INCAP LAAJENTAA YHTEISTYÖTÄÄN RAHA-AUTOMAATTIYHDISTYKSEN KANSSA


Incap Oyj                    Pörssitiedote 7.5.2008 klo 14
 
Incap Oyj ja Raha-automaattiyhdistys (RAY) ovat tänään allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen raha-automaattien kokoonpanotoiminnasta, jonka RAY ulkoistaa kahdelle valmistajalle julkisen kilpailutuksen perusteella. Nyt solmittu sopimus kattaa raha-automaattien valmistuksen seuraavien neljän vuoden ajan Incapin Helsingin tehtaalla ja on arvoltaan noin 6 - 7 miljoonaa euroa vuosittain. Sopimus syventää Incapin ja RAY:n yhteistyötä entisestään, sillä Incap valmistaa raha-automaattien piirikortit ja mekaniikkaosat ja tekee jatkossa myös loppukokoonpanon ja testaukset, jonka jälkeen laitteet toimitetaan RAY:lle.
 
Kokoonpanotoiminta siirretään RAY:ltä Incapille kesän ja syksyn aikana. Sopimuksen mukaisesti neljä RAY:n työntekijää siirtyy Incapin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
 
"Kumppanuutemme Raha-automaattiyhdistyksen kanssa on jatkunut jo hyvin pitkään, sillä olemme tehneet yhteistyötä peliautomaattien valmistuksessa jo 30 vuoden ajan. Uusi sopimus on osoitus molemminpuolisesta luottamuksesta ja halusta syventää yhteistyötä entistä laajempien tuotekokonaisuuksien valmistamiseen", kertoo Incapin toimitusjohtaja Juhani Hanninen.
 
 
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Juhani Hanninen, puh. 050 556 7199
Account Manager Asko Mononen, puh. 0400 890 062
viestintäjohtaja Hannele Pöllä, puh. 040 504 8296
 
JAKELU
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
 
 
INCAP LYHYESTI
Incap on kansainvälisesti toimiva elektroniikan sopimusvalmistaja, jonka palvelut kattavat elektroniikkatuotteiden koko elinkaaren suunnittelusta ja valmistuksesta huoltopalveluihin. Elektroniikan lisäksi Incap valmistaa myös mekaanisia tuotteita ja osia. Yhtiö on erikoistunut teknisesti vaativiin tuotteisiin ja kokonaisuuksiin, joita valmistetaan pieninä ja keskisuurina sarjoina. Incapin asiakkaat ovat tietoliikenteen, energiateollisuuden, turvallisuus- ja teollisuuselektroniikan sekä lääketieteen ja hyvinvointiteknologian johtavia laitetoimittajia. Incapilla on toimintaa Suomessa, Virossa ja Intiassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2007 oli 83 milj. euroa ja yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä noin 720 henkilöä. Incapin osake on listattu OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingissä. Lisätietoja: www.incap.fi.