Ixonos hyväksyi johdon kannustinjärjestelmään liittyvän suunnatun annin osakemerkinnän


Helsinki, Suomi, 2011-02-10 16:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Ixonos Oyj          Pörssitiedote          10.2.2011 klo 17:30


IXONOS HYVÄKSYI JOHDON KANNUSTINJÄRJESTELMÄÄN LIITTYVÄN SUUNNATUN ANNIN OSAKEMERKINNÄN

Ixonos Oyj:n hallitus on hyväksynyt 4.10.2010 tiedotettuun johdon kannustinjärjestelmään liittyvän osakemerkinnän Ixonosin johdon omistamalle Ixonos Management Invest Oy:lle. Päätös osakeannista perustui ylimääräisen yhtiökokouksen 1.6.2010 antamaan valtuutukseen. Osakeannissa tarjottiin yhteensä 20.490 yhtiön uutta osaketta merkittäväksi. Osakkeiden merkintäaika oli 22.12.2010–9.2.2010 ja merkintähinta 2,44 euroa/osake kannustinjärjestelmän alkuperäisen merkintähinnan mukaisesti.

Kannustinjärjestelmän sääntöjen mukaan Ixonosin hallituksella oli vuoden 2010 loppuun saakka mahdollisuus liittää järjestelmään mukaan uusia henkilöitä. Alkuperäistä kannustinjärjestelmän piiriin kuuluvaa kymmentä henkeä täydennettiin joulukuussa 2010 yhdellä hengellä.

Yhtiön hallitus on tänään hyväksynyt 20.490 uuden osakkeen merkinnän. Uusien osakkeiden merkintähinta, 49.995,60 euroa, merkitään yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Oikeus osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet alkavat sinä päivänä jona uudet osakkeet merkitään kaupparekisteriin. Osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille ja haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä kaupparekisteriin merkitsemisen jälkeen.

Uusien osakkeiden kaupparekisteriin merkitsemisen jälkeen Ixonos Oyj:n osakkeiden lukumäärä on 15.122.974 osaketta.

IXONOS OYJ
Hallitus

Lisätietoja antaa:
Ixonos Oyj, Timo Leinonen, talousjohtaja, puh. 0400 793 073, timo.leinonen@ixonos.com
 

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet


Attachments

Ixonos_johdon_osakeannin_osakkeet_20110210.pdf