Digia uudistaa valtakunnallisen liikennelupien tietojärjestelmän


Digia Oyj 			Lehdistötiedote 		23.4.2009


Digia uudistaa valtakunnallisen liikennelupien tietojärjestelmän

Digian ja liikenne- ja viestintäministeriön hanke on osa laajempaa monivuotista
kehittämishanketta, jonka taustalla on eduskunnassa parhaillaan valmisteilla
oleva uusi joukkoliikennelaki sekä Suomessa voimaan astuva Euroopan unionin
komission palvelusopimusasetus (PSA). 

Uudistettavalla tietojärjestelmällä hallinnoidaan Suomen luvanvaraista
maantieliikennöintiä kuten linja-auto-, taksi- ja tavaraliikennettä.
Järjestelmällä ylläpidetään liikennelupia ja liikenteen ostosopimuksia sekä
raportoidaan niihin liittyvistä asioista. Järjestelmä sisältää myös
paikkatietosovelluksen joukkoliikenteen reittien suunnittelemiseksi. 

Toimitussopimus perustuu Hansel Oy:n valtionhallinnon teknistä IT-konsultointia
koskevaan puitejärjestelyyn. 

Jo nyt on tiedossa, että nykyinen liikennelupajärjestelmä ei pysty vastaamaan
2010 alusta voimaan tulevan joukkoliikennelain ja palvelusopimusasetuksen
muutoksiin. Uuden lain myötä toimivaltaisten liikenneviranomaisten määrä tulee
todennäköisesti lisääntymään ja heille tulee taata pääsy
liikennelupajärjestelmään. On myös melko todennäköistä, että linjaliikennettä
harjoittaville yrityksille tulee tarve päästä liikennelupajärjestelmään
hakemusasioissa, kertoo liikenne- ja viestintäministeriön tarkastaja Harri
Uusnäkki. 

Järjestelmä uudistetaan selainpohjaiseksi, mikä laajentaa merkittävästi
käyttäjäpotentiaalia ja parantaa käytettävyyttä. Projekti on hyvä esimerkki
Digian vahvuuksien - sähköisen asioinnin, käytettävyyden, paikkatiedon ja
monipuolisten käyttäjävaatimusten yhdistämisestä, sanoo Mikaela Runeberg
Digiasta. 

Lisätietoja:
Liikenne- ja viestintäministeriö, Harri Uusnäkki, puh. 09 160 28547,
harri.uusnakki@lvm.fi 
Digia Oyj, Mikaela Runeberg, puh. 040 531 7099, mikaela.runeberg@digia.com

Liikenne- ja viestintäministeriö lyhyesti
Liikenne- ja viestintäministeriö edistää yhteiskunnan toimivuutta ja väestön
hyvinvointia huolehtimalla siitä, että kansalaisten ja elinkeinoelämän käytössä
on laadukkaat, turvalliset ja edulliset liikenne- ja viestintäyhteydet sekä
alan yrityksillä kilpailukykyiset toimintamahdollisuudet. 
www.lvm.fi

Digia lyhyesti
Digia toimittaa tieto- ja viestintäteknologiaratkaisuja maailmanlaajuisesti.
Vahvuutemme älypuhelimissa ja reaaliaikaisissa tietojärjestelmissä
mahdollistavat mobiilin elämäntavan.Asiakkaamme haluavat hyödyntää digitaalista
tietoa liiketoiminnassaan. Uudet teknologiat, hyvä käytettävyys ja nykyaikaiset
palvelukanavat mahdollistavat oikean tiedon tai palvelun saamisen reaaliajassa
tietokoneelle, matkapuhelimeen tai muuhun digitaaliseen laitteeseen. 
Olemme sijoittuneet Pohjoismaihin, toimimme globaalisti ja työllistämme yli
1300 ammattilaista. Olemme listattuna NASDAQ OMX Helsingissä (DIG1V). 
www.digia.fi