PEKKA SIVOSESTA DIGIAN OSA-AIKAINEN HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA


DIGIA OYJ       	PÖRSSITIEDOTE    10.4.2008 klo 11:05


PEKKA SIVOSESTA DIGIAN OSA-AIKAINEN HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA

Pekka Sivonen luopuu päätoimisesta hallituksen puheenjohtajuudesta määräajaksi,
mutta jatkaa hallituksen johdossa puheenjohtajana. Sivonen itse pyysi
hallitusta tänään henkilökohtaisen syyn vuoksi vapauttamaan hänet päätoimisesta
toimisuhteesta yhtiöön elokuun loppuun saakka. Sivosen valinta hallituksen
puheenjohtajaksi on voimassa osakeyhtiölain mukaisesti. 

Hallituksen puheenjohtaja Pekka Sivonen: ”Syy luopumiseeni päätoimisuudesta
määräajaksi on se, että minulla on henkilökohtaisesti tarve keskittyä pääosin
omistamani toisen yrityksen kehittämiseen sen voimakkaan rakennusvaiheen nyt
käynnistyessä." 

”Digiassa on vuoden alusta aloittanut uusi toimitusjohtaja, joka on jo nyt
osoittanut kyvykkyytensä luotsata yhtiötä halutunlaisessa kehityksessä
eteenpäin tiiviissä yhteistyössä hallituksen kanssa. Digia on erinomaisessa
iskussa ja jatkan toimitusjohtajan tukemista hänen työssään normaalin
hallitustyöskentelyn kautta.” 


DIGIA OYJ

Hallitus 


Lisätietoja antavat:
Hallituksen puheenjohtaja Pekka Sivonen,
matkapuhelin 040 759 3601,
sähköposti: pekka.sivonen@digia.com

Hallituksen varapuheenjohtaja Pertti Kyttälä
matkapuhelin 050 66950




Jakelu:
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet