Finnforest kattojärjestelmä Keskon kauppakeskukseen Lahteen


Metsäliiton Puutuoteteollisuus toimittaa Finnforest Kertopuuhun® perustuvan
kattojärjestelmän Keskon Karisma-kauppakeskukseen Karistoon. 

”Keskon tavoitteena on rakentaa Karistoon Lahden nykyaikaisin ja monipuolisin
kauppakeskus. Yksi keskuksen vetureista tulee olemaan K-Citymarket”, kertoo
Keskon Kaakkois-Suomen aluejohtaja Timo Heikkilä. 

Kauppakeskuksen katosta noin 22 000 neliömetriä katetaan 12 metriä pitkin ja
2,5 metriä levein Kerto-Ripa® -elementein. Finnforest kattojärjestelmän etuja
ovat rakentamisen nopeus, rakenteiden keveys, paloturvallisuus ja
energiatehokkuus. Tehdasvalmisteinen kattoelementti sisältää vesikatteen,
lämmöneristeen ja alapuolen verhouslevyn valmiiksi asennettuina, joten rakennus
saadaan nopeasti katettua ja sisäpuoliset työt tehokkaasti käynnistettyä. 

”Valitsimme Finnforest Kerto-Ripa -ratkaisun, koska näin saamme
kauppakeskukselle kerralla valmiin yläpohjan”, sanoo hankintajohtaja Ari Ojala
kohteen urakoivasta SRV Toimitilat Oy:stä. ”Puu soveltuu luontevasti
Kauppakeskus Karismaan, joka toimii sisäänkäyntinä Kariston kaupunginosaan.
Alueen suunnittelun lähtökohtana on ollut puurakentaminen ja halusimme jatkaa
tätä puurakentamiskulttuuria”, 

Nelostien varteen sijoittuvan kauppakeskuksen rakentaminen alkoi helmikuussa
2010 ja se valmistuu jouluksi 2011. 

Lisätietoa Finnforest Kerto-Ripa kattoelementeistä
http://www.finnforest.fi/ratkaisut/rakentaminen/katto/kattoelementit/Pages/Defau
lt.aspx 

Kauppakeskuksen rakentamista voi seurata
http://www.kauppakeskuskarisma.fi/

Lisätiedot: 
Yksikön päällikkö Petri Silvonen, Metsäliiton Puutuoteteollisuus,
Rakennusteollisuus-asiakassegmentti, puh. 050 511 4775, 
petri.silvonen@finnforest.com 
Johtaja Esa Kosonen, Metsäliiton Puutuoteteollisuus,
Rakennusteollisuus-asiakassegmentti, puh. 050 598 9562,
esa.kosonen@finnforest.com 

Metsäliiton Puutuoteteollisuus (kansainvälisesti Finnforest) on johtava
ekotehokkaiden puupohjaisten ratkaisujen toimittaja. Rakentamiseen ja
sisustamiseen tarkoitetut tuotteet ovat energiatehokkaita koko elinkaarensa
ajan ja edistävät rakennetun ympäristön ja asumisen laatua. Tuotteita ja
toimitusketjua kehitetään jatkuvasti tiiviissä yhteistyössä
rakennusteollisuuden, muiden teollisten asiakkaiden sekä kaupan kanssa.