Tommi Mäkinen valitsi hallinsa materiaaliksi puun


Tommi Mäkinen valitsi hallinsa materiaaliksi puun 
 
30.11.2009

Metsäliiton Puutuoteteollisuus toimitti asennettuina Finnforest-liimapuurungon
ja Kerto® -runkoiset kattoelementit Tommi Mäkisen ralliautojen tuotantotilaan
Jyväskylän Puuppolaan. Puuratkaisu oli nopea ja edullinen toteuttaa sekä
arkkitehtonisesti näyttävä. 
 
Kattoratkaisuksi valittiin kooltaan 15-22 metriä pitkät ja 2,4 metriä leveät
puuelementit, koska näin saatiin rakennus nopeasti säältä suojaan. "Tämä
saatiin valmiiksi parissa päivässä, kun esimerkiksi betonisen kanssa olisi
mennyt enemmän aikaa eristämiseen ja maalaamiseen. Lisäksi katto on
hyvännäköinen", sanoo Tommi Mäkinen. "Rakentamisessa kustannukset tulevat
perusrakenteista, joten on pieni vaiva ja kustannus tehdä samalla
hyvännäköistä. Imagon kannalta sillä sen sijaan on iso merkitys." 
 
Rakennuksen julkisivu on ruskeaksi sävytettyä Kuningaspaneelia, joka
valmistetaan Finnforest-liimapuusta erikoismenetelmällä. 312 millimetriä
korkealla ja 42 millimetriä paksulla paneelilla saadaan yhtäjaksoista ja
näyttävää pintaa jopa 12 metriä kerralla. 
 
"Moni on ihmetellyt, miten tällainen ratkaisu on tehty ja pitänyt rakennusta
hienona ja kalliina. Todellisuudessahan rakennusmateriaali on edullista ja
erittäin helppoa käsitellä", sanoo Mäkinen, joka kiittelee myös hallin
monikäyttöisyyttä. 
 
Liimapuurungon pilarien tukiväli on 31 metriä. Näin syntyy avaraa
tuotantotilaa, jonka käyttötarkoitusta on helppo muuttaa myöhemmin. 
 
Rakennus oli ehdolla vuoden 2009 Puupalkinnon saajaksi. Kilpailussa se
noteerattiin esimerkkinä korkealuokkaisesta pienteollisuusrakentamisesta. 
 
Puutuotteet ovat paitsi erittäin energiatehokkaita myös ekologisia - koko
elinkaarensa ajan. Puurakentamisen lisääminen on kestävä tapa hidastaa
ilmastonmuutosta. Puutuotteilla on esimerkiksi muihin rakennusmateriaaleihin
verrattuna ylivoimaisen pieni hiilijalanjälki. 
 
Lisätiedot:
Projektirakentaminen-yksikön päällikkö Petri Silvonen, Metsäliiton
Puutuoteteollisuus, Rakentamisen ratkaisut, puhelin 050 511 4775 
 
Kuvat Metsäliiton kuvapankissa:
http://databank.metsaliitto.com/metsaliitto/finnforest.jsp?x=6062629&i=108365105
161172127117215122193264777137103