RAMIRENTIN HALLITUKSEN PÄÄTÖS HANKKIA OMAA OSAKETTAAN ENINTÄÄN 287.000 KPL


RAMIRENT OYJ                YHTIÖTIEDOTE 16.2.2011 KLO 9.00

                                           

RAMIRENTIN HALLITUKSEN PÄÄTÖS HANKKIA OMAA OSAKETTAAN ENINTÄÄN 287.000 KPL 

Ramirentin hallitus on yhtiökokouksessa 29.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt hankkia enintään 287.000 yhtiön omaa osaketta. Hankkiminen alkaa aikaisintaan viikon kuluttua siitä, kun päätös on julkistettu pörssitiedotteella.

Osakkeiden hankkiminen suoritetaan yhtiökokouksen antaman valtuutuksen mukaisesti. Osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Osakkeet hankitaan ja maksetaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti.

Osakkeet hankitaan käytettäväksi osana yhtiön kannustinohjelmaa, vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittamiseksi, taikka yhtiöllä pidettäväksi, muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Osakkeiden hankkimiseen on painava taloudellinen syy, koska osakkeet hankitaan julkisessa kaupankäynnissä ja koska aiotut käyttötarkoitukset ovat yhtiön ja sen osakkeenomistajien edun mukaisia.

Valtuutuksen ehdot julkaistiin pörssitiedotteessa 26.2.2010 varsinaisen yhtiökokouksen kutsun yhteydessä.

Ehdot ovat saatavilla yhtiön kotisivuilla www.ramirent.com osakeyhtiölain mukaisesti.

 

Vantaa 16.2.2011

 

RAMIRENT OYJ

Hallitus

 

Lisätiedot: Jonas Söderkvist, talousjohtaja, puh. 020 750 3248 

 

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ramirent.com

 

Ramirent on johtava konevuokrauskonserni, joka yksinkertaistaa asiakkaittensa liiketoimintoja toimittamalla dynaamisia vuokrausratkaisuja. Palvelemme laajaa asiakaskuntaa, kuten rakennus- ja prosessiteollisuutta, telakoita, julkista sektoria ja kotitalouksia. Vuonna 2010 konsernin liikevaihto oli 531 miljoonaa euroa. Konsernilla on 3.000 työntekijää 378 toimipaikassa 13 maassa Pohjoismaissa ja Keski- ja Itä-Euroopassa. Ramirent on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.