinoilla           
tavanomaisia johdannais-, osakelainaus- tai muita sopimuksia lain ja määräysten 
puitteissa.                                                                     

Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään hankkimisesta myös muuten kuin       
osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen)      
laissa määrätyin edellytyksin. Yhtiön omat osakkeet hankitaan käytettäväksi     
yrityshankintojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyiden    
totuttamiseksi, yhtiön rahoitusrakenteen parantamiseksi, osana yhtiön           
kannustinjärjestelmän toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettavaksi tai    
mitätöitäväksi. Hallituksella on oikeus päättää muista omien osakkeiden         
hankkimiseen liittyvistä seikoista.                                             

Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden luovuttamisesta          

Päätettiin, että hallitus voi päättää enintään 15.513.111 oman osakkeen         
luovuttamisesta maksua vastaan tai maksutta. Valtuutus on voimassa vuoden.      
Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään luovuttamisesta myös muuten kuin     
osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu luovutus) laissa  
määrätyin edellytyksin.                                                         
Osakkeet voidaan luovuttaa vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa 
järjestelyissä tai niitä voidaan käyttää yhtiön osakepohjaisten                 
kannustinjärjestelmien toteuttamiseen hallituksen päättämällä tavalla ja        
laajuudessa. Hallituksella on myös oikeus päättää omien osakkeiden myymisestä   
OMX:n Pohjoismaisen Pörssin (Helsinki) järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä.
Hallituksella on oikeus päättää muista luovuttamiseen liittyvistä seikoista.    


F-Secure Oyj                                                                    

Kimmo Alkio                                                                     
toimitusjohtaja                                                                 


Lisätietoja:                                                                    

F-Secure Oyj                                                                    
Kimmo Alkio, toimitusjohtaja     	puh.358 9 2520 5550                          
Taneli Virtanen, talousjohtaja		puh.358 9 2520 5655                             
Jukka Kotovirta, sijoittajasuhteet	puh.358 405 883 933                         
http://www.F-Secure.com                                                         



JAKELU                                                                          
Hex Helsingin Pörssi                                                            
Keskeiset tiedotusvälineet