PONSSE OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTUSJÄRJESTELMÄSTÄ


PONSSE OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.4.2008 KLO 12.00                                    

PONSSE OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTUSJÄRJESTELMÄSTÄ           

Ponsse Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta Ponsse-konsernin avainhenkilöiden    
osakepohjaisesta kannustusjärjestelmästä.                                       

Järjestelmän ansaintajakso alkoi 1.1.2008 ja päättyy 31.12.2010. Hallitus       
päättää uuden ansaintajakson alkamisesta. Järjestelmän mahdollinen palkkio      
ansaintajaksolta 2008-2010 perustuu yhtiön osinkokorjattuun osakekurssiin,      
konsernin kassavirtaan ja huoltopalveluiden liikevaihtoon.                      

Mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2008—2010 maksetaan vuonna 2011 osittain   
yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahana maksettava osuus kattaa palkkiosta  
aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut. Osakkeita ei saa luovuttaa kahden   
vuoden sitouttamisjakson aikana. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde       
päättyy sitouttamisjakson aikana, on hänen palautettava palkkiona maksetut      
osakkeet yhtiölle vastikkeetta.                                                 

Järjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 20 henkilöä. Ansaintajaksolta 2008—2010   
maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 120.000 Ponsse Oyj:n      
osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden).                     

Vieremällä, 30.4.2008                                                           

PONSSE OYJ                                                                      

Juho Nummela                                                                    

LISÄTIETOJA                                                                     
Juho Nummela                                                                    
puh. 0400 495 690                                                               

JAKELU                                                                          
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki                                               
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.ponsse.com